Jos katse voisi tappaa. Kun kävelijä Valentin Kononen vuonna 1995 otti katsekontaktin päävastustajaansa Zhao Yongshengiin, ei hän jossitellut tai käyttänyt konditionaalimuotoa. Kononen nappasi kiinalaisesta henkisen yliotteen tuijottamalla tätä tiukasti ja välittämällä sanattoman viestin: "Sinulla ei ole, jätkä, mitään palaa. Tänään on minun päiväni."
Hetkeä myöhemmin Yonsheng pyörtyi reitin varrelle. Kononen kuvainnollisesti murhasi vastustajansa ja käveli maailmanmestariksi.
Göteborgin näytös lukeutuu suomalaisen yleisurheilun ikiaikaisen sankarikuvaston klassikoihin. Omanlaisensa klassikko -- kultakävelyä koskettavampi -- on videokooste Helsingin EM-kisojen (1994) viideltäkympiltä: ensin Kononen oksentaa vatsalaukkunsa sisällön asvaltille ja taivaltaa sitten kilpailun loppuun, tajunnan rajamailla seilaten.
Olympiastadionille saapuvan Konosen kasvoille on piirtynyt tuskainen irvistys. Mitalisijoille ei ole asiaa, mutta yleisö ei hylkää suosikkiaan. Tunnelatauksen poikkeuksellisen voiman tuntee jokainen läsnäolija. Maaliviivan ylitettyään Kononen tervehtii katsojia ja lysähtää ensiapuhenkilökunnan autettavaksi.
"Jos kotiyleisö kannustaa noin, ei siinä lähdetä keskeyttämään. Olisin menettänyt kasvoni", Kononen sanoi myöhemmin.
Noissa tunnelmapaloissa kiteytyy 50 kilometrin kävelyn syvin olemus -- se, joka vetoaa juuri suomalaiseen mielenlaatuun. Kyseessä on yksinäisten susien, yksinäisten puurtajien laji, matka fyysisen ja henkisen suorituskyvyn äärirajoille. Tunnetiloihin, joissa Jussi Koskela kuokki aikoinaan tulevan torppansa suota.
"En ole koskaan kävellyt viittäkymppiä niin, että se olisi ollut nautinto, viimeinen tunti on aina yhtä tuskaa", Kononen kuvailee.
Myös Konosen perinteiden jatkaja Jarkko Kinnunen tekee Daegussa tuskan kanssa tuttavuutta -- ennemmin tai myöhemmin. Ratkaisevaa on tapa, jolla tuskan käsittelee.
On siteerattava Konosta vielä kerran.
Kun tuntuu pahalta, täytyy ajatella, että joskus on tuntunut vielä pahemmalta.
Kilpakävelijän arki on kuin huippututkijan työtä. Tutkija viihtyy pitkiä aikoja kammiossaan, perustyön parissa, piilossa muiden katseilta. Kinnunenkaan ei patsastele pintajulkisuudessa. Kerran pari vuodessa hän tulee kammiostaan ulos mittauttamaan työnsä laadun.
Lauantaina Daegussa Kinnunen kävelee kauden ensimmäisen ja viimeisen viisikymppisensä. Vaikka kyseessä ovat MM-kisat, palvelee kilpailu vain yhtä suurempaa päämäärää. Daegusta Kinnunen hakee askelmerkit Lontoon ensi kesän olympialaisiin.
Daegussa tavoitteena on tulla maaliin, joka Kinnusen tapauksessa tarkoittaa yleensä hyvää sijoitusta.
Viime kesän EM-kisoissa Barcelonassa Kinnunen lähti radalta paareilla -- mutta ei omasta tahdostaan, vaan valmentajansa Kari Ahosen pakottamana. Joskus paha olo vain on liikaa. Jopa suomalaiselle huippukävelijälle.
