Kotimaa

SDP:n Marin puolustaa avaustaan lyhyemmästä työajasta – "Tänään ehkä utopiaa, mutta voi olla tu­le­vai­suu­des­sa totta"

SDP:n varapuheenjohtaja, liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin haaveilee lyhyemmästä työajasta. Arkistokuva. KUVA: Kimmo Penttinen
Kotimaa 19.8.2019 12:38
Heikki Uusitalo

SDP:n varapuheenjohtaja, liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin puolustaa viikonloppuna heittämäänsä avausta lyhyemmästä työviikosta ja työpäivästä.

– Työajan lyhentämisestä voi ja pitää keskustella. 4 päivän työviikko tai 6 tunnin työpäivä elämiseen riittävällä palkalla on tänään ehkä utopiaa, mutta voi olla tulevaisuudessa totta, Marin kirjoitti maanantaina Twitterissä.

Marin sanoo, että työaikaa on lyhennetty viimeisen sadan vuoden aikana, kun työn tuottavuus on parantunut.

– Ihmisten tulotaso ja hyvinvointi ovat kohentuneet. Työajan lyhentäminen 8 tuntiin päivässä on ollut SDP:n keskeisimpiä yhteiskunnallisia tavoitteita. Se on saavutettu. Ihmiset ovat hyötyneet, hän kirjoitti Twitterissä.

Marin painottaa, että vastakin on pyrittävä työn tuottavuuden parantamiseen ja sillä tavalla, että hyötyjä on tavallinen ihminen.

Demariministeri heitti huomiota herättäneen haaveensa ilmoille viikonloppuna Turussa, kun SDP juhlisti 120-vuotista historiaansa. Hän kysyi, voisiko neljän päivän työviikko ja kuuden tunnin työpäivä olla tulevaisuudessa mahdollinen. Asiasta uutisoi lauantaina Demokraatti.

Nykyään työviikko kestää tavallisesti viisi päivää ja työaika on kahdeksan tunnin tuntumassa.

– Onko se 8 tuntia se lopullinen totuus. Minun mielestäni ihmiset ansaitsevat enemmän aikaa perheittensä, läheistensä, harrastusten ja sivistyksen parissa. Tämä voisi olla se seuraava askel meille työelämässä, Marin totesi Demokraatin mukaan Turussa.

Marinin avausta on luonnollisesti ruoskittu muun muassa Twitterissä ja pidetty sitä utopistisena. Esimerkiksi kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen kysyi, elääkö SDP reaalimaailmassa.

 

Mitä mieltä sinä olet? Pitäisikö tulevaisuudessa tavoitella neljän päivän työviikkoa ja kuuden tunnin työpäivää? Vai olisiko työaikaa pikemminkin lisättävä? Kommentoi alla olevaan viestikenttään ja perustele mielipiteesi.

 

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (195)

Kaunis ajatus, mutta jos työmäärääni vähenettäisiin vastaavanlaisesti niin käteen jäisi kolminumeroinen summa. Loppuviikon saisin varmaan olla kerjuulla, pimeällä busineksella tai myymässä kengännauhoja tienposkessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän työtä useammalle riittäisi, jos päivät olisivat kuusi tuntisia. Jotenkin tämä vaan pitäisi ratkaista, työnantajan kuluja vähentämällä.
Toitotus, ettei työntekijöitä löydy avoinna oleviin työpaikkoihin, on ihmeellinen. Voin omasta puolestani kertoa, että se työpaikka on kyllä kiven takana. Vuoden olen sinnikkäästi ja aktiivisesti työtä etsinyt, mutta ei. Suututtaa lukea Orpojen ja kumppaneiden höpötyksiä, että pitää koventaa linjaa= kyykyttää työnhakijoita, että menisivät mokomat töihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen töissä julkisella puolella. Pystyisin tekemään työni helposti 6 tunnin työpäivässä. Olisin valmis laskemaan kuukausipalkkaani muutamalla sadalla eurolla, jos työaika lyhenisi 2 h/työpäivä. Uskon että tehokkuus kasvaisi samassa suhteessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Työajan lyhennys julkisella alalla, vaatisi lisää työntekijöitä. Se taas vaatisi lisää veroja. Tehokkuutta ei voi lisätä esim. sairaaloissa potilaiden kustannuksella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sehän on selvää, että työstä suuri osa on nykyään istumatyötä, ja että istumista tulee työpäivään helposti yli terveyssuositusten. Sen vähentämisestä olisi ehkä kansanterveydellistä ja -taloudellista hyötyä.

