Kotimaa

Puheenaihe: Uhkaako vauvakato suo­ma­lai­suut­ta? Suomessa kuoli enemmän ihmisiä kuin syntyi, mutta silti väkiluku kasvaa muuttovoiton johdosta

Vuonna 2018 Suomeen syntyi yhtä vähän lapsia kuin nälkävuotena 1868.
Kotimaa 28.7.2019 8:00
Erkki Hujanen

Sunnuntaina Kalevan kokoama Sunnuntaikäräjät-raati ottaa kantaa vähäiseen syntyvyyteen Suomessa.

Vauvoja syntyi viime vuonna Suomessa vähemmän kuin koskaan 150 vuoden aikana. Viimeksi Suomeen on syntynyt yhtä vähän lapsia nälkävuotena 1868.

Syntyvyys on vähentynyt erityisen jyrkästi 2010-luvulla, mikä väkisinkin muuttaa suomalaista yhteiskuntaa lähitulevaisuudessa, kun samaan aikaan vanhusväestön osuus kasvaa.

Viimeisimpien tilastotietojen mukaan Suomen väkiluku oli kesäkuun lopussa 5 521 158. Väkiluku kasvoi tammi–kesäkuussa 3 239 hengellä. Suomessa kuoli enemmän ihmisiä kuin syntyi, joten väkiluku ei kasva syntyvyyden ansiosta vaan muuttovoitosta ulkomailta.

Mitä vauvakadolle pitäisi tehdä? Uhkaako se jo suomalaisuutta?

Ratkaisu äänin 3-2 ei uhkaa.

Kansanedustaja, Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei olisi huolestunut syntyvyyden laskusta.

– Matala syntyvyys aiheuttaa lyhyen tähtäyksen haasteita, mutta toisaalta automatisoituminen ja robotisoituminen merkitsevät sitä, että työikäisten väestöosuuden ei tarvitse olla yhtä suuri kuin aiemmin. Työn tuottavuutta on lisättävä ja julkisen taloudet kulut pidettävä kurissa, Halla-aho vaatii.

Väestönkasvua on pidetty yhtenä suurimmista ongelmista. Halla-ahon mielestä vasta viime vuosina on ryhdytty lietsomaan paniikkia siitä, että väestö ei kasva vaan supistuu länsimaissa.

– Väestökehityksestä onkin tullut lähinnä keppihevonen, jolla perustellaan yhä laajempaa haittamaahanmuuttoa, etenkin Afrikasta ja Lähi-idästä, Halla-aho toteaa.

Vapaaehtoista lapsettomuutta käsittelevän Vauvattomuusbuumi-kirjan kirjoittanut toimittaja Heini Maksimainen sanoo, että "syntyvyyspaniikin keskellä on hyvä muistaa, ettei Suomen tulevaisuus ole pelkistä syntyvyyskäyristä kiinni."

– Ihmiset eivät tästä maailmasta lopu, sillä meitä on muutaman vuoden päästä kahdeksan miljardia. Siksi on absurdi ajatus, että Suomen väkilukua pitäisi ylläpitää väkisin nimenomaan suomalaisten synnyttämillä lapsilla.

Maksimaisen mielestä olennaista on se, millaisen elämän nyt syntyvät vauvat saavat ja onko heillä mahdollisuuksia kasvaa tulevaisuuden yhteiskunnan rakentajiksi.

– Siksi olisi tärkeää puuttua esimerkiksi lapsiperheköyhyyteen.

Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja, sosiaalityön professori ja yhteiskuntatieteiden tohtori Ilmari Rostila pitää vauvakatoa uhkana.

– Julkisen vallan tulisi tukea lasten hankintaa perhepolitiikan keinoin, esimerkiksi verohelpotuksilla. Lisäksi perheitä ja koteja tulisi tukea myös aineettoman arvostamisen kautta. Tähän kuuluu myös ilo ja ylpeys omasta kielestä ja kulttuurista muulloinkin kuin Suomen itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta.

Ilmari Rostila määrittelee suomalaisuuden suomalaisten historiaksi ja tulevaisuudeksi sekä näiden tulkinnaksi.

