Kotimaa

Soihtukulkue on saapunut perille – "Ei natseja Helsinkiin", huusivat lähtöpaikalle saapuneet vas­ta­mie­le­no­soit­ta­jat

Soihtukulkue oli pitkä ja näyttävä. Matkan varrella kuultiin jonkin verran huutelua kulkueessa olevien ja sen vastustajien välillä. KUVA: Arttu Laitala
Kotimaa 6.12.2018 19:35 | Päivitetty 6.12.2018 20:15
Anna Kilponen

612-soihtukulkue saapui Töölöstä Hietaniemen hautausmaalle hieman ennen iltakahdeksaa. Helsingin poliisin mukaan kulkueessa oli noin 1 800 osallistujaa.

Soihtukulkuetta varten oli hyvissä ajoin kokoontunut satoja, eri-ikäisiä osallistujia, joista miehiä oli jonkin verran naisia enemmän. Kyseessä oli yksi päivän pisimmistä kulkueista.
Aluksi pidetyissä puheissa muisteltiin talvisotaa, kunnioitettiin veteraanien uhrauksia ja vannotettiin kansaa pysymään yhtenäisenä.

Soihtukulkueen lähtöpaikalle tuli kymmenkunta vastamielenosoittajaa huutamaan "ei natseja Helsinkiin". On arveltu, että uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen jäseniä osallistuu soihtukulkueeseen.

Soihtukulkueessa muutama mies huusi puolestaan vastamielenosoittajien olevan "punikkeja".

Kulkue on tosin poliittisesti sitoutumaton ja järjestäjät korostavat sen olevan lähinnä isänmaallinen, kansa yhdistävä tapahtuma.

– Poliittisten merkkien ja tunnusten esillä pitäminen ja käyttäminen tapahtumassa on edelleen kielletty. Kulkueen kärjessä liikkuva yhdistyksen asettama lippuairueen saattama Suomen lippu on ainoa lippu, tapahtuman esittelyssä kerrotaan.

Matkan varrella kuultiin jonkin verran lisää huutelua kulkueessa olevien ja sen vastustajien välillä, osa soihtukulkuetta seuraamaan tulleista näytti jopa keskisormea.
Paikalla oli paljon poliiseja järjestystä turvaamassa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Kalevalle pisteet asiallisesta uutisoinnista. Liki kaikissa muissa julkaisuissa kyse oli laumasta riehuvia uusnatseja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itseasiassa osallistujamäärä oli n. 4500 henkilöä. Kulkueen liikkelle lähdön jälkeen jokainen siihen osallistuja on laskettu. Ja lisää ihmisiä kulkueeseen on myös liittynyt suoraan katujen varsilta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

10:38
Pohjois-Pohjanmaan hirvivahinkokorvausten määrä laski reippaasti – Kainuun tilanne päinvastainen
10:01
Epäilyt kasvavat: Koronavirus voi ehkä sairastuttaa jo kerran oireettomaksi todetun uudelleen
9:49
Helsingin yliopistossa on kehitetty hoitoa keliakiaan – siedätyshoidosta vehnän gluteenille on saatu hyviä tuloksia
9:40
Potkut saanut panimotyöntekijä ampui kuoliaaksi viisi ex-kollegaansa Yhdysvalloissa
9:22
Näin koronatilanne etenee: Suomessa kymmeniä epäilyjä, Virossa todettu ensimmäinen tapaus ja Kiinassa vähiten viruskuolemia kuukauteen
9:08
OYSin B-osan rakentamisesta allekirjoitettiin urakkasopimukset – ensimmäiset uudet tilat otetaan käyttöön vuosina 2022 ja 2023
9:00
"Syökää silakkaa", kehotti pääministeri, ja neuvo on yhä ajankohtainen – Kokeile silakoita fish and chips -annoksessa tai espanjalaisissa tapaksissa Tilaajille
23
Moni poliisi harkitsee alan vaihtamista, sillä kiire, väkivalta ja henkilöstövajaus kuormittavat – Oulun poliisilaitoksen työsuojeluvaltuutettu Tero Väyrynen toivoo pikaisia toimenpiteitä
18
Kuusamo satsaa miljoona euroa maastopyöräilyyn – Rukalle rakennetaan useita uusia reittejä
17
Koronaviruksen Italiasta saanut sairastui Suomessa ja hakeutui hoitoon – "Meni kuin Strömsössä", sanoo HUS:n ylilääkäri
15
Osallistu kyselyyn: Pitäisikö Oulun yliopiston muuttaa Linnanmaalta kaupungin keskustaan?
14
Turvapaikanhakijat ja pudasjärviset tarvitsevat vastaanottokeskuksen Lukijalta
12
Takuusäätiö: Opintotuen takaisinperintä olisi syytä sitoa indeksiin – Ministeri Kososen mielestä korotus on kohtuullinen
7
Uutisanalyysi: Oulun yliopisto tulossa Raksilaan – sijainnilla iso merkitys kilpailukyvylle Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image