Kuva: Sanna Myllykangas
Urho laittoi hyvin varovasti toisenkin takakäpälänsä kivikovaksi muuttuneelle vedenpinnalle. Sitten se otti kiinni lammikon reunasta ja työnsi varovasti. Tassut liukuivat mukavasti jäällä.
Urho otti vauhtia toisella jalalla ja liukui vielä pidemmälle. Se teki pitkiä, villejä liukuja, eikä välittänyt, vaikka tupsahti välillä hännälleen.
Välillä se köpötteli vain paikallaan kuin oravanpyörässä, mikä oli sekin hauskaa: jää oli niin liukasta, ettei muuten kuin liukumalla päässyt eteenpäin.
”Paras juttu ikinä! Tästä täytyy kertoa kavereille”, Urho tuumi.
Veera Adolfsen
