Oululainen perheenisä hieraisi silmiään sunnuntaina iltapäivällä, kun Heinäpään tekonurmella oli täysi tohina päällä. Kävelylenkillä ollut isä laskeskeli, että kentällä harjoitteli parhaimmillaan, tai tässä tapauksessa pahimmillaan, lähes sata jalkapallojunioria. Kentällä ei hänen mukaansa juuri välimatkoista stressattu, ja mukana näytti olevan myös valmentajia, jotka ohjeistivat pelaajia.
Hämmentävintä hänen mukaansa koko jutussa oli se, että kyseessä oli selvästi sovitut harjoitukset, sillä kentän parkkipaikka täyttyi autoista kymmenen minuutin sisään. Hän uskoo, että harjoituksiin tuotiin autoilla lapsia muistakin kuin omista kotitalouksista.
– Kentällä oli useita eri joukkueita, joilla oli päällä mustaa ja punaista, isä kertoo.
Tervarit Juniorit Ry:n varapuheenjohtaja Ville Luotola, järjestikö seuranne jalkapalloharjoitukset normaaliin tapaan?
Ei järjestänyt. Olemme tiedottaneet 12. maaliskuuta, että keskeytämme kaikki harjoitus- ja pelitapahtumat seuramme osalta. Tästä on pidetty kiinni. Myös toimistomme siirtyi 13. maaliskuuta etätyöhön.
Mistä uskot olleen kyse?
Lapsilla ja nuorilla on kova halu harjoitella, eikä auki olevia kenttiä ole talven jäljiltä vielä kovin montaa. Yksi kenttä ruuhkautuu helposti, jos useampi kaveriporukka menee kerralla potkimaan palloa. Jotkut seurat ovat myös järjestäneet ohjattuja harjoituksia suosituksista huolimatta, mutta toivottavasti ne on jo lopetettu.
Miten suhtaudutte tapahtuneeseen?
Kaikkien tulisi ehdottomasti noudattaa viranomaisten ohjeistuksia vallitsevassa tilanteessa. Kentälle ei tule mennä, jos siellä on jo reilusti porukkaa.
Millä tavoin olette ohjeistaneet junioripelaajia harjoittelemaan poikkeusaikana?
Olemme antaneet kaikille pelaajille omatoimisen harjoittelun ohjeet, jotka sisältävät fysiikkaharjoittelua, lajitaitoa ja yleisliikuntaa. Pelaajia on myös pyydetty itse merkitsemään kalenteriin harjoitusviikkonsa ja itselle sopivat harjoitukset ehdotetuista. Kaikki harjoitteemme ovat sellaisia, mitä voi tehdä yksin tai kaverin kanssa ilman lähikontaktia eivätkä ne välttämättä vaadi jalkapallokenttää, vaan tienpääty tai kotipiha riittävät useimpiin. Valmentajat antavat palautetta Whatsappin ja puheluiden avulla. Vanhemmille junioreille on tarjolla lisäksi etävalmennusta, videopalavereita ja tarvittaessa yksilöllistä ohjeistusta. Suunnittelimme myös pienryhmävalmennusta, mutta totesimme, että muuttuvassa tilanteessa riskinottaminen ei ole järkevää.
Millaisen viestin haluaisit lähettää junioreiden vanhemmille?
Kannustakaa lapsia liikkumaan, harjoittelemaan ja ulkoilemaan, mutta pitäkää viranomaisohjeet mielessä. Lenkkeily, pallotreenit tai kuntopiirit eivät vaadi ruuhkaa ympärilleen. Osallistukaa itsekin ja pyrkikää nauttimaan keväästä, vaikka tilanne ympärillä onkin vakava. Tilanne voi muuttua, joten seuratkaa tarkasti viranomaisohjeita. Tämä epidemia voitetaan yhdessä.
Entäpä innokkaille junioreille?
Harjoitelkaa kovasti, mutta mielellään yksin tai saman kaverin kanssa, jota näette muutenkin. Älkää sopiko harjoituksia isojen joukkojen kanssa. Välttäkää väkijoukkoja ja etsikää oma paikka, missä harjoitella. Olkaa omatoimisia, nukkukaa tarpeeksi, syökää hyvin, tehkää koulutyönne ahkerasti ja kuunnelkaa vanhempianne.
Jutun kommentointi on päättynyt.