Kotimaa

Puheenaihe: Ovatko varakkaat etääntyneet arjesta? "Me kaikki elelemme omissa maa­il­mois­sam­me, jotka kohtaavat toisiaan osittain ja osittain eivät"

Kotimaa 8.9.2019 8:00
Erkki Hujanen

Sunnuntain lehdessä Kalevan kokoama Sunnuntaikäräjät-raati ottaa kantaa huipputuloisiin.

Posti alentaa osan työntekijöidensä palkkoja. Yrityksen toimitusjohtaja puolestaan sai palkkaa, bonuksia ja kannustimia viime vuonna liki miljoona euroa.

Uusi kirja "Huipputuloiset – Suomen rikkain promille" (Vastapaino 2019) paljastaa, että veropolitiikka suosii varakkaita, mutta silti he ovat ärtyneitä Suomeen. Osa katsoo köyhyyden johtuvan laiskuudesta ja olevan ihmisten omaa syytään.

Onko varakas vähemmistö etääntynyt arjesta?

Ratkaisu äänin 3-2 varakkaat eivät ole vieraantuneet arjesta.

Huipputuloisista kirjan yhdessä professori Anu Kantolan kanssa tehnyt akatemiatutkija Hanna Kuusela toteaa, että varakkaat ovat hyvinkin lähellä suomalaisten arkea, sillä heidän näkemyksensä ja tekonsa vaikuttavat monen elämään.

– Tutkiessamme huipputuloisinta promillea selvisi, että vauraat osallistuvat aktiivisesti edunvalvontaan ja heillä on vahvoja näkemyksiä yhteiskunnasta.

Kuusela ei olisi niinkään huolissani siitä, onko varakkaiden arki erilaista kuin muiden, saati ovatko he hyviä tai huonoja ihmisiä.

– Kääntäisin katseen siihen, millaista politiikkaa he ajavat, millainen on heidän vaikutusvaltansa, ja miten heidän näkemyksensä ja valtansa valuvat politiikkaan, Kuusela huomauttaa.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen mielestä suurin osa suomalaisista varakkaista ei ole sillä tavalla rikkaita, että he voisivat tai haluaisivat tehdä mitä vaan ja irtautua siten arjesta.

– He eivät myöskään ole mikään yksi samanmielinen ryhmä. Mielipiteitä on erilaisia varakkailla niin kuin muillakin, Romakkaniemi lisää.

Hän muistuttaa, että varakkaiden maksamilla veroilla kustannetaan iso osa suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta.

– Suomessa kaikkien lapset käyvät samoja kouluja, saavat samanlaisia wilma-merkintöjä, varakkaatkin vanhemmat päällystävät koulukirjoja ja leipovat mokkapaloja koulujen myyjäisiin. Ruuat ostetaan samoista marketeista ja apteekissa jonotetaan vuoronumero kädessä reseptilääkkeitä. Suomalaiset ovat siten samassa veneessä, Romakkaniemi sanoo.

Työttömien Keskusjärjestö ry:n toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski toteaa, että työttömän arki on niukkuuden talouden pyörittämistä. Silloin kuluu paljon energiaa perustarpeisiin, askareiden ja valintojen tekemiseen, joita Haapakosken mielestä varakas voi ulkoistaa muille.

– Tutkitusti niukkuus myös lamaannuttaa henkisesti, kun joutuu kieltäytymään haluamastaan usein.

Haapakosken mukaan yhteiskunta on työttömän paras tuki, jolloin palveluilla ja sosiaalietuuksilla voi tasapainottaa jonkin verran eroja.

– Syyllistäminen ei auta yhtään mitään. Varakkaan verkostoissa liikkuu isot rahat, mahdollisuudet ja hyvä tunnelma. Työttömän verkostot ja näköalat ovat usein kapeat, kun ei voi osallistua maksullisiin tapahtumiin muiden tavoin.

Ekonomisti, Mustread-julkaisun osakas ja strategi Heikki Pursiainen arvioi, että rikkaat ovat aina jossakin määrin etäällä köyhän arjesta.

– Yltäkylläisyyden keskellä on vaikea kuvitella miltä tuntuu, kun välttämättömyyksien hankkiminen tuottaa vaikeuksia.

Pursiaisen mielestä on toki rikkaita, jotka tästä huolimatta yrittävät asettua itseään köyhempien asemaan.