Osa työstä on myös sellaista, jossa työn tehokkuus ei riipu siihen käytetystä ajasta. Ajattelutyö usein tapahtuu paremmin itsekseen taustalla, kun aivojen antaa levätä tehtävästä. Tästä syystä taukojen pitäminen töissä, tai työajan vähentäminen, voi olla hyvä idea, mutta ei välttämättä toimi kaikille.

Iso osa työstä on kuitenkin vielä käsin tehtävää toistoa. Sellaista on teollisuuden ja rakentamisen lisäksi myös iso osa hoitotyöstä. Sellaisen työn tuottavuus on siihen käytetystä ajasta kiinni, vaikka siinäkin väsymyksen lisääntyessä tuntitehokkuus laskee.

Jos lähdemme vähentämään työtunteja tällaisesta työstä, laskee tuottavuus. Tuotteita on silloin vähemmän jaossa ja niiden hinta nousee.

Palkkoja kohottamalla tuotteita ei saada lisää, joten palkkojen kohottaminen siirtyy aina tuotteiden hintoihin.

Joillakin aloilla työtuntien vähentäminen siis todennäköisesti toimisi, mutta ei kaikilla. Tasapuolista se ei olisi, mutta sellaista on elämä.

Omasta puolestani kannatan ehdotusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Fyysisessä tuotantotyössä ihminen on tehokkaasti tuottava keskimäärin vain noin 5-6 tuntia työvuorossa. Tämä tarkoittaa, että 8 tunnin työpäivästä 2 tuntia on ns. tehotonta työaikaa, eli kalliita työtunteja yritykselle. Jos työaika olisi 6 h päivässä, tarkoittaisi se lisätyöntekijän palkkaamista yritykseen jossa tehdään vuorotyötä. Toisaalta tehokkuus nousee huomattavasti, joten viivan alle jää kutakuinkin +- 0. Siinä mielessä hyvä esitys ja peukut sille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olin nuoruudessani siinä taitekohdassa kun kuusipäiväinen työviikko ja kouluviikko muuttuivat viisipäiväiseen viikkoon. Ei ollut mitään ongelmaa ehkä vähän nurinaa,mutta kansa tottui siihen ihan hyvin. Muutaman vuoden päästä ei ollut mitään tarvetta palata vanhaan systeemiin. Vaikka nytkin otettaisi pois työaikaa ja aina tilanteen niin vaatiessa lisättäis työaikaa olisi siittä kansakunnalle hyötyä. Henkinen hyvinvointi nousis paremmalle tasolle. Mitä eläkkeisiin tulee niin niihin olisi varaa enemmän kun työhön osallistus enemmän väkeä . Siis kaikki työhön ja toimeen....toteuttakaa tämä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ne ketkä on joutuneet ottamaan asuntovelkaa, joutuvat tekemään pitempää päivää että saavat ne ajallaan maksettua. Lyhyellä päivällä sr ei onnistu ennen eläkettä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jo yli neljä vuotta sitten lähetin ylelle ehdotuksen kuuden tunnin työajasta jolla voitais työllistää 325000 työtöntä työnhakijaa ja näillä ratkaisuilla on ihan tervetullu asia. Terveisiä ja toteuta tämä idea siinä on tyytyväisyystakuu suomalaisille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itse lähetin 10 vuotta sitten ehdotuksen jotta työpäivää pidennettäisiin 10-16 tuntiin, niin tulee vaaditut tunnit tehtyä parissa päivässä ja vähemmillä työmatkaajoilla sekä tulee paremmat vapaat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehdotuksesi ei aiheuttaisi,kuin lisää veroja. Mistä esim. löytäisit hoitajat vanhustenhoitoon ja sairaaloihin. Nytkin jo vajausta. Kuntien talous,jo nytkin ihan kuralla ja palkkaisit lisää väkeä julkiselle puolelle. Kyllä talouden perustesteet ovat vaikeita joillekin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suurista eläkkeistä nauttivat tietenkin ne tienanneet. Pieniä eläkemaksuja Kekkoslovakiassa maksaneet tulevat saamaan pienempää eläkettä. Kukaan ei pääse eläkkeelle toista aiemmin ilman lääketieteellistä pätevää syytä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pienempiä eläkemaksuja maksaneilla on siis oikeus nauttia Nokian jäljellä olevasta lihavasta lehmästä ja nuorempien työn hedelmistä. Toivottavasti demarit ehdottavat tätä! SDP muuttuu lopullisesti eläkeläisten ja eliittiduunarien puolueeksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Esitys ei ole lainkaan niin tyhmä, miltä se tuntuu, sillä niin tyhmää tuskin onkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minusta Suomessa on työurat liian pitkiä.
Vähennetään loppupäästä ja lähdetään aikaisemmin eläkkeelle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eläkeiäksi pitäisi määritellä koulutusaika+työura yhteensä 40 vuotta ja lupa poistua eläkkeelle. Vanhaimpainvapaat lasketaan myös työuraksi.

