Oulu

Alkava viikko voi tuoda Ouluun jopa 30 asteen helteet – odotettavissa hellevaroitus

Uimarannat täyttynevät alkavalla viikolla, kun hellettä riittää Oulun seudulla ja koko maassa. KUVA: Moilanen Jukka-Pekka
Oulu 21.7.2019 22:15
Iida Ahonen

Hellesäiden ystävät ilahtuvat alkavalla viikolla, sillä Oulussa ja muualla Pohjois-Pohjanmaalla voi odottaa koko viikoksi lämpöä ja aurinkoa, jopa kuumaa säätä.

Maanantaina ja tiistaina lämpötilat kohoavat reiluun 25 asteeseen Oulussa ja etenkin vähän matkan päässä sisämaassa.

– Oulussahan merituulesta ei voi ikinä tietää, mutta ilmamassan pitäisi olla niin lämmin, että lämpötila kohoaa helposti vähän yli 25 asteen, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Henri Nyman kertoo.

Viikon kylmin päivä on näillä näkymin keskiviikko, sillä keskiviikon vastaisena yönä Suomeen saapuu kylmempi rintama, joka voi tuoda mukanaan sade- ja ukkoskuuroja.

Viikonloppuna sää lämpenee kuitenkin uudelleen, ja viikonloppu voi olla hyvin kuuma.

– 30 asteen lämpötilat ovat mahdollisia lauantaina ja ehkä sunnuntaina. Hyvin todennäköisesti loppuviikosta tulee voimaan hellevaroitus Oulun seudulla, Nyman sanoo.

Metsäpalovaroitus on tällä hetkellä voimassa Pohjois-Pohjanmaan länsiosissa ja Meri-Lapissa, mutta varoitusalue todennäköisesti laajenee maanantaina lähes koko Pohjois-Pohjanmaalle lukuunottamatta sen aivan itäisimpiä osia.

Katso paikkakuntakohtaiset säätiedot Kalevan sääsivulta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

En vain viitsisi mennä tuollaiseen lihan ja hien täyttämälle rannalle EN MISTÄÄN HINNASTA! Ovat kuin hylkeet jossakin luonto filmissä. Joka on hylkeille tärkeää ja elin ehto, MUTTA EI IHMIS RODULLE!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aika yleistä ja tyypillistä käytöstä on ihmisille kokoontua suurella joukolla mitä moninaisimpiin paikkoihin ja tapahtumiin.
Toiset on sosiaalisempia ja yhteisöllisempiä, toiset tykkää enemmän individualismista ja pienemmistä piireistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se kumma kun joka tuutissa vollotetaan kun ei ole hellettä ja sittenkun kun on niin varotellaan ja kauhistellaan. On tää maailman meno kyllä kummallista. Kukaan muu ei hellettä kaipaa kuin joutilaat ja ilmastoidussa toimistossa työtä tekevät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onneksi yökyöpelillä on mahdollisuus pitää yökaudet ikkunaa ovea auki. Tänä yönä 10 astetta alimmillaan.
Sisälämpötila laskee kuitenkin vain +23 asteeseen.

Ikkunat kiinni ja peitettynä päiväsaikaan.
Trooppiset yöt ovat kivoja joskus elokuussa, mutta ei pahimpana hellekautena.

Auringon porottamaan ikkunaan suosittelen mustasta jätesäkistä itse taiteltua valoestettä, voi ihan maalarinteipillä kiinnittää.

Koska suomalaisissa kodeissa ei ole vakiovarusteena ilmastointia, luovilla ratkaisuilla pääsee jo aika pitkälle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se musta säkki kuumenee auringossa, mutta folio tms. heijastava materiaali pimennysverhona toimii kaikkein parhaiten auringon lämmön torjumiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viikko hellettä kaksi kuukautta sitten sadetta ja tuulta kaupanpäälle..Joten se siitä kesästä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei lämpö luita riko, ellei lämpöhalvauksen jälkihoidossa jääpalat häiritse huurteisessa Melon Colada lasissa kilistessään ja huurteinen bisse odota vuoroaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä se lämmin luita riko! Mitä kovempi helle ja korkeampi ilmankosteus niin sitä leppoisampi olotila!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi kun ihmiset ymmärtäs mitä tämä tarkoittaa. Kärvennymme pikkuhiljaa pois tältä tellukselta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos tämä lämpötila olisi takuuvarmaa Oulun seudulla joka kesä niin lennot vähenevät ja luonto kiittää. Siunattu ilmastonmuutos.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Keski- ja Etelä-Euroopassa, ja siitä etelään on hieman enemmän porukkaa, ja ovat jo alkaneet lennellä viileämpien kelien perään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

on tämä nykyään tosi hommaa.jos vähäsen lämmintä niin siitäkin varoitus annetaan.nykyaika on paskaa.luullaan että me kaikki olemme tyhmiä uusavuttomia.talvella sitten varoitetaan kun jalkakäytävät ovat liukkaita.siis ääliöitten hommaa.kukahan viisas noitakin varoituksia jakelee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Varoitusvirastohan niitä jakelee ja on kolomekymmenttä johtajaa ja yks sihterii sit koilottaa ne kansalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

70
"Jos on huono marjavuosi, niin se on Arinan syy" – Kari Juntunen on päivätyönsä ohella Osuuskauppa Arinan hallituksen varapuheenjohtaja, joka kummastelee Arinan saaman kritiikin määrää
50
Ouluun halutaan rakentaa maailman pohjoisin mallastamo, hankkeelle haetaan rahoittajia: "Tarvitaan paikallista mallasta, paikallista humalaa ja paikallista hiivaa"
44
Oulun Allas Sea Poolin aikataulua jatkettiin vuodella – nyt merikylpylän arvioidaan avautuvan keväällä 2021
42
Analyysi: Putin sysäsi asevarustelun yksin amerikkalaisten syyksi – eikä eurooppalaisten huoli venäläisten kansalaisoikeuksista saa vastakaikua
19
Sykkelit saadaan viimein käyttöön ensi viikolla, viimeiset kaupunkipyörät asennetaan paikoilleen viikonlopun aikana
18
EU-jäsenyys hyödyttänyt Suomen taloutta – eurolla ollut ensin myönteinen, sitten kielteinen vaikutus
17
Oulu palkkaa ulkopuolisen selvittäjän etsimään säästökohteita – "Oulu ei ole mikään kriisikaupunki, mutta työtä pitää tehdä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Työssä käyvät, tykkäätkö työstäsi?

En tykkää. Eikä se johdu työpaikasta tai sen huonosta ilmapiiristä. Työnteko ei vain kiinnosta. Raha ainoa motivaattori ... Lue lisää...
Patonki

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image