Viisi kuukautta ennen kuin yksikään uusi Avensis tulee virallisesti myyntiin missään päin Eurooppaa Toyota käy täyttä tiedotuskampanjaa Euroopan lippulaivansa uudistumisesta. Koko kuluvan viikon ajan Euroopan tärkeimmät lehdet on tuotettu katsomaan uutuutta ja kuulemaan siitä laaditut esitelmät Rooman vasta valmistuneeseen kolmen konserttisalin kokonaisuuteen Parco della Musicaan.
Paikka ei ole sattumalta valittu vakuuttaa Toyotan ulkoisesta tiedotuksesta Euroopassa vastaava James Rosenstein. Hänen mukaansa paikan suunnittelija, arkkitehti Renzo Piano kunnioittaa töissään samoja, korkeaan laatuun tähtääviä arvoja kuin Toyota.
Uusi Avensis onkin tärkeä auto Toyotalle nimenomaan Euroopassa. Se on suunniteltu Ranskassa ja se valmistetaan Englannissa Burnaston tehtailla. Eurooppaan autot myös jäävät, sillä Avensista ei myydä muissa maanosissa. Tässä mielessä auto on myös Toyotalle historiallinen.
Suomessakin auton merkitys on suuri, onhan nykyinen Avensis ollut pitkään kokoluokkansa markkinajohtaja ja tänä vuonnakin Suomen kolmanneksi myydyin automalli.
Modernia
dynaamisuutta
Tätä taustaa vasten on selkeää, että valmistaja myös korostaa auton eurooppalaisuutta. Jopa auton teknisestä suunnittelusta vastaava, yli-insinööri Suguya Fukusato aloittaa oman osuutensa painottamalla, että hän on hyvin perehtynyt eurooppalaiseen tapaan ajatella työskenneltyään ja matkusteltuaan täällä useiden vuosien ajan Toyota-uransa aikana.
Uusitun Avensiksen muotoilua voi hyvin kuvailla ennemminkin moderniksi kuin futuristiseksi. Ratkaisun ymmärtää kun muistaa, että yleensä tämän luokan auton ostaja on varsin konservatiivinen maultaan.
Vaikutteita on toki myös haettu. Ensimmäisenä mieleen tulevat Toyotan oman luksus-autolinjan Lexus 200-sarja ja keulan muotoilun osalta myös vasta markkinoille tullut Opel Vectra.
Tämä ei toisaalta ole ihme, sillä jopa Toyota itse nimeää uuden mallinsa kilpailijoiksi Vectran lisäksi Ford Mondeon, Renault Lagunan, Peugeot 406:n ja Volkswagenin Passatin.
Fukusaton mukaan uuteen Avensikseen haluttiin myös dynaamisuutta, eli ripaus urheilullisuutta, vaikka kyseessä ei varsinainen urheiluauto olekaan. Käytännössä tämä näkyy muun muassa takajousituksen rakenteessa. Hienostuneisuus on tuotu autoon pienimpienkin yksityiskohtien tarkalla suunnittelulla ja kokonaisuus antaa autolle sille ominaisen luonteen, jossa on ripaus lisää luksusta esimerkiksi juuri nykyiseen Avensikseen verrattuna.
Mukaan on toki saatu muutamia uusia innovaatioita. Esimerkiksi turvatyynyjen määrä on nostettu yhdeksään lisäämällä mukaan erityinen polviturvatyyny. Kaikki neljä tarjolle tulevaa moottorivaihtoehtoa täyttävät jo nyt Euro IV -vaatimukset. Yksi niistä on päästöiltään erittäin vähäinen D-cat diesel-moottori.
Autoon on myös kehitetty oma audio-järjestelmä, jossa japanilainen elektroniikka yhdistyy eurooppalaiseen kaiutinosaamiseen.
Kolme korimallia
markkinoille
Uusi Avensis tulee heti tarjolle kolmena eri korivaihtoehtona. Sedan, 5-ovinen lift-back ja Wagon. Valmistajan arvioiden mukaan nimenomaan Wagon tulee olemaan tärkein korivaihtoehto, kattaen myynnistä noin 40 prosenttia. Yleisesti valmistaja uskoo myös diesel-moottorien yleistymiseen niin, että vuoteen 2008 mennessä niiden osuus ylittäisi 65 prosenttia myydyistä autoista.
Toyota ei salaa kunnianhimoisia tavoitteitaan, joita autolle on asetettu. Jo ensimmäisen vajaaksi jäävän myyntivuoden tavoite on 114 000 auton myyminen. Kokonaisuudesta 10 000 edustaisi vielä nykyistä mallia. Mutta jo seuraavalle vuodelle yhtiö odottaa 130 000 yksikön myyntiä. Niinpä mallilla on myös tärkeä merkitys Toyotan ääneen myönnetyllä tavoitteella päästä 800 000 auton ja viiden prosentin markkinaosuuteen Euroopassa vuoteen 2005 mennessä.