Kenenkään ei tulisi tehdä enempää töitä. Tietty eläke ikä on aivan naurettava määritys eläkeiäksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomen alasajoa tuollaiset ehdotukset. Työ se on joka pitää hengissä. Laiskuus on kaiken pahan alku ja juuri. Lapsiperheille voi kartoittaa työpaikan ja kodin yhteen sovittamista. Työaikaa parhaalla mahdollisella tavalla. Johan ulkomaillakin ihmetellään nykyisiäkin Suomen työaikoja. Lisää työtä vain että Suomi pärjää ja on terveydenhoitoon, koulutukseen ja turvallisuuteemme kunnolla rahaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (195)

Uutisvirta

15.9.
Pahin painajainen Stozice Arenan korkean katon alla – Suomen varmalta näyttänyt voitto karkasi käsistä viiden ottelupallon jälkeen
15.9.
Tekninen vika viivästyttänyt Finnairin lentoa Kemistä Helsinkiin tuntikausia, mekaanikot lennätettiin paikalle – "Todella ikävää tällainen"
15.9.
Öljymarkkinat uskovat Saudi-Arabian jalostamoiskujen johtavan jyrkkään hinnannousuun
15.9.
Lämpöpatterit päälle ja tulet uuniin: Alkava viikko on Oulun seudulla hyinen ja sateinen, viikon puolivälin kylmät yöt voivat tietää mustaa jäätä
15.9.
Reissusa: Roomasta leirintäaluemökin vuokrannut Päivi Kinnunen pääsi seuraamaan lempisarjansa Isä Matteon kuvauksia
15.9.
Kuka kätki hopea-aarteen Inarijärven rannalle? Kysymys piinasi Seppo Saraspäätä 16 vuotta, kunnes hän ratkaisi sen Tilaajille
15.9.
Talouden käänne heikompaan panee vipinää kinttuihin – Hallituspuolueet lähtevät sorvaamaan budjettia "kaikki mulle heti" -asetelmassa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

89 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

Niin mikä on nyt sitä? Tämä nykyinen yltäkylläisyyskö? Ihmiset elävät pidempään ja rutiköyhien osuus on maailmassa pien... Lue lisää...
Taloudesta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

16.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image