– Äidinkieli on keskeinen osa meitä. Parhaiten suomalaisuutta siirtävät tuleville sukupolville vanhemmat, jotka ovat itse kasvaneet kulttuuriimme.

Pyhäjoen kunta Pohjois-Pohjanmaalla maksaa tuhannen euron haikararahaa eli avustusta, jonka perhe saa jokaisesta syntyneestä vauvasta. Kunnanjohtaja Matti Sorosen mukaan haikararahalla halutaan alleviivata viestiä siitä, että lapset ovat toivottuja ja tärkeitä kunnassa.

Soronen uskoo, että nopea syntyvyyden lasku vaikuttaa yhteiskuntaamme rajusti pitkällä aikavälillä. Hänen mielestään vauvakato uhkaa Suomen kehitystä ja ennen pitkää suomalaisuutta.

– Huolestuttavaa on yhteiskunnan henkisen ilmapiirin muutos, jossa kasvava joukko ei halua perustaa perheitä eikä saada lapsia, Soronen sanoo.

Soronen kannustaisi perheen perustamiseen "henkisesti ja aineellisesti".

– Suomen on oltava Ruotsin mukaisesti lapsi- ja perheystävällinen yhteiskunta. Lapsiperheköyhyyttä on vähennettävä. Olisiko seuraava vappusatanen hyvä suunnata lapsiperheille?

Tutkija Tiia Sorsa Väestöliitosta huomauttaa, että vaikka yhteiskunnan näkökulmasta ikäluokkien pieneneminen onkin ongelma, suomalaisuuteen kuuluu oikeus valita lapsilukunsa. Sorsan mielestä se toteutuu suomalaisissa perheissä tällä hetkellä melko hyvin.

– Kaikissa perheissä ei kuitenkaan saavuteta heidän itsensä toivomaa lapsilukua. Tilannetta voi parantaa esimerkiksi lisäämällä hedelmällisyystietoisuutta, helpottamalla työn ja perheen yhteensovittamista, tukemalla lapsiperheitä taloudellisesti ja kehittämällä hedelmällisyyshoitoja, Sorsa sanoo.

Mitä mieltä olet Suomen vähäisestä syntyvyydestä? Miksi nuoret eivät tee lapsia? Uhkaako vauvakato suomalaisuutta? Vastaa kommentoimalla tätä juttua.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (155)

Ei kai kukaan täysijärkinen tee lapsia tänne tulevaisuuden työ-ja vero orjaksi elättämään maahantulijoita. Töitä on liikaa, vapaa-aikaa ja rahaa on liian vähän. Onneksi ei ole lapsia. Ei käy kateeksi niitä, jotka ovat lapsia tehneet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa vauva kato johtuu ihan siitä, että ihmiset ovat enemmä keskittyneitä tulevaisuuteen, pärjäämiseen ja työntekoon. Suomessa on myös tasa-arvo miesten ja naisten suhteen jonkun verran vaikuttanut syntyneisyyteen, kun naiset ovat työuralla enemmän niin on voinut jäädä lapsen teko väliin. Myös nykyään vaatimukset ja tulevaisuuden odotukset lapsen hankinnalle ovat laskeneet. Osittain voi olla myös syynä, että sinkkuja on nykyään enemmän ja erojen määrä on kasvanut. Ennen ei suhteesta noin vain erottu ja lapsien teko oli tärkeää sekä perheet. Nykyään ihmiset asuvat eri puolella suomea ja muuttavat työnperässä, kun saattaa olla lyhyempiä työsuhteita. Tämä vaikuttaa paljon siihen, että miten ihmiset tapaa ja lapsia syntyy. Suomi on lähtenyt lasten suhteen laskuun siitä lähtien, kun vuokratyö tuli ja vakituiset paikkojen tarjoamiset väheni. Ihminen kuitenkin odottaa, että on turva kun lapsia hankkii. Nyt kaikki synkkenee, kun talon ostamiseenkin vaaditaan enemmän ettei riitä enää vakituinen työpaikka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä surettaa kun ihmisiltä on mennyt usko tulevaisuuteen. Sitä voisi saada takaisin jos laittaisi aluksi vaikka viikoksi kaikki mediat pannaan ja alkaisi vaan katseleen kuinka hieno maa ja maailma meillä on. Ihmiset ei ymmärrä että kun huonot uutiset ympäri maailman tulee meille reaaliajassa puhelimiin, niin maailma näyttää paljon pahemmalta kuin onkaan.

