Oulussa asuva Sari (nimi muutettu) kasvoi vanhoillislestadiolaisessa kodissa pienemmällä paikkakunnalla. Nelisen vuotta sitten tyttö aiheutti perheessä myrskyn, kun ilmoitti luopuvansa lestadiolaisuudesta eli liikkeen termein kieltävänsä uskon.
"Uskosta luopumiseni tuli kaikille yllätyksenä, koska olin elänyt kuin tavallinen lestadiolaisnuori. Mietin vain asioita hiljaa päässäni", Sari kuvailee. Tärkeimmäksi syyksi ratkaisuunsa tyttö nimeää yläasteelta löytyneen ei-lestadiolaisen kaveripiirin ja siltä tulleet vaikutteet. Lisäksi vanhoillislestadiolainen oppi alkoi yksinkertaisesti tuntua vieraalta.
"Minulle sanottiin, ettei uskoa saa ajatella liian järkiperäisesti, vaan siihen pitää säilyttää lapsekas suhtautuminen. Järkeilin sitten kuitenkin", tyttö hymähtää.
Eniten Saria häiritsi opetus siitä, että vain vanhoillislestadiolaiset voivat pelastua.
"Raamatussakin sanotaan, että uskominen riittää pelastukseen. Myös TV:n ja nykymusiikin kielto tuntui älyttömältä, koska Raamatun aikaan ei ollut kumpaakaan. Tiesin, että sääntöjä on pyritty sovittamaan Raamatun pohjalta nykyaikaan, mutta ihmettelin silti, miten joku voi vain päättää, mikä on syntiä ja mikä ei."
Uskon kieltäminen ei lopulta johtanut yhteenkään välirikkoon, vaikka se oli perheelle ja joillekin ystäville aluksi vaikea paikka. Ensimmäisinä päivinä itki niin perhe kuin Sarikin. Raamatunlauseilla ja rukouksilla päätöstä yritettiin vielä muuttaa. Lopulta äiti kuitenkin totesi, että elämän pitää jatkua.
Tytön meikkaamista katsottiin alta kulmien vielä jonkin aikaa, mutta läheiset tottuivat siihenkin.
"Nykyään minulla on perheeseeni lämpimät välit. Iän ja välimatkan kasvaminen on tehnyt hyvää", nykyään ammattikoulussa Oulussa opiskeleva Sari arvelee.
Lue lisää sunnuntain Kalevasta!
