Su­la­mis­ve­det tul­vi­vat ka­duil­le viime vuotta pa­hem­min – yö­pak­ka­set tuovat hel­po­tus­ta los­kain­fer­noon, mutta tekevät ka­duis­ta liuk­kai­ta

Viime päivien pluskelit ovat johtaneet siihen, että kaupunki tulvii viime vuotta pahemmin.

Kuivasojan koulun viereinen alikulku Pateniemessä oli varsin vaikeakulkuisessa kunnossa, kun Kai Savolainen puski pyörällä sen läpi tiistaina.
Kuivasojan koulun viereinen alikulku Pateniemessä oli varsin vaikeakulkuisessa kunnossa, kun Kai Savolainen puski pyörällä sen läpi tiistaina.
Kuva: Teija Soini

Viime päivien pluskelit ovat johtaneet siihen, että kaupunki tulvii viime vuotta pahemmin. Vesi- ja räntäsade sekä lumen sulaminen ovat muodostaneet paljon loskaa ja isoja rapakoita Ouluun.

– Tänä keväänä lämpeneminen tuli pilvisyyden ja vesi- sekä räntäsateiden mukana, joten tulviminen kaduilla ja pyöräteillä on ollut runsaampaa kuin viime keväänä, kertoo Oulun kaupungin kunnossapitopäällikkö Kai Mäenpää.

Tulvat eivät ole keskittyneet erityisesti tietyille alueille, vaan ajoittain suuriksikin yltyneet lätäköt ovat valloittaneet alaa ympäri koko kaupunkia. Olosuhteet tekevät kuitenkin joistain alueista muita alttiimpia tulvimiselle.

– Voimakas etelätuuli ja meriveden pinnan nousu voivat vaikeuttaa tilannetta rannikon tuntumassa, esimerkiksi Herukan Ojakylässä, Mäenpää sanoo.

Kaupunki on viikonlopusta lähtien poistanut sohjoa ja rapakoita sekä omin että yksityisten urakoitsijoiden voimin. Töitä on tehty ympäri vuorokauden ja niihin ovat osallistuneet sekä kaupungin kalusto että yksityiset urakoitsijat.

Mäenpään mukaan sadevesikaivoja ja -linjoja sulatetaan jatkuvasti ja veto-ojia avataan, että vedet saadaan kulkemaan vesitöihin.

– Oulun hulevesijärjestelmän vetoisuus riittää kevään vesimäärälle, hän sanoo.

Muutamilla asuinalueilla asuntokatujen polanteen poisto ei ole Mäenpään mukaan onnistunut ja tähän Oulun kaupunki reagoi urakkasopimuksen mukaisesti.

Urakkasopimuksissa on Mäenpään mukaan pykälät tehtävien laiminlyönnistä. Laiminlyönti voi tarkoittaa rahallista sopimussakkoa ja lisäksi kaupunki voi teettää tekemättä jääneen työn ja laskuttaa työstä aiheutuneet kustannukset urakoitsijalta.

Kevättulvat eivät sinänsä ole uusi ilmiö Oulussa, vaan sulava lumi aiheuttaa niitä jossain määrin joka vuosi.

Pahoja tulvatalvia oli esimerkiksi keväällä 2016 ja 2013 sekä vuonna 2010.

Ongelmia muodostaa esimerkiksi se, kun lumi sulaa, mutta pintaviemärit ovat yhä jäässä ja maassa routa. Tällöin vesi jää lainehtimaan kaduille.

Osalta Oulun vanhimmista asuinalueista puuttuu myös yhä kunnollinen hulevesiviemäröinti, ja vesi jää ojiin.

Tulvimista hillitsevät yöpakkaset, joita loppuviikkoa kohti pitäisi olla luvassa, mikäli säätiedotukseen on luottaminen. Ilmatieteenlaitoksen ennusteen mukaan lämpötila pysyttelee öisin pakkasen puolella ainakin ensi viikon alkupuolelle saakka.

Pakkanen kuitenkin tuo tullessaan uusia haasteita katujen kunnossapidolle. Tienpinnoista tulee liukkaita, ja niiden torjuminen vaatii kaupungilta uusia toimenpiteitä.

– Hiekkaa, pyöräteiden karhennusta, kenkien liukuesteitä ja polkupyörien nastarenkaita vielä tarvitaan tänä keväänä, Mäenpää sanoo.

Lue myös kommentti Oulun kaupungin hulevesilaskuista.

Katso lukijoiden lähettämiä kuvia suurista vesilammikoista ja loskakaduista.

Katso paikkakuntakohtainen sääennuste Kalevan Sää-sivulta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä