Puo­lus­tu­sa­sia­na­ja­ja: Va­li­tam­me ho­vi­oi­keu­teen

Oululaisnaista puolustanut asianajaja Meeri Palosaari sanoo olevansa kokonaisuudessaan tuomioon tyytymätön.

Oululaisnaista puolustanut asianajaja Meeri Palosaari sanoo, että he ovat edelleen sitä mieltä, ettei nainen surmannut lapsia tahallaan.
Oululaisnaista puolustanut asianajaja Meeri Palosaari sanoo, että he ovat edelleen sitä mieltä, ettei nainen surmannut lapsia tahallaan.
Kuva: Teija Soini

Oululaisnaista puolustanut asianajaja Meeri Palosaari sanoo olevansa kokonaisuudessaan tuomioon tyytymätön.

– Selvää on, että valitamme eteenpäin hovioikeuteen, hän kuvailee.

Palosaari oli puoli kolmen aikaan iltapäivällä matkalla Oulun vankilaan kertomaan päämiehelleen käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen.  He olivat kuitenkin keskustelleet sen mahdollisesta sisällöstä jo etukäteen, joten tästä syystä Palosaari on varma heidän valittamisestaan eteenpäin.

Palosaari sanoo, että he ovat edelleen sitä mieltä, ettei oululaisnainen surmannut lapsia tahallaan. Heidän mielestään naisen menettely täyttää kuolemantuottamuksen tai enintään törkeän kuolemantuottamuksen tunnusmerkistön. Toissijaisesti he ovat sitä mieltä, että nainen syyllistyi enintään viiteen lapsensurmaan.

Näitä seikkoja he tulevat jatkossa terottamaan hovioikeudessa, jonne he lähettävät valituksensa lähiaikoina.

Lue tiistain Kalevasta, miten tuomittu otti tuomion vankilassa vastaan.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä