Oulu

Oulun poliisi muuttaa suurilta osin Linnanmaalle – keskustaan tila asia­kas­pal­ve­lul­le, putkat pysyvät vielä Haukiputaalla

Poliisin asiakaspalvelulle rakennetaan pysyvät tilat keskustaan Kirkkokatu 13:een. KUVA: Jarmo Kontiainen
Oulu 21.11.2019 15:22 | Päivitetty 21.11.2019 15:58
Petri Hakkarainen

Oulun poliisin toiminnoista suurin osa siirretään ensi kesänä väliaikaisesti Linnanmaalle Elektroniikkatie 3–5:een. Tilat vuokrataan Technopolikselta. 

Hallituksen raha-asianvaliokunta päätyi torstain kokouksessaan puoltamaan väliaikaistilojen hankintaa. Käytännössä se tarkoittaa, että lupa muutolle on saatu.

Oulun poliisilaitos siirtyi vuonna 2017 oikeus- ja poliisitalosta Rata-aukiolta väistötiloihin Hiukkavaaraan sisäilmaongelmien takia. Sittemmin myös osassa Hiukkavaaran tiloista on todettu sisäilmaongelmia. Uuden poliisitalon arvioidaan valmistuvan aikaisintaan syksyllä 2024. Sen sijoituspaikkaa ei ole vielä päätetty.

Poliisin asiakas- ja lupapalvelulle sekä löytötavaratoimistolle vuokrataan pysyvät tilat Oulun keskustan alueelta Danske Bankin entisistä tiloista Kirkkokatu 13:sta. Nämä palvelut eivät siirry uuteen poliisilaitokseen sen valmistuessa. Kirkkokadun tilasta maksetaan vuokraa noin 470 000 euroa vuodessa.

Poliisivankilana toimivat moduulitilat jäävät Haukiputaalle uuden poliisilaitoksen valmistumiseen saakka. Hiukkavaaraan jäävät toistaiseksi poliisin johtokeskus, autohalli ja väistökonttiratkaisuna toteuttavat miehistön sosiaalitilat. Väistötilakonttien vuosivuokra on 588 000 euroa.

Pääosa poliisin toiminnoista siirretään uuden poliisitalon valmistumiseen saakka Linnanmaalle Elektroniikkatie 3–5:een. KUVA: Jarmo Kontiainen

Poliisin toiminnan siirtäminen Elektroniikkatielle edellyttää kylmän, kevytrakenteisen tallin rakentamista noin 25 autolle sekä pienen lämpimän tilan rakentamista atk-laitteille.

Oulun poliisilaitoksen tilojen kokonaispinta-ala on 1. kesäkuuta 2020 alkaen lähes 19 000 neliömetriä. Tiloista maksetaan vuonna 2020 vuokraa 5,44 milj. euroa. Summa sisältää kertakorvauksina maksettavat muutostyöt. Kaikki vuokrat ajalla 1. kesäkuuta 2020 – 31. joulukuuta 2024 ovat noin 19,6 miljoonaa euroa.

Jos Hiukkavaaran vuokrasopimus päätetään ennenaikaisesti, Poliisihallitus joutuu maksamaan lisäksi jäljellä olevan vuokra-ajan mukaisen vuokran eli 1,36 miljoonaa euroa Senaatti-kiinteistöille. Asia on Senaatti-kiinteistöjen hallituksen käsittelyssä.

Uusissa tiloissa aiotaan käyttää Poliisihallituksen ohjeen mukaan mahdollisimman paljon nykyisissä tiloissa olevia kalusteita. Ne desinfioidaan ja ionisoidaan ennen uusiin tiloihin siirtämistä.

Poliisipäällikkö Sauli Kuha on tyytyväinen väliaikaiseen tilaratkaisuun.

– Elektroniikkatielle saadaan toiminnallisesti ja sijainnillisesti hyvät väliaikaistilat. Tärkeintä on, että pääsemme pois tiloista, joissa on sisäilmaongelmia. Etua on myös siitä, että Haukiputaalla sijaitseva poliisivankila on nyt lähempänä toimitilojamme.

Kuha uskoo, että pääosa Oulun poliisilaitoksen noin neljästäsadasta työntekijästä pääsee muuttamaan Linnanmaalle alkukesällä.

Senaatti ja Poliisihallitus arvioivat, että Oulun uusi poliisitalo voi valmistua aikaisintaan vuonna 2024. Tämä aikataulu toteutuu, jos sopiva tontti löydetään piakkoin eivätkä esimerkiksi kaavavalitukset viivästytä rakentamista.

