Hallituksessa istuva Uusi vaihtoehto haluaa pitää kiinni ulkomaisen työvoiman työlupien tarveharkinnasta. Kokoomus puolestaan on tuonut esiin halun siitä, että hallituksen budjettiriihessä kuun lopussa tehtäisiin päätös tarveharkinnasta luopumisesta.
Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (uv.) kertoo vastustavansa tarveharkinnan yleistä purkua. Hän huomauttaa, että asiaa käsiteltiin jo kahden vuoden takaisissa hallitusneuvotteluissa.
- Suomessa ei ole mitään laajamittaista, yleistä työvoimapulaa, jota olisi tarpeen paikata ulkomaisella työvoimalla, joten ei ole tarvetta yleisesti purkaa tarveharkintaa, Terho sanoo.
Terho uskoo, että kysymyksestä ei nouse suurta keskustelua budjettiriihessä, koska asiasta on sovittu jo aiemmin.
Uusi vaihtoehto valmis harkitsemaan poikkeuksia
Kysymys työlupien tarveharkinnasta on noussut aika ajoin julkiseen keskusteluun. Nyt kokoomus haluaa nostaa sen budjettiriiheen osana teknologisen murroksen ja työntekijöiden osaamisen pohdintaa.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.) pitää työlupien tarveharkinnasta luopumista ilmaisena tapana vauhdittaa Suomen talouskasvua. Hänen mukaansa tarveharkinnasta luopuminen voisi tuoda mittavan määrän uusia työntekijöitä Suomeen.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei puolestaan ottanut luopumisajatukseen kovin suoraa kantaa tiistaina keskustan kokouksessa Espoossa, mutta sanoi, että tarveharkinnalle on osittain edelleen tarvetta. Sipilä korosti, että asiantuntijatehtävien lupaprosessia pitäisi nopeuttaa niin, että käsittelyaika olisi korkeintaan kuukauden mittainen.
Uusi vaihtoehto on myös valmis harkitsemaan poikkeuksia tietyissä tapauksissa, Terho sanoi keskiviikkona.
- Jos on jotain erityisiä asiantuntijatehtäviä tai muita kapeita aloja, joissa voidaan osoittaa, että nykyisestä sääntelystä on huomattavaa haittaa, niin silloin voidaan harkita poikkeuksia.