Kotimaa

HUSissa on varmistunut toinen ko­ro­na­vi­rus­tar­tun­ta – työikäinen nainen sai tartunnan Pohjois-Italiasta

Milanossa siivottiin junia tehostetusti koronaviruksen vuoksi. KUVA: MARCO OTTICO / EPA
Kotimaa 28.2.2020 19:37 | Päivitetty 28.2.2020 19:45
Heidi Peltonen

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS) on varmistunut toinen koronavirustartunta. Tartunta on peräisin Pohjois-Italiasta, josta henkilö palasi useita päiviä sitten. 

Aiemmin tällä viikolla keskiviikkona HUS kertoi koronavirustartunnasta, jonka suomalaisnainen oli saanut Milanosta Pohjois-Italiasta.

Nyt varmistuneen tartunnan saanut on työikäinen suomalainen nainen. HUS:n mukaan nainen ei ole altistanut muita matkustaessaan, sillä hänen oireensa ovat alkaneet myöhemmin Suomessa.

Koronavirukseen sairastunut nainen kävi näytteenotossa sairaalassa eilen torstaina, minkä jälkeen hän palasi kotiin. Hänet on ohjeistettu pysymään kotona eristyksissä. 

HUSin infektiolääkärit selvittävät altistuneita yhdessä THL:n ja kuntien tartuntatautiyksiköiden kanssa. Työ altistuneiden selvittämiseksi on jo käynnistynyt. 

HUSin mukaan asiantuntijat arvioivat kokonaistilannetta viranomaisten kanssa, kun altistuneiden määrä on saatu selville. 

Tartunnan saanut henkilö palasi eilisen näytteenoton jälkeen kotiin. Hänet on ohjeistettu pysymään eristyksissä kotona.

Suomessa on aiemmin varmistunut kaksi koronavirustapausta. Ensimmäinen Wuhanin koronavirustapaus varmistui Lapin keskussairaalassa tammikuun lopussa. Sairastunut oli Kiinan Wuhanista kotoisin ollut nainen. 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (24)

Tämän Koronaviruksen aiheuttaman flunssan leviämisestä om uutisoitu niin paljon, että alkaa kyllästyttää.

Sikainfluenssan levitessä aikoinaan siitä uutisoitiin maltillisemmin mutta hoitovirheiden aiheuttamista kuolemantapauksista vaiettiin kokonaan. Sikainfluenssarokotteen haittavaikutuksista on tiedotettu säästeliäästi. Itse sikainfluenssan ilman lääkityksiä nokittaneena ihmettelen hoitoalan työläisten tyhmyyttä ja lääkäreiden yksinkertaisuutta. Toimittajien ammattitaidon puute vaatii heidän työnantajiaan ryhtymään toimenpiteisiin lisäkoulutuksen tilaamiseksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kolmas, neljäs, viides, ... tartunta tulee pohjois Italiasta. Milloin THL ja poliitikot ymmärtävät että pohjois italiasta tulevat pitää testata ja määrätä karanteeniin.

Niin vaan Norjassakin kävi että yhdestä ihmisestä saattoi tulla ns. superlevittäjä. Vieläpä loogisesti niin että koronavirukseen sairastunut menee lääkäriin ja tartuttaa lääkärin. Lääkäristä tulee sitten superlevittäjä koska työn puolesta joutuu tapaamaan ja olemaan lähikontaktissa monien ihmisten kanssa.

Marin hallitus ja THL ei taida ymmärtää miten virus epidemia estetään. THL jäljittää altistumisia mutta tehokkaampi ja halvempi tapa olisi estää ensimmäinen tartunta. Italiasta ei saisi päästää ketään Suomeen, ei ainakaan ilman testaamista ja karanteenia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pestään käsiä ja vältetään matkustamista tautialueille

Näyttää siltä, olemme saamassa osamme Corona-viruksesta. Lohdullista on huomata, että suomalainen terveydenhoitojärjestelmä toimii koko maassa hyvin. Lapissa tavattu ensimminen tapaus hoidettiin mallikkaasti ensin paikallisessa terveyskeskuksessa ja sitten Lapin keskussairaalassa Rovaniemellä. Tätä kirjoittaessani taoauksia on todettu kolme. No, mitä pitäisi tehdä, että taudin leviämistä voisi ehkäistä. Itse asiassa toimenpiteet ovat yksinkertaisia. Pese kädet riittävän usein, aivasta hihaan, älä pärski flunssaasi ja ota yhteys terveysviranomaisiin, jos tarvitset apua tai epäilet tartuntaa. Kouluissa ja päiväkodeissa olemme informoineet oppilaita ja opiskelijoita ja mm. ylioppilaskirjoituksia varten tuli eilen ohjeistus, mikäli virus äityy vielä laajemmaksi.
Itse olen italiahullu ja olen vienyt juuri tuolle alueelle satoja ja taas satoja nuoria yhteistyökoulujen vieraaksi ja he ovat käyneet täällä. Tämän kevään osalta reissut siirtyvät syksyyn ja olemme yhteydessä teams-työkalulla niin italialaiseen päiväkotiin kun lukioonkin. Tässä noudatan viranomaisohjeita ja vältämme tarpeetonta matkustamista tuolle alueelle. Toivon muidenkin toimivan viranomaisten ohjeiden mukaan

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siis onko nuo THL:n "aasiantuntijat" tosissaan? Olemme toistuvasti lukeneet uutisista että corona-virus tarttuu jo oireettomaltakin kantajalta. Mutta silti nämä kehtaavat kirkkain silmin väittää että Suomessa tarttumista ei voi tapahtua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No se jos flunssan saa, niin niistää nenän ja juo kupin lämmintä teetä. Juu niin sanoin sen nyt ääneen, että alkaa mennä tuo valtamedian korona-hypetys jo hieman pitkälle. Aluksi uskoin tähän, mutta nyt menee jo niin pitkälle, että feikiltä maistunut jo tovin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Elämme globaalissa maailmassa ja erityisesti globaalissa taloudessa.

