Oulu

Pohjois-Pohjanmaan pe­las­tus­lai­tok­set: Uu­den­vuo­de­naat­to­na käyttämättä jääneet raketit saa ampua lauantaina

Oulu 2.1.2019 13:28 | Päivitetty 2.1.2019 14:53
Pekka Rahko

Maanantai-illan lumimyräkässä jäivät monelta oululaiselta raketit ampumatta. Ensi lauantaina ne saa kuitenkin luvallisesti tulittaa taivaalle. Oulu-Koillismaan ja Jokilaaksojen pelastusliikelaitokset ovat antaneet päätöksen, jonka mukaan raketteja saa ampua lauantaina 5. tammikuuta kello 19–20.

Lupa koskee koko Pohjois-Pohjanmaata lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia.

Vuodenvaihteen ilotulitus oli kohtalaisen runsasta, minkä vuoksi pelastuslaitokset rajasivat ilotulitteiden ampumisajan yhteen tuntiin.

Päätöksen tavoitteena on keskittää käyttämättä jääneiden ilotulitteiden ampuminen tiettyyn ajankohtaan. Samalla ratkesi ongelma, joka käyttämättä jääneiden ilotulitteiden säilyttämisestä olisi ehkä aiheutunut.

Oulun seudulla oli uudenvuodenaattona kova tuuli ja voimakas lumisade. Pelastuslaitokset suosittivat tuolloin, että ilotulitteita ei ammuttaisi voimakkaan tuulen aikana.

Sääennusteen mukaan lauantai-iltana on heikkoa etelätuulta ja kymmenkunta astetta pakkasta.

Oulun kauppatorille suunniteltua, mutta aattoiltana peruttua ilotulitusta ei lauantaina kuitenkaan nähdä.

– Emme ole keskustelleet kaupungin kanssa uuden korvaavan ilotulitustapahtuman järjestämisestä, joten nyt sellaista ei ole tiedossa, Oulun Liikekeskuksen toiminnanjohtaja Jarmo Hagelberg kertoo.

Hagelbergin mukaan ilotulitteet voidaan tarvittaessa käyttää uudelleen ainakin osin, joten poissuljettua ei ole, että ne käytettäisiin joskus myöhemmin.

Juttua päivitetty 2. tammikuuta kello 14.53. Raketteja saa ampua myös Jokilaaksojen pelastuslaitoksen alueella.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (103)

Mahtavaa uusi vuosi uudestaan haettiin pari säkkiä lisää raketteja tukusta ja alkomahoolikaupasta lisää kuivaa suomalaista viintä ja onhan meillä hauskaa tänäään !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei haittaisi vaikka torilla ei ammuttaisikaan säästäisi kaupunki kerrankin kun on nii kurjat ajat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei meilläkään koira pelkää rakettien pauketta, eikä kesällä ukonilmaakaan, on varmaan koirakohtaista...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kumma juttu, enteileeköhön tämä nyt että ois viimiset raketit ja tämän vuoden lopussa joku laser show tms.. luvanvaraiset raketit? vähä luulen niin, olihan tuo melko myräkkä mutta kauhia pauke oli silti,,

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä tuo yksityishenkilöiden rakettien ampuminen saisi tulla luvanvaraiseksi. Oulun keskustan liepeillä alkoi uudenvuoden aattoiltana pauke heti kun myräkkä hieman rauhoittui. Sama juttu kun muinakin vuosina, ammuttiin lähietäisyydeltä raketteja rakennuksia kohti vaikka turvallisempia paikkoja olisi löytynyt lähistöltä. Kai se on niin, että kun ihmisten päässä ei järkeä ole, on isoveljen pakko valvoa ja rajoittaa, myös ilonpitoa. Mitä kaupunkiin tulee, näyttävä lasershow on aivan yhtä juhlava kuin ilotulituskin, mutta aiheuttaa vähemmän haittoja. Siksi on suorastaan toivottavaa, että Oulukin siirtyy lasershow-aikaan samalla, kun vaarallinen keskustassa pamauttelu kielletään. Jos rakettien ampuminen sallitaan yksityishenkilöille, niiden ampumispaikat tulisi määrätä kaupungin toimesta, jotta alue on turvallinen niin ihmisille kuin rakennuksillekin. Tuolla alueella voisi päivystää myös vapaaehtoisia huolehtimassa ettei vahinkoja satu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minun kissani tuli keskustassa ikkunalaudalla ihailemaan raketteja, ei kaikki eläimet pelkää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No nyt eikun joka päivä tulittaan roskaa taivaalle kun löytyi yks ötökkä jota ei pelota. Mutta ihmettelen kun ruutia myydään kaikille ilman mitään valvontaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo on se kumma kun fileerausveitsiä ja saksiakin myydään kaikille ilman mitäån valvontaa. Kyllä tälle asialle jotain täytyisi tehdä. Voisiko vaikka jokaiselle Suomen kansalaiselle osoittaa oman virallisen valvojan, joka seuraa ja valvoo 24/7, ettei kansalainen tee mitään mistä joku kukkahattu saattaisi pelästyä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rinnastat fileerausveitset ja sakset ilotulitteisiin. Et sitten ole keksinyt fileerausveitsille ja saksille mitään hyötykäyttöä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No sittenhän ei ole mitään ongelmaa kun sulla on tuollainen kissa. Ei sitten mitään ongelmaa kenelläkään. Huoh....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koiranomistajien pitäs tietää että koiralle opetetaan asioita pentuna. Sen pihalle pissaamisen lisäksi.....