– Valitettavasti on myös paljon rikkaita, jotka eivät tee näin. He ajattelevat köyhien olevan syypäitä omaan köyhyyteensä. On vaikea sanoa, ovatko nämä ajatukset yleistyneet ja onko kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvanut. Luulen itse, että tällaista ajattelua on aina esiintynyt ja tulee aina esiintymään.

Kansanedustaja (kok.), ekonomisti Juhana Vartiainen pitää hullunkurisena sellaista ajatusta, että "jotkut" olisivat vieraantuneet "meistä muista".

– Me kaikki elelemme omissa maailmoissamme, jotka kohtaavat toisiaan osittain ja osittain eivät. Varakkaat ihmiset ymmärtävät joitakin asioita erinomaisesti ja toisia huonommin, mutta sama koskee vasemmistolaisia yhteiskuntatieteilijöitä.

Vartiaisen mukaan Suomi on kansainvälisessä vertailussa yhtenäiskulttuuri, jossa vallitsee huomattava yhteisymmärrys perusasioista.

– Sitä koettelee ikääntyminen, joka edellyttää isoja muutoksia julkistaloudessa ja sosiaaliturvassa, sekä digivetoinen globalisaatio, joka luo suuria taloudellisia mahdollisuuksia joillekuille. Kansainvälisen markkinatalouden lainalaisuudet eivät aina vastaa suomalaisten perinteisiä moraalikäsityksiä, Juhan Vartiainen toteaa.

Mitä mieltä olet suomalaisista hyvätuloisista? Onko varakas väestönosa etääntynyt muusta kansasta? Vastaa kommentoimalla tätä juttua.

Kerro oma mielipiteesi jutun alla olevaan kommenttilaatikkoon tai Kalevan Facebook-profiilissa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (145)

Ja jos puhutte vain tietyistä sosiaalitukia nostavista niin rajatkaa se sitten älkääkä niputtako kaikkia yhteen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitäisi näitten kommentoijien muistaa että suurin osa jotka elää sosiaalituilla eivät KYKENE omaa elantoaan tuottamaan ja juuri siksi sitä saavat. Esim. opiskelijoilla ei usein aika riitä pitkän koulupäivän ja opiskelun lisäksi työntekoon (opiskelu on muuttunut haastavammaksi vuosien saatossa suorituskeskeisen yhteiskunnan mukana), joten saavat sen 250€ opintotukea mistä pitää vielä osa vuokraa maksaa. Ei ole helppoa elää semmoisella rahalla, haluatko kokeilla?? Tai ihmiset joilla on krooninen sairaus joka estää työnteon eivätkä koskaan ole pystyneet tekemään töitä vaikka kuinka olisivat halunneet. Onhan niitäkin jotka ovat
"jättäytyneet" esim. työttömäksi mutta siihenkin on tiukat säännökset että millaisin perustein voi työttömyyskorvauksen saada. Työttömyyskorvausta saaville henkilöille myös soitellaan ja vaaditaan suunnitelmia jatkosta yms.
Kun näitä kommentteja lukee niin herää kyllä tunne että rikkaat ovat irtautuneet TODELLISUUDESTA.
Monilla rikkailla ja työläisillä ei tunnu olevan mitään hajua miten nämä asiat oikeasti menee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Opiskelijat elävät tukirahoilla ja ostavat hienoja autoja niillä.meneppä johonkin opiskelupaikan parkkipaikalle bmw audi mersu lexus onko oikein että vielä verorahoista maksetaan tukia näille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En olisi niinkään huolestunut erittäin rikkaista, vaan enemminkin meidän politikoista, jotka päättävät Suomessa käytetystä lainsäädännöstä. Se on ollut viime aikoina Suomen suurin uhka, että meidän lainsäädäntö ei ole pysynyt suojelemaan Suomen kansalaisia tehokkaasti kuten sisäisessä turvallisuudessa on käynyt.

