Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto (SEY) lähetti syyskuussa suomalaisille verkon kauppapaikoille keksityn ilmoituksen myytävänä olevista koiranpennuista testatakseen kauppapaikkojen julkaisukäytäntöjä.
Ilmoitukseen oli sisällytetty mahdollisimman monta pentutehtailun tunnusmerkkiä. Pennut olivat esimerkiksi keskimääräisiä edullisempia, ilmoittajalla ei ollut verkkosivua, jossa kerrotaan kasvatustoiminnasta, rotukoiria ei ollut rekisteröity Suomen Kennelliittoon, pentujen kuvat olivat kuvapankkikuvia ja ilmoittajan puhelinliittymä oli prepaid-liittymä.
Kaksi kauppakauppaa kieltäytyi julkaisemasta ilmoitusta omiin eettisiin linjauksiinsa vedoten.
Ilmoitus oli esillä kahdessa muussa kauppakaupassa kymmenen päivän ajan. Ilmoitusten perusteella tuli 34 kyselyä potentiaalisilta pennunostajilta. Iso osa kyselyistä tuli ensimmäisen 18 tunnin aikana, mikä SEY:n mukaan todennäköisesti kertoo siitä, että halpojen koiranpentujen ilmoituksia odotetaan.
SEY lähetti kaikille kyselijöille välittömästi vastauksen, jossa kerrottiin, että kyseessä on keksitty ilmoitus, jonka tarkoituksena on tutkia verkon kauppapaikkoja pentutehtailijoiden ilmoitusten alustana.
Vaikka osa kauppapaikoista hylkäsi SEYn keksityn ilmoituksen, ei se takaa sitä, että kyseiset verkkokaupat ovat vapaita pentutehtailijoiden ilmoituksista.
Eläinten verkkokauppa luvanvaraiseksi
SEYn tavoitteena on, että eläimen verkkokauppa määrätään luvanvaraiseksi eli eläinten myyntipaikkojen on haettava toimintaan lupa viranomaiselta.
– Olemme lähettäneet suomalaisille verkkokaupoille avoimen kirjeen, jossa vetoamme eläinkaupan itsesäätelyn puolesta. Tärkeimpänä niistä pidämme myyjän vahvaa tunnistautumista esimerkiksi pankkitunnisteen avulla, sillä näin myyjä voidaan jäljittää ja saattaa edesvastuuseen, jos eläin sairastuu pian oston jälkeen, sanoo SEYn toiminnanjohtaja Kati Pulli.
– Pentujen pimeä kauppa on kasvava, kansainvälinen ilmiö, joka aiheuttaa eläimille kärsimystä ja myös eläinten ostajille suurta surua. Eläinten myynti verkossa mahdollistaa Euroopan laajuisen pentutehtailubisneksen. Pentutehtailtu koira tai kissa ostetaan tyypillisesti verkon kauppapaikasta.
Suomessa vietetään Eläinten viikkoa 4.–10. lokakuuta. Eläinten viikko on SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton vuonna 1959 aloittama eläinten hyvinvoinnin teemaviikko. Tänä vuonna viikon teemana on lemmikin vastuullinen hankinta.