Oulu

Ukkosmyräkkä vyöryi Oulun yli yön aikana – huomiseksi odotellaan Mauri18-myrskyä

Lukija kuvasi perjantaiyön salamointia. KUVA: Lukija / Lukijan kuva
Oulu 21.9.2018 9:53
Kaleva

Moni oululainen heräsi torstain ja perjantain välisenä yönä ukkosen ryskeeseen ja rankkaan vesisateeseen. Myräkkä kuului samaan matalapainealueeseen, joka puskee lauantaina Mauri18-myrskyn jylläämään.

Päivystävä meteorologi Kaisa Solin Ilmatieteen laitokselta kommentoi, ettei Oulun perjantaiyön sademääristä saada valitettavasti tietoa. Lähin mittauspiste kun on Oulunsalon Pellonpäässä, jossa vettä oli kertynyt vain parin millin luokkaa.

Pohjois-Pohjanmaan länsiosaan on annettu lauantaiksi varoitus vaarallisesti tuulesta, Mauri 18 -myrsky pistää tuulemaan.

Solin kertoo, että Ilmatieteen laitoksella on keskusteltu tämän vuoden Maurin-päivän myrskyn nimeämisestä. 

– On puhuttu, että se olisi Mauri18 erotuksena vuoden 1982 Mauri-myrskystä. Tämän vuoden Mauri ei ole samaa kaliiperia kuin aikaisempi.

Syysmyrsky Mauri ruhjoi Pohjois-Suomea 1982 niin, että se aiheutti jopa satojen miljoonien markkojen vahingot ja kaksi kuolemantapausta.

Mauri18 voimistuu Oulun seudulla lauantaina aamuyön tunteina merialueilla ja päivällä maalla. Lännestä tulossa oleva kylmä rintama ruokkii tuulta. 

Lauantaina myrskypuuskat voivat olla maalla 20 metriä sekunnissa ja keskituuli merellä 21 metriä sekunnissa.

Vuoden 1982 Mauri-myrsky yltyi puuskissa jopa 40 metriin sekunnissa Perämeren rannoilla.  Tuolloin Mauri iski kovemmin Kemiin kuin Ouluun. Raivokas tuuli silpoi rannikolla kokonaisia laitureita veneineen, repi irti rakennusten kattoja, kaatoi puita sekä katkoi sähkö- ja puhelinlinjoja.

Kaisa Solinin mukaan Mauri18-myrsky on sen verran nopealiikkeinen, ettei siihen liity rankkasateita. 

– Vaikutukset ovat lähinnä tuulen voimassa. Tosin voi olla ukkosta ja salamointia.

Lauantain vastaisena yönä lämpötila on Oulun seudulla 15 astetta, kun lämmintä ilmamassaa on luvassa ennen kylmän rintaman saapumista.  

– Säätila on erikoinen siinä suhteessa, että lauantain päivälämpötila on yötä viileämpi eli 13-14 astetta.

Mauri-18 vaikuttaa Oulun seudulla lähinnä lauantaina ajan, tosin sunnuntainakin tuulenpuuskat yltävät 15 metriin sekunnissa.

Myrsky kuljettaa pois leudot lämpötilat, sillä alkuviikosta kylmää ilmaa virtaa Suomeen. Oulun seudulla lämpötilat putoavat noin 10 asteeseen.

Lähetä kuvia myrskystä numeroon 13222 tai verkkolomakkeen kautta.

Katso paikkakuntakohtaiset säätiedot Kalevan sääsivulta.

 

 

Tutustu ja tilaa kevättarjous 😎

Kaleva Digi 2 kk vain 9,90 €!
Säästä 67 %! (Norm. 2 kk/31 €)
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (31)

Olimme laavulla Vuolijoen Saaresmäellä. Yötaivaalla lännen suunnalla salaman loimotukset näkyivät komesti taivaanrannassa! Ääntä ei kuulunut!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minkä takia ei Oulussa ole Ilmatieteenlaitoksen mittauspistettä? Nyt alkaa vähitellen ymmärtää, miksi sekä lämpötila- että mm. lumensyvyystiedot ovat yleensä päin peetä - ne kun mitataan Oulunsalon Pellonpäässä! Sielläpä tilanne onkin varmaan ihan yks yhteen Oulun keskustan kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onhan tuolla vihreäsaaressa yksi mittauspiste. Mutta senkin tulokset on vähän niin ja näin kun se on ihan meren rannalla. Muutama kilometri sisämaahan niin tilanne on jo eri.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oli kyllä viimeyönä melkoiset jytinät ukkosen merkeissä ja jyrisi pitkään 🌩

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tyttäremme syntyi vuonna 1982 Maurimyrskyn aikaan. Hyvin on muistissa tuo aika.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilmatieteenlaitoksen sivuilla Lauvantaiksi tuulta 6-8 m/s ja osittain aurinkoista lämpötila 16 astetta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kumma juttu. Ilmatieteelinen laitos lupaa 6-7 m/s tuulta, mitään varoituksia ei ole.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä se sieltä Varoitukset ja turvallisuus- osiosta löytyy. 21m/s tuulta enteilee merelle ja maatuulikin voi yltyä tosi kovaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näkyy olevan:
Tuulivaroitus merelle — varoitus voimassa 21.9. 21:00 - 22.9. 00:00
Kovan tuulen varoitus: Etelätuulta iltayöllä 15 m/s.
Mahdollisesti vaarallinen huviveneille.
Ei ole lähelläkään myrskylukemia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Haapalehdossa jytisi kunnolla ja vettä tuli aaltoillen normaalisateesta nopeasti yltyvään kaatosateeseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Todella paikallinen myräkkä ollut, kun alle 5 km päässä Pellonpään mittausasemasta vettä tuli kuin saavista kaataen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nuo on kyllä surkeat nuo mittauspisteet, kaikki tuolla meren keskellä, Oulunsalossa ja Vihreäsaaressa, jotka molemmat ovat kovin erilaiset olosuhteiltaan kuin Oulussa keskimäärin. Yksi mittauspiste pitäisi saada kuivallekin maalle, merituulien tavoittamattomiin, esim. Kuusamontien varteen tai sisämaahan muualle. Lämpötiloissakin on monen asteen eroja, samoin tuulissa ja sateissa alueelliset erot ovat isoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (31)

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Demarit esittää maidolle lisäveroa

247 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Eikö töissä haluta käydä?

töissä käydään pakosta jos muuta elättämis mahdollisuuta ei ole Lue lisää...
pakko

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image