Rikas on aina rikastunut ja köyhä yrittää aina tulla toimeen sillä mitä on. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Suomen rikas on todella lähellä aivan normaalia kansalaista. Syy tähän on meidän järjestelmät, jotka tasapäistävät positiivisessa mielessä meitä eli koulut, varusmiespalvelut, rippikoulut ja eri harrastukset. Ei näitä edellä mainittuja ole tehty erikseen rikkaille ja köyhille. Hyvä näin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Välilliset verot on pakko maksaa tulotasosta riippumatta välttämättömyyshyödykeistäkin, ja eihän pienituloisten rahat muuhun riitäkään! Hinnoissa olevat välilliset verot, kuten esim. bensaverot, ovat ovat 10 tai satakertaisesti raskaimpia pienituloisilla tuloihin nähden kuin suurituloisilla, eli välilliset verot ovat niin moninkertaisesti väärinpäin progressiivisia, kuin tuloverotkin ovat! Asian ymmärtää kokoomuslaiset, jotka haluavat siirtää aina vaan enemmän veroja välillisiin veroihin, eli maksukykyisiltä maksukyvyttömille. Mutta tätä, eivät näytä ymmärtavän ilmastohuumassaan, eikä muutenkaan, pienituloisten edunvalvojiksi profiloituneet vihervasemmistolaiset?!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tarvitse olla edes mikään super-rikas, että saattaa vieraantua köyhemmän arjesta. Minunkin eräs tuttuni (tienaa vuositasolla jotain satatonnia) totesi, että ei hän ikinä katso esim polttoaineen hintaa ja ei hän tälläkään hetkellä kovinkaan tarkasti edes tiedä paljonko bensalitra maksaa. Samaten sanoi kaupassa, että ei katso hintoja. Täyttää vain kärryn haluamillaan tavaroilla ja menee kassalle.
Minä en voi todellakaan elää yllä mainitulla tavalla reilun parin tonnin kuukausibruttotuloillani.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minun tulot ovat bruttona 1750€ ja en minäkään katsele polttoaineen hintoja, koska joudun sen ostamaan kuitenkin. Samoin kaupassa ostan sitä mitä halua en sitä mikä on halvin.
Enkä kuitenkaan ole vieraantunut arjesta mitenkään, mutta huvittaa tuollaiset kommenttisi jossa ei ole mitään järkeä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meille on kertynyt reilun puolen miljoonan nettoomaisuus juuri sen takia, että tiedämme milloin mitäkin mm. tarjouksessa ja mikä on hintalaatusuhteeltaan parasta ja mistä ne kannattaa hankkia, paljonko bensa maksaa, turhien hankintojen karsinta, asunnon hankinta aina pienillä kuluilla työpaikan vierestä. Mistään ei ole jääty paitsi, kaikki ylimääräinen on sijoitettu tuottamaan lisää. Aloitettu elämä suoraan miinusomaisuudella, opintolainalla ja euroakaan ei oo peritty.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vähään olet kyennyt, sillä minun omaisuuteni arvo on 2,5miljoonaa euroa ja hyvin on karttunut vaikken koskaan ole hintoja vertaillut. Ja tosiaan mitään en ole perinyt.
Katsos kun minä en tarvitse enempää tuloa, kuin tuon 1750€ ja siinä on homman pointti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvin oot saanut säästöön noista tuloista 2,5milj. Montako sataa vuotta kesti?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Missä vaiheessa väitin, että olisin 1750€ tuloista jotain säästänyt? Minähän kommentoin, että en tarvitse enempää tuloja, kuin tuon 1750€.
Se luetun ymmärtäminen olisi ihan hyvä osata ennen kuin alkaa sohlaamaan mitään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siis olet voittanut lotossa ja ylpeänä kerrot, että ei tarvitse katsella hintoja kun pärjää 1750 eurolla. Sinun kommentoinneissa ei ole päätä eikä häntää, ei edes keskipalaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sinähän saat unelmoida lottovoitoista itsellesi ja minullekin, mutta satuilusi on lapsellista valetta.
Missä väitin, että olisin voittanut lotossa?
Mietihän nyt hiukan, jos mitenkään onnistuu mitä kaikkia mahdollisuuksia on ansaita omaisuutta?
Nyt nolasit itsesi ja näytiti ymmärtämättömyytesi, mutta se ei edelleenkään kumoa sitä tosiasiaa, että en tarvitse enempää tuloja, kuin tuon 1750€.
Oliko vaikea käsittää? Oliko?
Mutta älä kuitenkaan ole kateellinen, sillä vain sinä voit vaikuttaa hyvinvointiisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yritä herätä jo unestasi. Suomalaisten keskimääräinen varallisuus on 49 000 euroa. Näin rikkaita tässä maassa asuu. Kuulut siihen sakkiin väestä joka tienaa 20 000e vuodessa, yritä pärjätä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En minä ole unessa, mutta sinä näemmä olet ja ilmeisesti keskustelet nyt itsestäsi ja otan osaa jos tekee tiukkaa.
Kuka tässä väitteli mistään keskimääräisestä varallisuudesta? Aivan sinä aloit satuilemaan etkä ymmärrä lukemaasi. Jatkoit siis nolaamistasi, mutta ymmärrän koska koulutus on puutteelinen niin ei kaikkea voi hallita.
Onko kuinkakin raskasta elää elämänsä kateellisuudesta raivona, vai onko tuo saatu syntymälahjana?
Hyvää jatkoa, kun omasi ei kuitenkaan riitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä saan eläkettä 1470€ ja pärjään sillä hyvin
vuokra 650€ sähkö ja vesi päälle,autolainaa maksan 250€/kk
ja tulen hyvin toimeen.En juo en polta syön vain kotona
lohikeitto noin.2€ annos

