Vanha tuttu lehti nimeltä Uusi Suomi aloitti ilmestymisensä keskiviikkona. Tällä kertaa lehti ei kolahda postiluukusta paperisena painoksena, vaan sitä voi lukea internetissä osoitteessa www.uusisuomi.fi.
Vanha Uusi Suomi ajautui 1990-luvun alussa taloudellisiin vaikeuksiin, ja sen viimeinen numero ilmestyi lokakuussa 1991. Lehti kuului muiden muassa Aamulehteä, Iltalehteä ja Kauppalehteä julkaisevaan Alma-Mediaan.
Uuden Suomen 16 vuoden mittainen hiljaiselo päättyi, kun Kone Oyn omistajasukuun kuuluva Antti Herlin osti Alma-Medialta oikeudet nimeen tämän vuoden toukokuussa.
Lakkautettu Uusi Suomi oli kokoomuksen äänenkannattaja ja loppuvaiheessaan riippumaton porvarillinen sanomalehti. Uuden verkkolehden tekijät sanovat Uuden Suomen olevan vailla porvarillisia kytköksiä, riippumaton verkkolehti.
Henkiin herätetyn lehden päätoimittajana toimii Markku Huusko. Toimituksessa on verkkolehden mediatietojen mukaan lisäksi seitsemän henkilöä. Avustajia kerrotaan olevan kolmisenkymmentä, joista osa on vanhan Uusi Suomi -lehden työntekijöitä.
Lehdessä ovat etusivun lisäksi kotimaa-, ulkomaat-, kulttuuri-, raha-, työelämä-, vapaalla- ja blogiosastot, joiden kirjoittajia on kymmenen.
Päätoimittaja kertoo kolumnissaan, että kaikki erikoissivut eivät ole vielä alussa käytössä, vaan niitä tuodaan esille syksyn mittaan.
Uuden Suomen juuret ulottuvat toissa vuosisadalle. Vuonna 1866 lakkautetun Suometar-lehden seuraajaksi perustettiin vuonna 1869 Uusi Suometar, jonka pohjalta varsinainen Uusi Suomi perustettiin itsenäistymisen jälkeen vuonna 1919.
Lehdestä tuli tuolloin kokoomukseen sitoutunut sanomalehti.