Kulttuuri

Hevonen on taiteessa moninainen symboli

Kulttuuri 24.5.2006 15:25
STT
Hevonen: vapauden ja voiman vertauskuva, työn symboli, myyttinen runoratsu vai sympaattinen jokatytön sydänystävä?

Taidemuseo Meilahdessa helatorstaina avautuva Hevosvoimaa-näyttely osoittaa, miten moninaisia merkityksiä hevosiin on eri aikakausina liitetty. Hevonen on toiminut niin omakuvana ja salaperäisenä alitajunnan ratsuna kuin vapauden, voiman ja ahkeruuden tai seksuaalisuuden ja taiteellisuudenkin symbolina.

Hevosta on kuvattu taiteessa ehkä eniten ihmisen jälkeen. Kun kuraattorit Otso Kantokorpi ja Pessi Rautio alkoivat etsiä hevosia Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista, aiheen yleisyys yllätti.

Toisaalta ihminen on myös valjastanut eläimen käyttöönsä mitä erilaisimmin tavoin. Hevosen kesyttäminen 5 000 vuotta sitten mullisti aikanaan niin maanviljelyksen, kaupankäynnin, tiedonvälityksen, sodankäynnin kuin metsästyksenkin.

Hevonen on ollut taiteilijalle myös haastava kuvauskohde. Piirtäjiä ja maalareita kiehtoo yhä ratsun uljaiden liikkeiden ja muodon vangitseminen. Hevosta onkin kuvattu yhtä lailla piiruntarkasti viimeistä lihasta myöten kuin suurpiirteisesti pelkistäen.

Näyttely esittelee yhteensä 300 esimerkkiä hevoskuvauksista noin 150 taiteilijalta. Esillä on laaja valikoima koti- ja ulkomaista taidetta 1600-luvulta tähän päivään.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

13:48
Uhkaava tulipalo Oysin psykiatrian laitoksella – pelastuslaitos evakuoi koko kerroksen tuleen sytytetyn patjan vuoksi
13:45
Vesijohtoja lämmitettiin nestekaasulämmittimellä, tuli tarttui autotallirakennuksen seinään Kellossa
13:02
Kuluttaja-lehti: Aggressiivista kotimyyntiä tekevät yritykset keränneet miljoonavoittoja ja satoja valituksia viranomaisille – osa yrityksistä oululaisia, usean taustalla sama suku
12:58
Eveliina Piippo taisteli hopeaa 10 kilometriltä – "Hirveän monta minuuttia ei olisi jaksanut elää siinä jännityksessä"
12:13
Seitsemän tähden liikkeellä seitsemän eduskuntavaaliehdokasta Pohjois-Suomesta – vaalipiireissä tähdätään täysiin listoihin
12:00
THL: Tarvitaan enemmän tietoa ihmisten sairauksista, jos jokaiselle suomalaiselle määritellään hinta – Työterveyshuolto korvauskriteereihin mukaan
12:00
Talouspolitiikan arviointineuvosto moittii hallitusta: Sote-uudistuksen säästöt yhä epävarmoja
39
Oulun kaupunki luopuu tarpeettomaksi katsotuista rakennuksista – listalla kaikkiaan kymmenen kohdetta
33
Uusi Rock In The City -festivaali järjestetään Kuusisaaressa kesäkuussa
24
Liiketoiminnan kasvu ja Ruotsin markkinat ajoivat Mammuttihirren maksuvaikeuksiin – rahoitus on saatu ja tulevaisuus näyttää hyvältä, sanoo toimitusjohtaja
17
Akkuliikkeissä on vilinää Oulussa – "Enemmän kuin kymmenen autoa konepelti pystyssä pihalla"
12
Kolmesataa hollantilaista halpisautoa hurautti Oulun kautta Ruotsiin – Tarkastiko poliisi enintään 500 euroa maksaneiden ajopelien kuntoa?
9
Moni turvapaikanhakija odottanut yli kolme vuotta – olisi suotavaa, että lupaprosessit olisivat tehokkaampia ja painopistettä saataisiin kotouttamiseen Lukijalta
9
Nyt varmistui, että kokoomuksen ajatuspaja jää ilman tukea tänä vuonna – Syynä hakemuksen myöhästyminen

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pakkasvaroitus: Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia esiintyy lähivuorokauden aikana kireää pakkasta.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

229 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Eläkeläiset töissä

juurikin näin. Superkarttuma, jolla eläkeläisiä houkuteltiin jatkamaan työuraa oli pakon sanelema juttu koska y-sukupolv... Lue lisää...
y

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image