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minulla on kasassa vasta 450000€ pulloja ja purkkeja keräämällä saa hyvät rahat,ja verottomasti
omistan kolme asuntoa velattomia kaikki

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikki esitykset kiinteistöverojen korotuksista ja minkä tahansa peruselämisen veroista ovat varakkaiden henkilöiden esityksiä. Nämä henkilöt eivät ymmärrä miten paljon pakkoverot riipaisevat pienituloisia. Sanotaan vain että kenenkään talous ei kaadu 100€ veron korotukseen.

Varakkaat poliitikot ja virkamiehet ovat etääntyneet arjesta niin paljon että eivät ymmärrä kulutusverojen ja pakkoverojen eroa. Monissa kulutusveroissa on valinnanvapaus mutta pakkoverot on pakko maksaa vaikka raha ei riittäisi ruokaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vasemmisto ja vihreät ovat vaatineet ja päättäneet tasaveroista, jotka eniten tuntuvat köyhimmille. Kun vasemmisto, sdp ja vihreät olivat hallituksessa,nostettiin ALV-veroja ja energiaveroja. Miten muka voit välttää ALV veron,tai sähköveron korotusta ? Sinun väitteesi on etääntynyt totuudesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (145)

Uutisvirta

13:33
Lasten päivähoidon ja kotihoidon stressaavuudessa ei ole suurta eroa, kertoo tuore tutkimus – päivähoito ei aiheuta ainakaan kotia enempää stressiä
13:32
Traktori ja henkilöauto kolaroivat Oulun Vasankankaalla
12:45
Postin työntekijät järjestävät mielenosoituksen Helsingissä – "Olemme jo kauan joustaneet, sietäneet ja kestäneet postitoiminnan alasajoa"
12:15
Rahaministeri Lintilä: Lentoveron sijaan Helsinki Vantaasta green hub – päästöt kuriin uusiutuvalla lentopolttoaineella
12:13
Maakotkan pesintä onnistui hienosti viime kesänä – Pohjoisen merikotkilla suurta vaihtelua eri alueilla
11:36
Pohojonen pöllyytys alkaa Pessimismimusikaalilla – esitys tuo esiin puolankalaisten laajan tunnekirjon harmituksesta tympääntymiseen
11:20
JHL:n tukilakko sulkee tavaraliikenteen ratapihat ensi tiistaina, junien kunnossapito lakossa seuraavan päivän
77
Koulujen joulujuhlien lainmukaisuutta selvitetään myös Oulussa – Lyseon lukion iso ylioppilasjuhla mahtuu vain tuomiokirkkoon
74
"Miksi Lyseosta tuli tällainen kiistakapula", ihmetteli Jenni Pitko Oulun kaupunginvaltuustossa – Lyseon remontin esittely kirvoitti kiivasta keskustelua
41
SDP:n valtuustoryhmä päätti erottaa Husseinin luottamuspulan vuoksi – asiakas ei ollut poistunut taksista
38
Yksityistieuudistus herätti kysymyksiä Oulun valtuustossa – "Vähimmäisvaatimus sille, että reuna-alueilla pystytään asumaan, on että tiet ovat auki"
32
Valmet Automotiven toimitusjohtaja näkee dieselskandaaleissa myös hyviä puolia – "Sähköautot tulevat nopeammin käyttöön kuin monet olettavat"
25
Kellosta pohjoiseen päin avautuu torstaina kahdeksan kilometrin pätkä uutta moottoritietä – Nelostien työt edenneet aikataulussa
19
Tilataksi törmäsi edellä ajavan auton perään ja pakeni paikalta Oulunsalossa – Otaxi: Asia hoidettu poliisin kanssa kuntoon

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi yöstä alkaen maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

233 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Työvoimapula ko?

Nykyajan nuoret on vötkylöitä. Aamulla kun pitäisi aikaisin herätä ja sitten töhinmeno pitäisi olla, että menenpä sitte ... Lue lisää...
niin ja.,

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

12.11.

Fingerpori

12.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image