Tällaisesta touhusta eivät markkinat ja sijoittajat tykkää.
Viis ihmisistä mutta kun pörssikurssit sojottavat kaakkoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

THL ja Finnair ja ahneet yrittäjät saattoivat Suomen kansan vaaraan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Alkaa tuntua että THL:n väkikin on jäsenkirjalla valittua kun puljun lausunnot ovat menneet harhaan jo usean kerran.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kansan viisaus on jälkiviisautta, eikä muuksi muutu!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos lentoliikenne ei pelaisi, niin junat ja laivat ja bussit kulkevat kuitenkin.
Taudit leviävät joka tapauksessa. Ovat kautta aikain tehneet sen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lahden kisojen jälkeen Suomessa alkaa epidemia. Toivottavasti lahden kisoihin ei tule ulkomaalaisia koska kotimaan matkailijoiden selvittämisessä riittää tehtävää.

Hallituksen pitäisi pikaisesti kieltää Italian lennot. Iraniin ei ole lentoja mutta sieltäkään ei saisi päästää ketään Suomeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tauti ei leviä Suomeen. Asiantuntijat kertoivat Ylelle että tämä tauti ei tule tänne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt kiinni rajat Pohjois-Pohjanmaalle. Meillä on toimiva keskustavetoinen maakuntaorganisaatio.

Jos valtion koneisto ei tarjoa suojaa, meillä on virallinen lupa tehdä se itse.

Täällä on aina pärjätty. Me tiedetään itse mikä on meille parasta. Pohjoisesta löytyy päättääjiä omasta takaa jos etelän vetelät ei uskalla suojata meitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitäisi olla laki että jos matkustaa ulkomaille epidemian aikana niin ei haeta pois ulkomailta vaan pitää jäädä sairastamaan ulkomaille, eikä tulla tartuttamaan kaikkia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä ja jos ei onnistu niin heti karanteeniin kun tulee vaikka oireuta ei oliskaan!!! Lennot tautialueille lopettaa ja sieltä tänne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

lähteä hamstraamaan kaupasta kaikki säilykkeet , kuivamuonat, käsidesiä ja hengityssuojaimia unohtamatta sekä pysyä kotona.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viruksen virallinen nimi on SARS-CoV-2. Kertoo jotain siitä minkä kanssa ollaan tekemisissä. Mutta tämäkin on varmaan paniikinlietsontaa ja jätetään julkaisematta...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (24)

Uutisvirta

13:23
Päivän kotoiluvinkki: Puhdista kahvinkeitin marttojen ohjeilla
13:19
Ajokeli on paikoin erittäin huono Lapissa, puu kaatui talon päälle Kemijärvellä, Oulussa normaali kevättalven sää
13:13
Eduskunta hyväksyi ravintoloiden sulkemisen – pääministeri Marin tunnusti yritysten lisätukitoimien tarpeen
12:49
Toimittajamme seurasi tapahtumapaikalla: Thaimaan kone laskeutui Oulun lentokentälle, tarkastukset sujuivat ripeästi – "Hyvävointisen näköistä väkeä maskit päässä"
11:41
Uusimaa on nyt eristetty muusta Suomesta – tältä tiesuluilla näytti yöaikaan
11:38
Suomen rajat sulkeutuivat äkillisesti – operaatioon osallistuvat kertovat, millaista on valvoa Suomen ja Ruotsin rajaa Torniossa
11:28
Aamuyhdeksään mennessä yli 120 käännytetty ja yksi sakko annettu – Uudenmaan rajojen valvonta on täydessä käynnissä
103
Presidentti Niinistö moittii Ilta-Sanomissa kovin sanoin kansalaisia, jotka eivät tottele koronaohjeita: "Minä en sellaista halua ollenkaan hyväksyä"
51
"Maailma ei palaa ennalleen", sanoo EU-komissaari Jutta Urpilainen – Eurooppa on komissaarin mukaan nyt joukkue, jolla on sama maali
42
Krabista Ouluun palaavat matkustajat joutuvat tarkkaan syyniin –  "Kukaan ei saa lähteä kentältä tai myöhemmin muualta Oulusta julkisilla liikennevälineillä"
30
Pohjois-Pohjanmaalla viisi uutta varmistettua tartuntaa – yksi henkilö tehohoidossa Oulussa
28
Mies kaahasi järjetöntä ylinopeutta Oulun Pohjantiellä, ylitystä liki sata kilometriä tunnissa – myös lukuisat rattijuopot työllistivät poliisia
26
Toimittajamme seurasi tapahtumapaikalla: Thaimaan kone laskeutui Oulun lentokentälle, tarkastukset sujuivat ripeästi – "Hyvävointisen näköistä väkeä maskit päässä"
22
Halla-aho: Maahanmuuttajista apu maatilojen työvoimapulaan – "Sopivat kuin nyrkki naamaan"

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Lapissa ja Koillismaalla luoteistuuli on tänään voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.
Ruohikkopalojen vaara on suuri maan etelä- ja länsiosassa sekä Etelä-Savon maakunnassa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Maatilalle töihin

Aina nämä työnvieroksujat jotain keksii. Kaupungissa ei voi tietenkään myöskään töissä käydä kun tiet pölisee ja on auto... Lue lisää...
Pekkaxy

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

28.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image