Kaikki OYS:n hen­ki­lös­tös­tä otetut ko­ro­na­näyt­teet ne­ga­tii­vi­sia – sai­raa­lan osas­to­hoi­toon otettu yksi potilas

OYS on jatkanut oman henkilöstön testaamista koronaviruksen osalta. Sairaalaan ei ole otettu sisälle uusia koronaan sairastuneita potilaita.

Kulku koronatutkimukseen on yhteispäivystystä ennen vasemalla.
Kulku koronatutkimukseen on yhteispäivystystä ennen vasemalla.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Oulun yliopistollisessa sairaalassa (OYS) on jatkettu systemaattisesti hengitystieoireita omaavan henkilöstön testaamista.

Näytteitä on otettu pistokokein mm. syöpä- ja teho-osastojen henkilöstöstä sekä joiltakin osastoilta, joissa on useita hengitystieoireita omaavia henkilöitä. Kaikki testit ovat olleet toistaiseksi negatiivisia. Testauksia laajennetaan eri yksiköihin vaiheittain.

Ensi yöstä alkaen pieni määrä potilasnäytteitä voidaan analysoida myös yöaikaan. Testauskapasiteettia hankitaan koko ajan lisää ja näytteenottomääriä kasvatetaan heti, kun näytteenoton mahdollistavat toimitukset saapuvat Ouluun.

Sairaalaan on otettu osastohoitoon edelleenkin vain yksi koronapotilas.

– Tiedämme, että sairaalahoitoa vaatii tietty osuus koronaan sairastuneista henkilöistä. Se että meillä on tällä hetkellä vain yksi potilas sairaalassa kertoo, että koronavirus ei ole vielä levinnyt laajalle Pohjois-Pohjanmaalla, kertoo OYS:n infektiotautien erikoislääkäri Teija Puhto.

Suurin osa hengitystieoireista ja flunssasta aiheutuu tällä hetkellä normaaleista vuosittain leviävistä virustaudeista.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä