Oulu

Tutut nimet jatkavat kokoomuksen Oulun piirin ja kun­nal­lis­jär­jes­tön johdossa – Tomi Kaismolle jo kahdestoista kausi

Tomi Kaismo toimii kokoomuksen Oulun piirin puheenjohtajana myös ensi vuonna. Arkistokuva. KUVA: Jarmo Kontiainen
Oulu 9.11.2019 16:51
Raimo Pirttikoski, Anna Leinonen

Kokoomuksen Oulun piirin puheenjohtajana jatkaa vuonna 2020 Tomi Kaismo ja Oulun kunnallisjärjestön puheenjohtajana Sami Pikkuaho.

Kaismo on Oulun kokoomuspiirin pitkäaikaisin puheenjohtaja. Hänet valittiin nyt kahdennelletoista kaudelle.

Piirikokouksessa Kaismo kritisoi nykyisen hallituksen linjaa, joka kokoomusvaikuttajan mukaan kurittaa erityisesti ruuhkasuomen ulkopuolisia alueita.

Piirin varapuheenjohtajiksi valittiin Pekka Simonen ja Pauliina Valkovirta. Taloudenhoitajana toimii yrittäjä Jorma Kivelä.

Muiksi piirihallituksen jäseniksi valittiin Pirjo Bastman, Henri Fröjdholm, Tiina Gallén, Mikko Korkeakoski, Tuula Mustonen, Jouko Selkälä, Juhani Suopanki ja Atte Syväniemi.

Pikkuaho on Oulun kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Hän on toiminut tehtävässään vuoden 2018 alusta alkaen. 

Kunnallisjärjestön varapuheenjohtajaksi valittiin kaupungin tarkastuslautakunnan jäsen Kaisu Tuomi, ja taloudenhoitajana jatkaa kaupunginvaltuutettu Niilo Heinonen.

Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin Sebastian Stenfors, Laura Teittinen, Anna-Liisa Lämsä, Teija Angeria, Tero Väyrynen, Jarkko Ruottinen, Aimo Sutinen ja Heidi Kemppainen.

– Tavoittelemme suurimman puolueen asemaa kuntavaaleissa 2021. Kattava kaupunkipoliittinen ohjelmamme julkaistaan ensi vuoden alussa, Pikkuaho kertoi.

Kummankin järjestön henkilövalinnat tehtiin lauantaina.

Myös keskustan Pohjois-Pohjanmaan piiri teki henkilövalintoja lauantaina.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Joopa joo. Taas tehtiin varmaan semmonen kompromissi, millä nyt ei ainakaan kuntavaaleja voiteta. Samat jaarittelijat ja oman edun puolestapuhujat taas lauteille... ei hyvää seuraa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisiko ollut aihetta valita uusia kasvoja. Kokoomuksen kannatus on Oulussa polkenut paikallaan jo pitkään. Siis tarvitaan uutta potkua asioihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saadaankohan Kokoomuksenkaan johtoon koskaan enää isänmaallisia päättäjiä ajamaan Puolustusvoimiemme tapaan kaikkien suomalaisten etuja ja oikeuksia tasavertaisesti.

En usko että saadaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ikävä kyllä kovin uusliberalistiselta näyttää tulevaisuuskin. Kokoomus ei monissa tärkeissä kysymyksissä enää juurikaan eroa perinteisistä sosialistisista punavihreistä puolueista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

19.11.
Luonnonvoimat purkautuvat ulos Oulun kaupungintalon seinien sisältä ja valtamerien meduusat heräävät eloon Ainolan puistossa – valotaideteokset syttyvät Lumo-festivaalin kävelyreitillä perjantaina kello 16 Tilaajille
19.11.
Estejuoksija jäi kiinni epo-hormonista – Ranskassa taas dopingtapaus
19.11.
Hradecky ja Kanerva huudattivat yleisöä Huuhkajien kansanjuhlassa Helsingissä: "Oi Suomi on nyt kisoissa, on meillä hieno jengi ja fanit"
19.11.
"Oli presidentiltä asiatonta vaatia tutkintaa poliittisesta vastustajastaan" – Trumpin Ukraina-puhelua kuunnelleet todistivat
19.11.
Professori pyysi poistamaan Mannerheimin kuvan Oulun yliopiston opiskelijoiden kiltatilasta – "Esitin oman käsitykseni asiasta"
19.11.
Näyttelijän poika siirtyi kameran toiselle puolelle – "Ikä tuo kypsyyttä", sanoo 50 vuotta täyttävä elokuvaohjaaja Aleksi Mäkelä
19.11.
Uusi nelinpelipari Struff oli Kontisen ykkösvaihtoehto

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi ja Kemijärvi jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

237 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Jos EK:on kuuluva miljonääri maksaa käytännössä muutaman prosentin tuloistaan veroa, siis paljon vähemmän mitä omat palk... Lue lisää...
Maailmanrannan Rellu

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.11.

Fingerpori

20.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image