Huikea näytös, vaikka se päättyikin tällä kertaa suomalaisten suruun ja itävaltalaisten iloon.
Normaalimäen MM-kisaan Jested-vuoren kainaloon myytiin 8 900 lippua. Siihen muu väki päälle, niin päästiin 10 000 katsojaan. Mäkimonttu on niin kanjonimainen, että moinen sakki sai aikaan valtavan huuto- ja kannustusmyrskyn. Ääni jotenkin voimistui, ja tunnelma oli käsin kosketeltava.
Harri Olli oli jo lähellä nousta maailmanmestariksi, mutta kultamitalin aika ei ollut vielä.
Norjan päävalmentajalla Mika Kojonkoskella oli samankaltaiset tunteet kuin kollegallaan Janne Väätäisellä. Hänen suojattinsa Anders Jacobsen putosi ensimmäisen kierroksen kolmossijalta 17:nneksi, kun toinen hyppy kantoi vain 86,5 metriä.
Kojonkoskikaan ei pannut miehensä putoamista tuulen syyksi, mutta arvosteli jyrkästi juryn asettamaa tuulikorridoria eli sitä väliä, jollaisten tuulten vallitessa hyppääjälle voidaan antaa hyppylupa eli vihreä valo. Jestedin pikkumäessä 1 sekuntimetrin takatuulesta 1,7 metrin vastatuuleen ulottuva alue on liian leveä: kanjonimaisessa montussa tuulen muutokset ovat nopeita ja äkkinäisiä.
Sekä Harri Olli että Anders Jacobsen ovat nyt synkissä mietteissä. Mutta molemmat ovat sen luokan hyppääjiä, että tulevat vielä.
Itävallan päävalmentajana Kojonkoski oli 1990-luvun lopulla, kun hän maailmancupin Kuopion-osakilpailun yhteydessä marssitti eteeni alle kaksikymppisen ujohkon nuorukaisen ja sanoi vakuuttavasti: "Tee juttu tästä miehestä, hän on seuraava Itävallan suuri tähti."
Loitzlin henkilökohtainen täysosuma antoi odottaa kauan. Taskussa oli jo neljä suurmäen MM-kultaa -- joukkuemäestä. Vasta tällä kaudella, 29-vuotiaana, on koittanut täydellinen kausi.
Ensin mies voitti Keski-Euroopan mäkiviikon ja nyt maailmanmestaruuden.