Raha-asianvaliokunnan päätöksessä todetaan, että uudella väliaikaisratkaisulla mahdollistetaan Oulun poliisilaitokselle paremmat ja terveellisemmät toimintaedellytykset sekä saadaan toimintaa palveleva tilaratkaisu.

Päätöksen mukaan tilaratkaisussa tukeudutaan poliisitalokonseptin periaatteisiin ja pyritään huomioimaan valtion toimitilastrategian periaatteet.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (130)

Oulun poliisi maksaa viidessä vuodessa 20 000 000 € pelkkinä tilavuokrina - siis täysin turhaan poltetaan yhteiskunnan rahaa - kaiken lisäksi pääosin vielä ulkomaille.

Suomessa ei siis tarvita noitakaan kerättyjä verovaroja suomalaisille isänmaan rakentamiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Desinfioikaa myös Oulun poliisilaitoksen koko henkilöstö ennen sen muuttoa uusiin tiloihin, koska he kantavat näköjään vanhoja tautejaan ja muita rasitteitaan mukanaan. Parasta tietysti olisi uusia koko porukka tai kutsua palvelukseen ne Oja- ja Torikadun kulmauksen vanhassa poliisilaitoksessa palvelleet, jalkaisin kaupungilla jopa yksin liikkumaan uskaltautuneet pamppuvaarit.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisi kuvitellut poliisien tarvisevan ja tulevan toimeen selvästi penemmillä tilatarpeilla. Vuosien varrella on syntynyt käsitys, että henkilökuntaa on kovin vähän. Ainakin, jos soittelet poliisille pienemmistä rikoksista, kolareista liikenteessä tai muista vastaavista tilanteistä, joihin kutsuttiin poliisi aina ennen vanhaan paikalle, saat vastauksen, ettemme resurssipulan takia voi tulla. Tällainen kyllä viittaa supistuneeseen henkilöstöön, mutta kertoo myös vähenevästä tilatarpeesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On kyllä ihme, että poliisit saa uudet tilat noin nopeaa, toistamiseen. Toiset joutuu opiskeleen ja työskenteleen vuosikymmeniä ongelma rakennuksissa. Tuntuu, että poliisit nostetaan muiden yläpuolelle ja kun valitetaan asioita aletaan heti ratkaista. Koulut vaan lahoaa ja nostellaan olkapäitä. Kuten täällä jo kirjoitettu, onkohan ihmisten itsetarkkailu mennyt yli? Hieman nenä vuotaa niin heti työ/koulu syynä, eikä asia ratkea rakennusta vaihtamalla. Tulee mieleen voisiko syy löytyä sieltä kotopuolesta, Oulussa alkaa oleen niin vanhoja taloja ja rakennuskantaa muutenkin suurin osa alueista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt kyllä astuit jonkun varpaille aika lujaa, Tottakai syy on työpaikassa,sehän on selvä. Onhan asia selvästi todennettu ja tutkittu...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun näitä kommentteja lukee, niin täytyy ihmetellä, että meillä ylipäänsä on sisäilmaongelmia. Täältäkin löytyy ratkaisut ja tietämys kaikkiin ongelmiin. Ilmottautukaa nyt asiantuntijat välittömästi Senaatille, kun joka tapauksessa tiedätte ratkaisun ongelmiin. Perustakaa konsulttiyritys, jolla varmaan kääritte mahtavat potit, kun näköjään rahaa käytetään holtittomasti. Osaattehan te varmasti laskuttaa ihan kunnolla. Tietenkin voi myös olla niin, että ne teidän ratkaisut eivät toimikaan, mutta saattehan te kunnon korvaukset. Yrittäkää ja saadaan Suomi nousuun!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Äläkää viekö mittään edes puhdistuksen kautta uusiin väistötiloihin, edes puhdistus ei auta homeeseen. Senaatti hommatkoot uudet huonekalut yms työasuista nyt puhumattakaan. Oulun vankila Hiukkavaaraan ja poliisitalo vankilan tontille, olis putkatkin jo valmiina.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muistakaa että tieteellisissä mittauksissa mitään hometta tai ituöitä ei ole löytynyt Hiukkavaarasta. Ongelma on psyykkinen ja se ei muuttamalla parane.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olihan siellä yhdessä huoneessa arvot koholla, joka myös suljettiin käytöltä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se kumma ettei oulun kokoisessa kaupungissa saada etusijalle näitä turvallisuusongelmia. Vanhukset huonolla hoidolla, lapset ja nuoret heitteillä jne. Mutta kun pitää jokin uimahalli tai vastaava turhake saada, niin jopa löytyy rahaa ja nopeasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti kiinteistön omistaja/vuokraaja on ymmärtänyt sopimusta tehdessään huomioida riskin, että mukana voi tulla homeet ja sisäilma ongelmat. Sitten kun ne on parin-kolmen vuoden päästä on julkisesti kuulutettu täällä juttutuvassa, yms. niin tilat ovat saaneet "leiman otsaan" ja uusia vuokralaisia on todella vaikea saada. Kiinteistön omistajalle syntyy tästä huomattava vahinko...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sivusta seuranneena melkoista sähläystä. Oulu ei osaa pitää puoliaan rahoituskeskusteluissa etelän suuntaan. Uusi poliisitalo keskustaan kuten muualla suuremmissa kaupungeissa. Samaa nynnyilyä nähty asemahankkeessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hölmöläisten hommaa ja mikkä vuokrat!!??asiakaspalvelu keskustassa ihan syvältä,ei sinne kukaan halua mennä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valtion virkamies himmeli työpaikkoja vähentää rajusti elyt avit senaatit luket ja sun muut