Luojan kiitos että olen ottanut asioista selvää. Ei pelkää koira.

Jo iäkkäänä saadut traumat eri kastissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei pelännyt koira aikaisemmin raketteja, mutta kun se kävi omalla pihalla pissalla, niin joku älykääpiö paukutti raketin koiran päällä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mistähän johtuu, että Oulussa tehdään vuosi toisen jälkeen yhä vaan typerimpiä päätöksiä asiasta kuin asiasta! Niin onhan meillä hyvänä esimerkkinä istuva hallitus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihme nillitystä. Olisiko ollut parempi että olisivat sanoneet että ny on ihan hyvä keli ampua? Siinä ei tietenkään olisi vahinkoa sattunut... Kyllä menettely meni täysin oikein että ohjeistettiin rakettien ammunta myöhemmälle jotta ne voitaisiin ampua turvallisesti sivullisten kärsimättä. Minä en näe mitään virhettä toiminnassa,onneksi kaikki ei pääse päättämään tämmöisistä asioista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Parempi olisi ollut ohjata palautus myyjälle, ostokuitti todisteena. Poliisi voisi ottaa myös vastaan käyttämättä jääneen pommit.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulussa ei ainakaan UV yönä ollut ku ihan pientä tuulta eikä pyryttänyt lunta. Laiskuusko iski että joku jätti ampumatta? Uskon että en lauantaina ei paljon pauku ku ehkä pari jotka uutena vuotena sammu ennen klo18

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jaa missäköhän päin Oulua olet ollut? Kiulukankaalla ainakin oli ihan kunnon myräkkä..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (103)

Uutisvirta

16:53
Lukijoiden upeat lasitavarat kiiltävät kuvagalleriassa – bongaatko joukosta tuttuja esineitä?
16:37
Perävaunu ja siihen lastattu Polaris-kelkka lähtivät varkaiden mukaan Rovaniemellä, poliisi pyytää havaintoja
15:30
Sdp:n työllisyystavoitteiden arkkitehti Ihalainen: 75 prosentin työllisyysaste, irtisanomisista pidättäydyttävä
15:24
Nainen ajoi hurjaa ylinopeutta poliisia karkuun ja ohitteli vaarallisesti Kajaanissa – päihtynyt kuljettaja yritti paeta vielä jalan
15:08
Iivo Niskanen hiihti toiseksi maailmancupin kisassa Italiassa
15:06
Vihreätkin tavoittelevat 100 000 uutta työpaikkaa: "Ilmasto ja talouskasvu eivät ole vihollisia"
14:40
Esteri Kopperoisen käsitöistä löytyy jotain totta, jotain satua – joskus ommellessa saattaa kulua yhtämittaa 14 tuntia

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi aamupäivällä maan pohjoisosassa sekä Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa lumisateen vuoksi.

Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suomalaiset SS-sotilaat

282 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sipilän hallitus jää historiaan palkansaajien etuuksien heikennysyrityksillään!

Jää historiaan koska nosti Suomen talouden tasapainoon, ei voinut vältää ikäviä keinoja, mutta ei hätää demarihallitus s... Lue lisää...
Zzzz

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image