Lapsiasiaan sitten. En vaan ymmärrä miten ihmiset eivät näe sitä iloa ja tulevaisuuden toivoa minkä lapset tuo tullessaan. Vähälapsinen yhteiskunta on surullinen paikka. Aikuiset vaan kyttäävät toisiaan että meneekö kaikki pykälien mukaan.

En myöskään ymmärrä sitä että toimeentulosta ollaan niin huolissaan tai että lapsille ei ole varaa hankkia kaikkea tarpeellista. Mitä ihminen tarvii? Ruokaa, lämpöä, vähän vaatetta ja muita ihmisiä ympärille. Ei ne nyt paljoa maksa eikä paljoa saastuta. Lapset muistaa mukavat hetket, ei kalliita tavaroita. Tämän kaikki tietää mutta harva uskaltaa elää tämän tiedon mukaan.

Ottakaa lapsia elämäänne tavalla tai toisella niin huomaatte mitä on elämän ilo. Karvaiset ja nelijalkaiset kuuluvat luontoon, ei ihmisten koteihin saatika sänkyihin.

En myöskään ymmärrä että aika ei riitä. Minulla on paljon lapsia ja silti koen että olen ehtinyt elämässä kokeilla lähes kaikkea mielenkiintoista. Ja vielä on tilastojen mukaan 45 vuotta aikaa jatkaa kokeilua. Lapset on osa elämää ja mukana touhuissa. Siinä ehtii kyllä matkustaa, patikoida, kalastaa, mökkeillä, kuntoilla, olla kavereiden kanssa jne.

No tämä on vain mun mielipide.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen paljolti samaa mieltä! Nuoret myös ajattelevat, että ns. aidan takana on aina vihreämpää. Seksiä eri ihmisten kanssa kokeillaan ja se ei ole henkisesti viisasta ja kuluttaa. Noiden uutisten kanssa, olen samaa mieltä. Moni ehkä miettii, miten osaa hoitaa lasta. Minäkin mietin, mutta kun lapsen syntymä oli elämäni ihanin asia. Elämää rikastava.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toiset suvut jatkuu, kasvaa ja kukoistaa, toiset kuihtuu ja kuolee pois.

Nykyihminen on asuttanut tätä palloa jo 30 000 vuotta, mahdollisesti jopa paljon pidempään. Moni suku on tuossa ajassa sammunut, ja toiset suvut levinneet kaikkialle.

