Oulu

Oulussa löydetyn hylyn tutkimukset etenevät, mutta ongelmana on miten jäännös säilytetään – "Hylky tuhoutuu helposti nostettaessa kuiville"

Radisson-hotellin parkkipaikan alta löydetty laivajäännös on nimetty löytöpaikkansa mukaan Hahtiperän hylyksi. KUVA: Tiina Wallin
Oulu 19.8.2019 14:27 | Päivitetty 19.8.2019 15:01
Mirko Siikaluoma

Oulussa Radisson-hotellin parkkipaikan alta löydetty laivan hylky odottaa parhaillaan tietoja laivan rakentamisajankohdasta. Museoviraston intendentti, meriarkeologi Minna Koivikko kertoo, että hylystä otettujen näytteiden on määrä mennä dendrokronologiseen ajoitukseen maanantai-iltapäivän aikana.

Dendrokronologisissa tutkimuksissa tutkimuksissa saadaan selville missä puu on kasvanut, mistä puulajista on kyse ja kuinka vanhaa puu on. Tällä hetkellä tutkijat uskovat puun olevan mäntyä.

– Riittävästä määrästä puun vuosirenkaita saadaan vertailemalla olemassa olevan vertailuaineiston kanssa selvitetty miltä vuosilta puu on. Ja koska kyse on laivasta, tutkijoiden pitää miettiä kuinka paljon puusta on veistetty pois, Koivikko avaa tutkimuksen seuraavia vaiheita.

Seuraavaksi tutkijoiden tulee selvittää myös mitä hylylle tehdään, kun se saadaan ylös maasta. Hylyn säilymisen kannalta on ongelmana on miten se säilytetään sillä välin, kun sen ajoitusta odotetaan. Hylyn osat ovat säilyneet hyvin, koska ne ovat olleet hapettomassa tilassa pohjaveden alla.

– Kun hylky on ollut pohjaveden alla märkänä, se tuhoutuu helposti nostettaessa kuiville. Mietimme museoviraston merellisen kulttuuriperinnön osaamisringissä millaisen varastointitilan se vaatii säilyäkseen, Koivikko kuvailee työn haasteita.

Oulussa sunnuntain ja maanantain aikana koetut sateet luovat arkeologisille kaivauksille haastavat olosuhteet, sillä kuopan reunien sortumavaara on sateella suurempi. Tutkijoiden tarkoituksena on myös kuvata hylky kuvauskopterilla, mutta se ei onnistu sateen alla.

Kaivauksilla on parhaillaan käynnissä löydön dokumentointi, eivätkä arkeologit ole vielä aloittaneet hylyn purkamista, kertoo tutkija Matleena Riutankoski.

Museovirasto arvioi alustavasti laivan olevan rakennettu 1600-luvun lopun ja 1800-luvun alun välisenä aikana. Laivajäännös on nimetty löytöpaikkansa mukaan Hahtiperän hylyksi.

Juttua päivitetty 19.8.2019 kello 14.27.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (62)

Tässäpä kulttuuripääkaupungiksi halajavalle Oululle verraton keino osoittaa olevansa oikea valinta. Hieman on tosin jouduttu odottelemaan kaupungin johdon ja kulttuuritoimen riemunkiljahduksia ja jatkokehittelysuunnitelmia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Milloin se saadaan purjehduskuntoon? Meneekö vielä monta kuukautta, joko ensi kesänä seilataan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siltavahti rautasillan kupeessa on hyvä paikka. Sehän kastui jo rakennusvaiheessa niin pahasti, että homepilkkuja piti seinistä maalailla tarkastajilta piiloon.

Toinen vaihtoehto on, että säilytetään samalla tavalla kuin Aleksanterin- ja Rantakadun talot aikoinaan...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sille on rakennettava tahi vuokrattava ns. hylkyhalli, jonka lämpötila ja kosteus on tarkkaan säädelty ja jossa hylkyä säilytetään lasisessa tilassa, jonka olosuhteet vastaavat löytö-olosuhteita - paitsi että pieni osa puurakenteista on yleisön ihailtavana. Uskoisin noin 5-6 miljoonalla aurolla selvittävän.
Uskon kaupunkiin saapuvan turistivirtoja ulkomaita myöten - näin investoinnit pian maksavat itsensä takaisin,

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olkaa nyt tyytyväisiä kun jotakin täältäkin löytyy. Aina valitetaan kun Oulussa ei ole mitään, mutta ylpeä pitäisi silti olla. Noh, täältä sattui löytymään mahdollisesti koko Pohjois-Suomen vanhin laiva. Olkaa aikuisiksi, jos ossaatta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hmm... tuota... niin... no joo... eiköhän kuskata puut Pehkolanlammelle kaupungin edustussaunalle polttopuuksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos kaupungilla ja museovirastolla on tahtoa ja varsinkin rahaa niin yliopiston argeologisella laboratiolla on kyllä tietotaito hylkypuiden käsittelyyn. Kaupungilla on varmasti tyhjillään olevia isoja lämpimiä varastoja, isoja altaitakin löytyisi varmaan tästä maasta edullisesti mitkä voisi muuttaa prosessiin soveltuviksi. Toki käsittelyprosessi vie pitkän ajan ja vaatii paljon erinäisiä aineita käsittelyyn. Mutta jos on vain sitä halua...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuollainen mätä rankakasa vaikuttaa kielteisesti koko kulttuuripääkaupungin imagoon! Kuivatetaan ja poltetaan uusien, upeiden tori- ja tornihotellien takoissa, niin rahakkaat turistit saavat valoa ja lämpöä Kalevala-parkista palatessaan. Jos ei syty, niin lakkautettavasta museosta löytyy kyllä joutilasta sytykettä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulussa ei ole ennenkään tajuttu meren tai historian päälle. Valokuvat vaan ja monttu umpeen ja asvaltti päälle, että pääsee mersulla rantaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näin merkittävä löytö pitäisi laittaa näkösälle. Toihan on yhtä vanha kuin Tukholman kuuluisa Vasa-laiva! Jotain Vasa-museo tyyppistä pystyyn, jossa hylkylöydöt ja Oulun yllättävän hieno historia olisi havainnollisesti esillä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Loppuu tilat kesken, jos kaikki löytöromut laitetaan näkösälle. Eiköhän valokuvat riitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Erittäin kannatettava asia.
Oulu on ollut aikoinaan Suomen johtava merenkulkukaupunki, jotenkin se historia pitää saada näkymään.
Onko tästä vielä historian esille tuojaksi, sen aika näyttää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joka paikassa kun pittää säästää niin ajettakoon raato jätteenpolttolaitoksen uuniin. Samalla mammojen jalakain kolotus helepottaa ja tasapuolisesti aatellen papparaistenkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (62)

Uutisvirta

18:07
Osallistu kyselyyn: Mitä laitat laskiaispullan täytteeksi – vihreitä kuulia, mantelimassaa, hilloa vai salmiakkia?
18:00
Timo Reinikka näyttelee Oulussa muistisairaan isän roolin – Sir Anthony Hopkins esittää saman roolin Florian Zellerin näytelmästään itse ohjaamassa The Father -elokuvassa Tilaajille
17:45
Ilkka Herola taisteli kolmanneksi Trondheimin maailmancupissa – "Oli työmiehen päivä ja hyvin tuli loppuun asti"
17:19
Chelsea sai helpotusta, Tottenhamin taivaalle synkkiä pilviä Valioliigassa
16:43
HS: Oikeuskansleri ryhtyy selvittämään, onko kaksi ministeriötä rikkonut perustuslakia EU-asioista tiedottamisessa
16:20
Pohjois-Italiassa useiden kaupunkien julkisia tiloja suljettu koronaviruksen vuoksi, Etelä-Koreassa tautitapausten määrä singahtanut ylöspäin
16:17
Lauri Vuorinen otti maajoukkueen ainoan välieräpaikan Trondheimin sprintissä, Pärmäkoski toivoo sunnuntaille lumisadetta
141
Vihreät lupaa korvata maaseudulla bensan hinnan korotukset – "Jos ei joukkoliikennettä, jollain tavalla pitää kompensoida"
70
Näkökulma: Suomi ostaa kymmenen miljardin euron palovakuutuksen, jonka pitää olla voimassa pitkälle 2060-luvulle – nämä ovat hävittäjäehdokkaiden näkymät
64
Vihreiden puheenjohtajan uudet ilmastoesitykset: 16-vuotiaille äänioikeus ja hallituksen kanssa samaan pöytään päättämään ilmastotoimista
54
Vorot iskivät Oulun Verkkokauppa.comiin ja veivät huomattavan määrän elektroniikkaa – poliisi kertoi tuntomerkkejä paikalta poistuneesta henkilöstä
25
Elina Lepomäki ei haasta Orpoa, mutta saattaa pyrkiä kokoomuksen varapuheenjohtajaksi – "Oppositiotyössä aletaan niittää tulosta, siitä ei ole kahta sanaa"
24
Presidentti Niinistö ulkoministeri Haaviston esitutkinnasta Ylellä: "Voi olla hänen itsensä kannalta kiusallinen tilanne"
23
Oulun yliopiston professori: "Potilaiden määrä on selkeästi lähtenyt kasvuun kymmenen viime vuoden aikan" – Lastenpsykiatriaan ohjataan yhä enemmän psyykkisestä häiriöstä kärsiviä lapsia ja nuoria

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

238 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Eläkkeet

Aina on julkisuudessa puhuttu, että eläkkeisiin ei rahat riitä, se on vain kansan huijaamista, kyllä rahaa on. Lue lisää...
näin se on...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image