Oulu

Oulun yrittäjät pohtivat keinoja selvitä koronakriisin keskellä – BusinessOulun johtaja pe­rään­kuu­lut­taa talkoohenkeä: “Ristuksen iso kökkä“

– On saatava eteläpohjalaisittain ristuksen iso kökkä pystyyn, vetoaa Juha Ala-Mursula. KUVA: Jarmo Kontiainen
Oulu 26.3.2020 7:08
Arja Mikkola

Valkea tarjoaa kevään liiketilavuokrien lykkäämistä syksyyn. Ely avaa ihan kohta avustushaun pienyrittäjille.

Yrittäjien ahdinko järkyttää koronakriisin keskellä. Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien (PPY) mukaan neuvontatarve on jopa kuusinkertaistunut. Valkean kauppakeskus vastaa kysynnän hupenemiseen Oulun keskustassa tarjoamalla yrityksille vuokranmaksun lykkäämistä syksyyn.

Ensin Valkea lyhensi aukioloaikoja. Nyt sitten kaupat saavat itse päättää liikeajoistaan.

– Vapautimme aukioloajat. Kaupat voivat myös sulkea, mikäli tilanne on niin kriittinen, kertoo Valkean kauppakeskusjohtaja Anu Junnikkala-Alho.

–¿Kaupat voivat myös sulkea, mikäli tilanne on niin kriittinen, kertoo Anu Junnikkala-Alho. KUVA: Leinonen Jukka

Huhti- ja toukokuun vuokrille myönnetään korotonta maksuaikaa.

– Ne tulevat maksuun vasta syys- ja marraskuussa.

Valkeassa toimii noin 60 liikettä. Osa kaupoista on pieniä, osa edustaa ketjuja. Keskusteluja on käyty niin vuokralaisten kanssa yhdessä kuin kahden keskenkin viime päivinä.

– Parhaillaankin sitä työtä tässä tehdään, Junnikkala-Alho toteaa.

Valtiovalta valmistelee kolmatta kriisiapupakettia.

– Sen jälkeen kaupunki katsoo, mitä pystytään vielä tekemään tämän tuskan helpottamiseksi, toteaa BusinessOulun johtaja Juha Ala-Mursula.

Vaikka kaikki Oulun kaupungin kokoukset koskevat tavalla tai toisella koronaa, on hänestä kriisitietoisuus edelleen hukassa.

– Kaikki eivät vielä ole sisäistäneet kriisin syvyyttä, täydellistä stoppia. 18 päivää on Suomi elänyt tätä. Joka päivä on ollut pahempi.

Kun velattoman Saksan talous pysyy pystyssä kolme kuukautta, pitäisi Suomessa heti osata toimia fiksusti, ettei menetetä hyviä yrityksiä.

– On saatava talkoohenki aikaan. On saatava eteläpohjalaisittain ristuksen iso kökkä pystyyn, Ala-Mursula vetoaa.

Erityisesti olisi rykäistävä hereille toimitilojen vuokraajat.

– Valtaosa vuokratiloista on yksityisillä tai instituutioilla, eläkelaitoksilla. Toivoisi sopeutusta tai ainakin viivästysten hyväksymistä.

Kempele tarjoaakin jo vuokrahuojennuksia yrityksille. Oululla sen sijaan on vähän vuokralla liikehuoneistoja. Vaan onhan uimahallissa tai kirjastossakin kahvila?

Oulussa käydään nyt sisäisesti keskustelua joustoista kaupungin vaikutuspiirissä olevien tahojen vaatimiin maksuaikoihin.

Jo nyt on Ala-Mursulan mukaan 80 prosenttia Oulun hankinnoista tehty paikallisesti.

– Voidaanko siinä tehdä vielä jotakin lisää?

Oulu myös kehittää yhteisesti digitaalisia palveluita, joiden toivotaan tuottavan paikallisille yrityksille nopeasti liiketoimintamahdollisuuksia.

Niin Turku, Kuopio kuin Kuusamokin ovat jo julkaisseet kriisipaketin. Raahen kaupunki tarjoaa mikroyrityksille 2 000 euron lainaa per kuukausi: aina 6 000 euroon asti.

PPY:n toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen kiittää nopeaa toimintaa. Kannustusta tarvitaan, mutta velkarahalla ei yrittäjien kassakriisiä ratkaista.

– Valtiolta tarvitaan vähintäänkin esittämämme viiden miljardin tukipaketti heti. Kriisin päättymisestähän ei ole tietoa.

– Yritysneuvonnan tarve on ainakin viisin-, kuusinkertaistunut, kertoo Marjo Kolehmainen. KUVA: Jukka Leinonen

Kolehmainen muistuttaa, että Pohjois-Pohjanmaan 16 000:sta yrittäjästä puolet on yksinyrittäjiä.

Ensin veivät yleisötilaisuuksia koskevat rajoitukset työmahdollisuudet luovilta aloilta. Sitten hiljenivät kaupat ja palvelujen kysyntä.

– Ensin oli tyrmistys- ja järkytysviikko, Kolehmainen toteaa.

Viime päivinä on yritysten neuvontapalvelujen kysyntä kasvanut räjähdysmäisesti

– Ainakin viisin-, kuusinkertaistunut.

Tärkeintä juuri nyt on tarjota tukea ja apua. Joten parikymmentä Oulun kaupungin työntekijää neuvoo yrityksiä hakemusten tekemisessä.

Johtaja Petri Keränen elystä kertoo, että pienyrityksiä sekä toiminimiä koskevien korona-avustusten haku avattaneen tulevana perjantaina tai maanantaina.

– Se on avustus, ei lainaa. Raha käytetään yrityksen kehittämiseen, Keränen sanoo

Tavoitteina ovat helppous, nopeus ja vain pieni omavastuuosuus. Rahaa on varattu toistaiseksi 50 miljoonaa. Näillä näkymin asetus ehtisi eduskuntaan 2. huhtikuuta.

Business Finland puolestaan tarjoaa rahoitusta osakeyhtiöiden liiketoiminnan kehittämiseksi häiriötilanteessa.

– Oulun alueelta on tullut lähes sata hakemusta ja joka päivä tulee lisää, Ala-Mursula kertoo.

Hakemuksia on jo kaikkiaan 7 600.

Toisaalta ei yrittäjiä noin vain lannisteta. Yksikin vaatekauppias totesi Kolehmaiselle, ettei aio antaa periksi. Päinvastoin.

– Hän miettii koko ajan, miten selviytyy. Nyt on aikaa innovoida. Hän löytää itsestään luovuutta, jota ei ole ehtinyt käyttää.

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (76)

Miten Oulu voi jatkuvasti pumpata 40MEUR tähän turhuuteen. Vanhusten hoidossa rahalle olisi käyttöä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Talkoot kyllä - suuripalkkaisilta verovaroista tulonsa saavilta leikataan väliaikaisesti terveudenhoitajan keskipalkan tasolle.

Talkoot kyllä - näinäkin aikoina suuria voittoja tekeviltä yrityksilä leikataan niistä erillisellä Korona-marginaaliverolla 80%.

Talkoot kyllä - kun kaikki valtion maksamat, antamat ja myöntämät ''yritystuet'' lakkautetaan takautuvasti 01.01.2020 lähtïen.
Siitä irtoaa veronmaksajien riihikuivaa käteistä tuollaiset luokkaa 15-20 miljardia vuodessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vuokranmaksua voi lykätä kahdella kuukaudella mutta vuokravelalle pitää olla vakuus.
Aika omoni pienkivijaloista on ollut jo ennen koronaa vuokrista maksusopimuksilla miten käy kun kassavirtaa ei ole enään.
Hyvä keino olisi ettei VEROTTAJA ja Eläkeyhtiöt peri tai laita perintään veroja ja maksuja jotka ovat syntyneet 1.2. - 31.8.2020
tai haen yrityksiä konkurssiin. Koska aikaisempiakin syntyneitä veroja on mahdoton maksaa ilman kassavirtaa yhteisöverohan tilitetään kaksi kuukautta myöhemmin eli 12.4. on maksussa helmikuun alv ja työantajamaksut.
Pitäisi tehdä kylmästi ns velkasaneeraus näistä veroista, mutta kenelle? Vaikeuksiin joutuvat kaikki yritykset muutkin kuin palvelu ja vähittäiskaupassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi se olla että se on 25% kunnallisvero Kauniasia myöten poikkeuslailla koko maassa. Euroopassa on Islannin kaltainen romahdus edessä josta se selvisi kymmenessä vuodessa varsin mallikkaasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt jos koskaan Oulun kaupungin tulee nostaa kunnallisveroprosenttinsa 21 - 21,5:een ja kerätä rahaa kassaan, josta sitä voidaan mahdollisesti jakaa tarvitseville. Ei voi olla mikään itsetarkoitus pysyä Pohjois-Pohjanmaan veroparatiisina.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joskopa hän tarkoittaisi sitä että aloitetaan heistä, lomautetaan koko henkilöstä kolmeksi kuukaudeksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä taas lihavien konsulttien juhlapuheita riittää, mutta totuus on ihan muuta...

Hyvä Sanna Marin, hyvä hallitus ja muut päättäjät. Kiitos vetoomuksesta, mutta sillä ei makseta yhtään senttiä vuokria, palkkoja tai muitakaan kuluja. Onko tullut mieleenne, että, jos olisitte heti alkuun julkaisseet tukipaketin, joka edes kohtuullisesti korvaisi niitä kuluja, joita ravintoloiden vapaaehtoisesti sulkemisesta tulee, olisi jokainen kippola tai kuppila tällä Suomenniemellä ollut jo pitkään kiiinni tässä tilanteessa, jossa erittäin suuri osa tulovirrasta on kadonnut?Nyt te hakkaatte yötä myöten päätänne perustuslakiin, kun sopivalla tukipaketilla olisitte ratkaisseet asian jo nopeasti. Olette kyllä lupailleet, että tukipaketti on tulossa. Valitettavasti näin äänestäjän ja yrittäjän näkökulmasta poliitikkojen lupaukset eivät kuitenkaan ole niitä kaikkein luotettavimpia, joten niiden mukaan harva alkaa omaa toimintaansa muuttamaan. Kehottaisin tutustumaan Saksan malliin. Voimia teille näinä vaikeina aikoina ja vaikeisiin päätöksiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eli, liiketiloissa olisi tulossa vuokrien korotuksia tukipakettien myötä, kuten VVO:n ja Kojamon vuokra-asunnoissa..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaupunki vois suunnata Business Oulun toimintaan vuosittain käytettävät reilut 40 miljoonaa euroa yritysten tukemiseen. Tämä olisi tässä tilanteessa myös parasta työllisyyden hoitamista. BO:ssakin varmaan lämmettäisiin tälle ajatukselle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Loistava Idea 👍
Bisness Ouluun muuten tuhlattavat rahat tulisivat näin hyötykäyttöön .
Prinssit kultaisissamersuissa jäisivät nuolemaan näppejään 😊

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuosta 40 miljoonasta valtaosa menee juuri yritysten tukemiseen. Busines Oulu koordinoi tätä rahaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuten arvattiin, läpimien puhujien eli mitään tuottamattomien konsulttien kulut on kyllä turvattu, mutta sitten rahaa ei riitäkkään muuhun. Upeaa toimintaa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt on tilanne ,että ei ole asiakkaita eikä tuloja. Miten sitten kahden kuukauden päästä olisi rahaa yhtäkkiä vuokriin? Ihan typerää siirtää ongelma parin kuukauden päähän. Joko vuora pois pariksi kuukaudeksi tai pyyhe kehään!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yritttäjät, EK ja kumppanit haluavat nyt kovasti jakaa tappiot kaikille. Okei, näin poikkeusaikana voin sen tiettyyn pisteeseen asti ymmärtääkin, varsinkin pien- ja yksityisyrittäjät todella tarvitsevat nyt tukeamme. Muutama juttu olisi kuitenkin mukava muistaa:

1. Kun kriisi on ohi, jaetaan myös voitot kaikille, vaikkapa loppuvuoden ajan.
2. Kun kriisi on ohi, jaetaan osingot kaikille.
3. Kun kriisi on ohi, ne yritykset jotka hyötyivät tästä (ruokakaupat, terveysvälinekauppiaat, ehkä apteekit?) kantavat yhteiskuntavastuunsa ja jakavat kaikki kyseisenä ajanjaksona tehdyt voittonsa kaikille.

Ja sitten heräsin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Normaali pienyrittäjä, joka työllistää enemmän kuin itsensä lähtökohtaisesti jakaa enemmän voittoja kaikille muille paitsi itselleen. Tajoaa elannon työntekijöille ja ottaa velkaa sen vuoksi, että voisi turvata työntekijöidensä talouden myös huonoina aikoina. Ei omaa yritystä huvikseen ajeta alas ja lomauteta porukkaa. Kommunistit ei ymmärrä, että yrittäjän pitäisi tienata yli tuplasi sen verran mitä palkansaajan, jotta yrittäjä voi varautua huonoihin aikoihin taloudellisesti ja kerryttää eläkettä varten varallisuutta. Harva kuitenkaan tienaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri noin!
Paitsi että tuplasti ei tahdo riittää, kerroin kolme on lähempänä.
Demareiden ymmärrys näkyi erinomaisesti viime päivien Kalevassa, edustaja Piirainen kertoili ajatuksiaan.
Kuntasektoria käsiteltiin lähes koko mielipiteen ajan, ja yksi rivi malliksi yrittäjiä.
Ai niin Paaterohan tuumasi myös että nyt kuntasektori pitää Suomea pystyssä.
Missähän maassa he kuvittelevat elävän?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (76)

Uutisvirta

13:32
Suojainhankinnoista tehty kolme kantelua – Oikeuskansleri: "HVK:n selvitettävä tavarantoimittajien ja yhteistyökumppaneiden suhteessa ilmenneet epäselvyydet"
13:06
HS: Tiina Jylhän kauneusklinikka markkinoi suojamaskeja väärennetyllä sertifikaatilla
13:00
Talvirenkaiden hankinnassa on tapahtunut huomattava muutos – varautuminen uuteen tieliikennelakiin näkyy jo Tilaajille
12:21
Suomessa on todettu 164 uutta koronatartuntaa, Pohjois-Pohjanmaalla määrä kasvoi viidellä – OYSissa 11 koronapotilasta, joista kuusi tehohoidossa
12:03
Kaleva oikaisee
12:00
Suomalaisia sotavankeja lepää Saint Helenan hautausmaalla – Afrikan tähdestä ja Napoleonin haudasta tutulle saarelle vietiin buurisodan häviäjiä Tilaajille
12:00
Kulttuuria koronan aikaan: Kerkkämehua imeksitään, ja kohta saa kuusenkantoja nuoleskella Tilaajille
87
Maskeja sekä Jylhältä että Sarmasteelta tilanneen huoltovarmuuskeskuksen Lounema pahoittelee virheitä – "Jälkipyykin pesu on sitten, kun on saatu akuutti tilanne hoidettua"
19
Euroryhmä lähestyi sopua koronatukipaketista – Euroryhmän puheenjohtaja: "Me olemme hyvin lähellä sopimusta"
13
Neljän viikon yhtämittainen kesäloma uhkaa jäädä haaveeksi – Hakemusruuhka voi laittaa Kelan lomajärjestelyt uusiksi
9
Järjestöt julkaisivat viralliset ompeluohjeet, joilla syntyy kasvomaski kotoa löytyvistä tarvikkeista – "Tämä on uusi kansalaistaito"
8
Kuoleman hiljainen kaupunki – New Yorkissa rekkoihin työnnetään kuolleita, liikkeet ovat kiinni ja lääkärit ihmettelevät tilannetta
7
Viinasen talousopit toisivat uuden tuhon – tie taloudellisen häiriön yli on tasoitettava kaikille Lukijalta
6
Pääministeri Marin Ylellä: Uudenmaan sulku loppuu todennäköisesti 19. huhtikuuta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

PS:n kannatus laskee jatkuvasti

Persujen vouhotukseen,yhtä ja samaa jankuttavat,hallituksen tytöt ovat oikealla asialla se näkyy kannatuksesta, Lue lisää...
Kansa kyllästynyt.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

10.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image