Ihmiskunnan tehtävä on jatkaa sukua, pitää laji hengissä ja elinvoimaisena. Se ei kuitenkaan ole jokaisen ihmisen elämäntehtävä. Toiset suvut jatkuu ja toiset kuihtuu pois.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olet nuori. Eräs opiskelija totesi: ette usko, kuinka moni vanhus hoitopaikassa on kuollessaan yksin. Etenkin, jos ei ole perhettä vanhempana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samaa mieltä nimimerkin Luonnonvalinta kanssa! Itse olen kokenut perhe-elämän piinallisena elämänvaiheena, samoin lapsuuden sotatraumatisoituneiden, arvaamattomasti käyttäytyneiden vanhempien - erityisesti väkivaltaisen äidin - hoteissa. M.O.T.: kaikkien ei kannattaisi perustaa perhettä eikä ainakaan hankkia sitä ensimmäistäkään lasta eikä edes lemmikkieläintä kärsimään kaltoinkohtelusta! Mutta itsetuntemusta itse kukin oppii vasta elämänkoulun ylemmillä luokilla, nuorena jokainen toimii aika lailla vaistonvaraisesti ja sairastuu suurella todennäköisyydellä myös vauvakuumeeseen 🤒!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minäminäminä-osasto ei lapsia kaipaa. Eläkkeellä on sitten myöhäistä valittaa eläkkeen olematonta tasoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä tiedetään, mutta hallituksessa on havahduttu, ystävät, myös hömötiaisten elinympäristöjen turvaamiseen. Ne eivät autoile eivätkä syö lihaa. Siihen on löydyttävä se sata miljoonaa vaikka vappurahoista, sillä noistähän menisi osa 60-70 vuotiaiden miesten autoiluun ja, niin-in siskot, siihen lihan syöntiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koiria koiria,kaikki vaan hankkii jonku koiran ja monikaan ei ossaa ees kouluttaa sitä eikä muutenkaan välitetä siksipä niitä haukkuu ympäri maata yötä päivää ja ympäristö/asumisterveys on ihmisillä mennyttä monilla alueilla!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos itse olisin lisääntymisikäinen ja -kykyinen, niin miettisinpä kyllä useamman kerran jahka tekisinkö tai siittäisinkö lapsia tähän vallitsevaan Suomen, kuin myös koko maailman taloudelliseen tilanteeseen.
Ympärilläni on monta nuorta perhettä, jotka elävät ns. ruuhkavuosia ja täytyy sanoa, että meno on kova ja parisuhteet nitisee liitoksistaan.
On ainainen kiire töissä, pelko työpaikan menettämisestä, lasten jatkuvat sairastelut, oma jaksaminen tapissaan, lasten päivähoidon ongelmat, lasten kouluvaikeudet, riittämättömyys puolisolle ja perheelle, isovanhemmista huolehtiminen, rahojen riittämättömyys, henkinen hyvinvointi lopussa jne....
Lista on pitkä ja loputon, eikä sitä helpota perhepolitiikan nurinkuriset säästöt ja linjaukset, joissa toinen toistaan visioidaan superhyper hyvinvointia ja varhaiskasvatuksen ihmemaata, jossa todellisuus ja toteutus vallan muuta kuin luvattua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Osittain tuohon kaikkeen vaikuttaa kaupungistuminen, ennen maaseudulla kun asuttiin pellonlaidassa elämänlaatu oli kohdillaan eikä siinä paljon rahaa tarvinnut, eikä ollut niin kuumakaan, asfaltti ja kivitalot kuumentaa ilmakehää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Totta tuo, osaamista sanomisessa. Itse en tekisi lapsia Suomeen tähän maailman aikaan, Suomeen jota en enää edes tunnista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jostakin syystä maassamme kasvatetaan " minä itse" - lapsia, joille oma maa ei ole tärkeä ( toisin kuin esim.Norjassa on).
Kuitenkin meillä ollaan monessa asiassa maailman huipulla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitää vielä muistaa, että hengenvaarallisin paikka suomalaiselle lapselle on äidin kohtu. 10 000 tulevaa päätyy roskikseen.. että sivistystäkö tämäkin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä en ainakaan halua tuoda yhtään lasta tähän maailmaan jossa itsekkään en haluaisi elää. Jatkuva epävarmuus, turvallisuuden tunteen puute, sodat, ilmasto. Kyllä, olen koulutettu ja työssäkäyvä mutta ei tämä maailma ole enää entisensä, eikä ihmisillä ole hyvä täällä olla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maailma ei tosiaan ole entisensä. Tänä päivänä köyhäkin elää paremmin ja pidempään kuin kuninkaat 200 vuotta sitten. Tai paremmin kuin rikas porvari 100 vuotta sitten.

Terveenä syntyminen, lapsuusajasta, rutosta, poliosta, kolerasta ja sodasta selviäminen, rokotukset, ilmainen koulutus, kirjoitustaito, sananvapaus, äänestysoikeus, lapsilisät, opintotuet, työttömyystuet, eläkkeet. Eksoottiset hedelmät, kahvi ja jäätelö, jääkaappi ja tiskikone, netti ja älyluuri, ulkomaanlomat, autot.. Lista on loputon.

