Eduskuntavaalit ovat jo viiden kuukauden kuluttua. Se, että tiimalasissa valuvat pian loppuhiekat, näkyy väistämättä nykyisten päättäjien käyttäytymisessä. Politiikan kauppalopot lähtevät vasta alkuvuodesta kunnolla liikkeelle, mutta jo nyt ilmassa on lupauksia kaiken mahdollisen korjaamisesta sekä nykyisten vallankäyttäjäpuolueiden jo kertaalleen paperille kirjoitettuja lupauksia.
Jälkimmäisessä on kyse nykyisen hallituksen hallitusohjelman kirjauksista, asioista, jotka kuluneella nelivuotiskaudella on luvattu toteuttaa tai laittaa kuntoon. Pääministeri Paavo Lipposen (sd.) toisen sateenkaarihallituksen ohjelmasta valtaosa on kyllä toteutettu, ja viime viikolla hallitus otti vielä loppukirin. Eduskunnalle annettiin ennätysmäärä eli yli 50 lakiesitystä.
Lunastamattomiakin lupauksia löytyy. Niissä otetaan aikalisä seuraavalle vaalikaudelle. Näiden lupausten anto on kuitenkin kuin onttojen tynnyreiden kolinaa. Mitään katetta lupauksille kukaan ei voi ennen vaaleja antaa. Uuden hallituksen ohjelmaa kirjoitetaan puhtaalta pöydältä. Osa asioista toki toistuu, mutta niiden toteuttamistapa voi muuttua.
Lipposen hallituksen aielistalta puuttuu ainakin kaksi isoa ja merkittävää esitystä: vaalilain uudistus ja Suomen Pankin nimitysmenettely, josta eduskunta tiukasti edellytti hallitukselta esitystä vielä kuluvan vuoden aikana.
Joko hallituksen työssä painaa jo väsymys tai sitten ollaan tilanteessa, jossa hatarankin yksimielisyyden säilyttämistä pidetään tärkeämpänä kuin kinkkisten asioiden kimppuun käymistä.
Oudolta kuulostaa myös hallituksessa Suomen Pankin nimityksistä vastaavan toisen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimeksen (vas.) lausunto siitä, että eduskunnan toive toteutuu, kun asian valmistelu jatkuu.
Milloin, miten ja millä aikataululla se jatkuu? Kyllä eduskunnan toiveella suoraan sanottuna pyyhittiin pöytää. Miksei myönnetä suoraan, että asia kaatui poliittiseen haluttomuuteen ja yksimielisyyden puutteeseen.
Näin kävi myös vaalilakiuudistukselle. Hallitusohjelman mukaan perustuslain kokonaisuudistus hyväksytään ja uudistuksen edellyttämät lainsäädännön muutokset toteutetaan. Tällaisina muutoksina mainitaan vielä erikseen vaalirahoituksen avoimuuden lisääminen ja vaalilainsäädännön suhteellisuusperiaatteen toteuttaminen. Juuri tämän selkeämmin ei voida ilmaista, että asia laitetaan kuntoon.
Vaalirahoituksen avoimuudessa on päästy eteenpäin. Suhteellisuusperiaatteen toteuttamisessa hallitus otti aikalisän ja lykkäsi uudistuksen seuraavalle vaalikaudelle. Näin siitä huolimatta, että viime vaalien alla vaalipiiriuudistus nostettiin puolueiden prioriteettilistoilla erittäin tärkeäksi.
Ei tarvittu kuin nelisen vuotta, niin hallituspuolueetkin puolueet olivat yksimielisestä asiasta täysin erimielisiä. Asiasta oli työryhmän pohjaesitys ja oikeusministeriön valmistelu. Se mikä jäi puuttumaan oli poliittinen tahto.
Maalisvaalien jälkeisten hallitusneuvottelujen asialistalle on jo nyt lakaistu niin iso vuori asioita, että joudutaan isojen valintojen ja tärkeyslistojen eteen, mikäli taloustilanne aiheuttaa yllätyksiä.
Ja vaikka nykyinen valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) poistuu politiikan näyttämöltä vaatimasta, että mahdollisimman iso euroläjä on käytettävä velan maksun lyhentämiseen eivät vaalien jälkeiset vallankäyttäjät pääse harjoittamaan vanhan mallista sulle-mulle -jakopolitiikkaa. Sen aika on väistämättä ohi.
Työllisyyden hoito, verot ja hyvinvointipalvelut, väestön ikääntymiseen varautuminen ja kansallisten terveysprojektin rahojen turvaaminen ovat seuraavan hallituksen ohjelman keskeistä pakkopullaa. Niitä ei pysytä sivuuttamaan, kirjoittivat hallitusohjelmaa mitkä puolueet tahansa.
Uuden hallituksen agendalle uhkaa jäädä myös ulkomaalaislain kokonaisuudistus, vaikka sisäministeri Ville Itälä (kok.) vielä lupailee sitä joulukuussa eduskunnalle ja työministeri Tarja Filatov (sd.) vetoaa siihen, että lakiesityksen antaminen rauhoittaisi vaalitaistelua. Filatovin mielestä hallituksen pitäisi pystyä antamaan esitys siinäkin tapauksessa, että lakia ei ehditä eduskunnassa käsitellä. Työministeri perustelee näkemystään sillä, että tässä tapauksessakin hallituspuolueilla olisi konsensus, joka rahoittaisi vaalikampanjaa.
Tämä on silkkaa sinisilmäistä toiveajattelua Filatovilta. Mitä ihmeen järkeä on työntää eduskuntaan lakiesitystä, jonka tiedetään raukeavan? Näinhän käy lakiesityksille, joita ei ehditä vaalikauden aikana käsitellä. Mikä takaisi sen, että konsensus kestää roskakoriin joutuvan lakiesityksen takana? Ei yhtään mikään. Jos hallituspuolueet eivät ole neuvotteluissaan pystyneet tähän mennessä löytämään konsensusta Suomen maahanmuuttopolitiikan linjauksista, hajoavat näkemykset kuin varpusparvi aivan varmasti myös vaalitaistelussa. Ei ole myöskään mieltä ainakaan vaalitaistelun pelosta antaa esitystä, jota todennäköisesti jouduttaisiin heti tuoreeltaan paikkailemaan uudessa eduskunnassa.
Kolmas sateenkaari voisi kaivaa hyllyiltä valmiita pohjaesityksiä. Jos tai kun hallituspohja vaihtuu, on tulokkaiden saatava ohjelmaan selvästi omat puumerkkinsä. Se tietää uusien kompromissien hakemista vanhoistakin asioista.
On tulevan hallituksen pohja mikä tahansa, ensi kevään hallitusneuvotteluista ei todennäköisesti selvitä käden käänteessä. Käytössä ovat myös uudenlaiset neuvottelut ja perustuslain testi siitä, miten hallituksen kokoaminen eduskunnassa sujuu. Voi olla että muutkin kuin tasavallan presidentti saavat seurata pitkää ja juoneltaan monipolvista näytelmää.