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olipa niin selkeä viesti, että tuota ei taida edes virkaheitto valtion virkamieskään ymmärtää. Suomi on haastava kieli, etenkin kun sitä ei osaa kirjoittaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun Peltolaan kun olisivat tehneet sopimukset aikoinaan, siinä olisi ollut hyvä paikka. Se vaan tuo Senaatin orjuus ei antanut myöten ja nyt on maksettu monet kiinteistöt vuokrina.
Oulun poliisilaitoksen ongelmat eivät kuitenkaan ole henkilöstön syytä, syy on se että valtion osalta Senaatin täytyy ensisijaisesti tarjota tilaa. Senaatin lakkauttaminen olisi pitänyt tehdä aikoja sitten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (130)

Uutisvirta

10:34
Eduskuntaryhmät vastaavat Rinteen kysymyksiin tänään – pääministeriehdokkaasta päätös sunnuntaina
9:36
Suomalaiset kuluttavat jouluun reilut 500 euroa – vain joka neljäs kertoi säästäneensä veronpalautuksia joulua varten
9:00
Kolumni: Arjen hyvät teot elävät kilvan juhlapuheissa, mutta arkitodellisuudessa ihmisen annetaan olla syvässä omassa rauhassa ja pärjätä omin voimin
9:00
Hiljaiseloa tragedian jälkeen – Melina-tyttären tapaturmainen kuolema järkytti oululaisen mestaripainijan Mikael Lindgrenin, 50, elämän perusrakenteita: "Suru on arjessa edelleen läsnä" Tilaajille
8:00
Näin Ruotsin puolustus vahvistuu – Ruotsin puolustusvoimat julkaisi raportin, jossa on suoraa puhetta Suomen tärkeästä roolista ja Baltian haavoittuvuudesta
8:00
”Kävin kahdesti käsiksi lapseeni” – Työssään muita auttava äiti olisi kaivannut nopeampaa apua, kun suhde murrosikäisen tyttären kanssa meni solmuun Tilaajille
8:00
Harri Virtanen menestyi urallaan, mutta oli kuin romahtamaisillaan: Traumatisoitunut ihminen sabotoi tahtomattaan elämäänsä – siitäkin voi selvitä Tilaajille
11
Itsenäisyyspäivän marsseihin varaudutaan satojen poliisien voimin – Keskiviikkona poliisi kielsi uusnatsien mielenosoituksen, torstaina ilmoitettiin toisesta vastaavasta
8
Tällainen oli pukuloisto 102-vuotiaan Suomen juhlissa – katso kuvakooste illan kiinnostavimmista puvuista
7
Suomalaiset kuluttavat jouluun reilut 500 euroa – vain joka neljäs kertoi säästäneensä veronpalautuksia joulua varten
5
Näin Ruotsin puolustus vahvistuu – Ruotsin puolustusvoimat julkaisi raportin, jossa on suoraa puhetta Suomen tärkeästä roolista ja Baltian haavoittuvuudesta
4
Oululaiset koululaiset suunnittelivat ja tekivät kirjailija Katariina Vuoren korut Linnan juhliin – "Olisi ollut ihanaa ottaa heidät mukaan"
4
Puolustuskyvytön pieksettiin Raahessa – Hovioikeus ei pitänyt pahoinpitelyä törkeänä
3
Onko sinulla sanottavaa Kalevalasta? Lukupiiri puhuu muinaiseepoksesta kaksi tuntia

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

7.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image