Koskaan ihmiskunnan historiassa ei ihmisellä ole ollut näin turvallista, terveellista, rikasta ja pitkää elämää kuin meillä. Ei koskaan, eikä missään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä on tietenkin itsestään selvästi totta. Ei ole Suomessa koskaan ollut nykyistä elintasoa,terveydenhoitoa,turvallisuutta jne jne. Silti näiden nykyisten surkusuomalaisten sisu ei riitä edes nykyiseen luksuselämään ja hillitön valitus elämän karmeudesta nousee avaruuteen. Jatkuva itkuvirsi, ainainen valitus ja ruikutus aiheuttaa omanlaisensa ilmapiirin yhteiskuntaan ja yksi ilmentymä tästä on tämä kielteinen suhtautuminen lasten hankintaan. Tätä tietenkin perustellaan luonnon säilyttämisellä. Jos kaikki suomalaiset maapallon pelastaakseen liityisivät vihreään puolueeseen ja hirttäytyisivät lauantai-iltana saunan jälkeen,se pelastaisi pallon kuukaudeksi. Siinä ajassa muut kansat olisivat lisääntyneet sen verran,että näyttämöltä poistuneet suomalaiset olisi korvattu ja ylikin kun väestö maapallolla kasvaa n. 230.000 hengen vuorokausivauhtia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi väkiluku pitäisi kasvaa? Tuomalla kehitysmaalaisia huollettavien määrä kasvaa. Sama kuin ampuisi itseä ensin käteen, sitten jalkaan ja vielä yksi paukku toiseen jalkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (155)

Uutisvirta

13:03
Ylen MOT: Poliisi tutkii ympäristörikosta Kajaanin Romun toiminnassa – SLF-jätettä säilytetty tontilla kymmeniä tuhansia tonneja enemmän kuin lupa sallii
12:50
Harmaaseen säähän on tulossa viikonloppuna kirkas muutos ainakin maan etelä- ja keskiosiin
12:45
Henkeäsalpaavat revontulet tallentuivat kameralle, jopa tuhansia revontulia nähnyt turistiopas mykistyi
12:40
Arvio: Kaisu kantaa kaupan, kalkkisäkit ja päärooliin – Anu Holopaisen esittämä Kaisu on iso, ihailtava ihminen, jolta elämä ottaa enemmän kuin antaa
12:31
"Siihen loppui kasvilihan tarina" – Poutun käyttämä termi joutui pannaan, päätöksestä isot kulut ja toimitusjohtajalta kova purkaus
12:07
Kärpät pelaa viikonvaihteessa Satakunnassa – Manner odottaa kuurosokeaa kärppäfania lauantaina Isomäen jäähalliin: ”Hän on meille tärkeä ihminen” Tilaajille
11:46
Helsingin poliisille tehty useita tutkintapyyntöjä vanhoista tv-sarjoista, pyydetään tutkimaan kiihottamista kansanryhmää vastaan
46
"Haastava, haastava" – Postilakon selvitysryhmällä on edessä hikinen viikonloppu, sillä maanantaina voi rysähtää tukilakkojen suma
31
Oulun poliisi muuttaa suurilta osin Linnanmaalle – keskustaan tila asiakaspalvelulle, putkat pysyvät vielä Haukiputaalla
26
Pääministeri Rinne: Postin pakettilajittelijoiden työehdot turvataan ja työehtoshoppailu loppuu
12
Haapavedeltä lähtöisin oleva sketsiryhmä tekee paluun Yle Areenassa – Justimus lyö ronskisti sovinnaisuuden yli
12
Lisää uusia uimahalleja ja maauimala Ouluun – rakentamisessa huomioon monimuotorahoitus tai elinkaarimalli Lukijalta
10
Tuore tutkimus: Temperamentti näkyy aikuisiän liikuntamäärissä – kielteiseen ajatteluun taipuvaiset miehet liikkuvat vähemmän
10
"Siihen loppui kasvilihan tarina" – Poutun käyttämä termi joutui pannaan, päätöksestä isot kulut ja toimitusjohtajalta kova purkaus

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

187 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Ay-liitot paras työntekijän turva,ajaa varmasti Posti kiistan niin,että ei tule työntekijöiden palkkoihin leikkauksia.AY... Lue lisää...
Tämä aloitus roskako...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.11.

Fingerpori

22.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image