
Energiaturpeen kysyntä oli laskussa jo silloin, kun Lauri Niskala lopetti turveurakoinnin kolme vuotta sitten.
Kuva: Henripekka Kallio
Maan suurimmat turvetuottajat Vapo ja Turveruukki arvioivat, että uusien turvetuotantoalueiden perustaminen tyrehtyy kokonaan hallituksen tuoreiden veropäätösten myötä.
– Iso kuva on, että niille ei ole asiakaskysyntää, toteaa Turveruukin toimitusjohtaja Pertti Vanhala.