Pääkirjoitus

Uusi pää­mi­nis­te­ri Kaja Kallas rai­kas­taa Viron maa­ku­vaa, jota edel­li­sen hal­li­tuk­sen mö­läyt­te­li­jät kol­hi­vat

Viron uusi pääministeri Kaja Kallas saa eteensä hankalan perinnön: kasvavat koronatartunnat ja yhä päätään nostavan korruption. Kallasin nousu hallituksen johtoon raikastaa kuitenkin Viron maakuvaa.

Etelänaapurissamme Virossa tehtiin tiistaina historiaa, kun maan pääministeriksi nousi ensimmäistä kertaa nainen, 43-vuotias Kaja Kallas. Uusi hallitus koottiin sen jälkeen kun edellinen pääministeri, keskustapuolueen Jüri Ratas ilmoitti toissa viikolla hallituksensa erosta.

Reformipuoluetta johtavasta Kallasista olisi voinut tulla pääministeri jo vuoden 2019 vaalien jälkeen. Tuolloin hän johti puolueensa vaalivoittoon.

Taktinen peli keskustan, kansallismielisen Ekre-puolueen ja Isamaa-puolueen välillä pullautti Kallasin puolueineen kuitenkin oppositioon.

Viron hallituksessa on seitsemän nais- ja kahdeksan miespuolista ministeriä. Potretista puuttuu yksi ministereistä.
Viron hallituksessa on seitsemän nais- ja kahdeksan miespuolista ministeriä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut