Nuoret Leijonat laittoivat Pohjois-Amerikan polvilleen rat­kai­su­pe­leis­sä – kapteeni Talvitie: "Tiesimme koko ajan, että osaamme pelata"

Nuorten Leijonien joukkue nousi alkusarjan vaikeuksien jälkeen vahvaksi ja voittavaksi joukkueeksi. KUVA: Leinonat.fi/Pasi Mennander
Jääkiekko 6.1.2019 11:16 | Päivitetty 6.1.2019 11:18
Pasi Rein, STT

Jykevä itseluottamus ja pelirohkeus veivät nuoret Leijonat maailmanmestaruuteen loppiaisena Vancouverissa pelatussa jääkiekon MM-finaalissa. Yhdysvallat laittoi suomalaisnuorukaiset puntariin päätöserän puolivälin jälkeen nousemalla kahden maalin takaa tasoihin, mutta Kaapo Kakko kamppaili Suomen mestariksi puolitoista minuuttia ennen peliajan loppua.

Kakko vippasi 3–2-voittomaalin maalinedustaruuhkasta. Maali jähmetti ankaraan takaa-ajoon ärtyneet yhdysvaltalaiset.

–  Uskalsimme pelata kiekolla ja joukkue uskoi itseensä, päävalmentaja Jussi Ahokas tiivisti ratkaisuhetkien tapahtumat.

– Ja pelaajat pelasivat täällä toisilleen. Tämä oli tiivis, yhtenäinen ja sitoutunut tiimi valmennusryhmä mukaan lukien.

Nuorten Leijonien päävalmentaja Jussi Ahokas sanoo, että MM-kultaa joukkueen taustalla on hyvä kasvutarina.

Suomi oli turnauksessa parhaimmillaan pudotuspeleissä ja ratkaisupaikoissa.

– Näytimme joukkueena luonnetta, kun voitto kaivettiin finaalin loppuminuuteilla. Luulen, että finaali ratkesi lopulta siihen, että halusimme vastustajaa enemmän tätä mestaruutta, Leijonien kapteeni Aarne Talvitie arveli.

– Kahden maalin johtoasemassa pelasimme vähän varovaisesti, ja vastustaja pääsi tekopaikkoihin. Mutta hyvin me siitäkin lopulta nousimme ja otimme voiton.

Itseluottamus löytyi Kanada-pelissä

Turnaus alkoi huolestuttavasti onnahdellen, kun Suomi hävisi avauspelin Ruotsille 1–2 ja alkusarjan kolmannessa ottelussa Yhdysvalloille 1–5.

– Alkusarja on vain sitä varten, että siitä mennään jatkopeleihin ja laitetaan peli kuntoon, Ahokas siivutti alkukangertelun.

Mestaruusvire löytyi puolivälieräottelussa Kanadaa vastaan, kun Suomi pudotti suosikit jatkosta maalein 2–1. Voitto hiljensi kanadalaiskatsojat ja palautti suomalaisten itseluottamuksen.

– Kanada-voiton jälkeen latu oli auki, Ahokas tiivisti.

Suomen sankari Kaapo Kakko kehuu joukkuekavereitaan mestaruuden ratkeamisen jälkeen.

Talvitie oli päävalmentajan kanssa samaa mieltä.

– Voitto Kanadasta oli meille se kääntävä peli. Todistimme, että joukkueesta löytyy enemmän kuin alkusarjassa oli nähty. Relasimme vähän pelaamista ja lopputurnauksen pelasimme itseluottamuksella kuten osaamme, Talvitie vahvisti.

– Alkupelit olivat aika vaikeat, kun tuli tappioita, mutta tosi hienosti nostimme sitten joukkueena peliämme. Tiesimme koko ajan, että osaamme pelata. Kanada-voiton jälkeen annoimme vain mennä.

Tasaisuus vei mestariksi

Mestarijoukkueen johtavat pelaajat olivat maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen, Chicagon NHL-puolustaja Henri Jokiharju sekä ykkösketjun hyökkääjät Talvitie, Rasmus Kupari ja Aleksi Heponiemi.

Suomen sankarivahti Ukko-Pekka Luukkonen sanoo, että joukkue aikoo juhlia maailmanmestaruutta.

Heponiemi jakoi turnauksen pistepörssin kärkisijan Venäjän Grigori Denisenkon kanssa. Heponiemen yhdeksän tehopistettä seitsemästä pelistä koostuivat kolmesta maalista ja kuudesta syötöstä.

Loppuottelussa polvensa loukannut Talvitie kokosi seitsemän pisteen saaliin neljästä maalista ja kolmesta syötöstä.

Kisojen tähdistöön suomalaisista kohotettiin vain maalivahti Luukkonen, mikä kuvaa Leijonien vahvuutta joukkueena.

Mestaruus oli Suomen nuorten viides. Edelliset tulivat 1987, 1998, 2014 ja 2016. Kaikki aiemmat maailmanmestaruudet Suomi oli saavuttanut Euroopassa pelatuissa turnauksissa.

Tänä vuonna maailmanmestareille ei järjestetä torijuhlia Helsingissä.

Katso juhlatunnelmia joukkueen pukukopista voiton jälkeen:

Nuorten Leijonien mestaruutta juhlittiin myös joukkueen pukukopissa.
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Jalkapallon kannattajia selvästi kaihertaa Suomen menestys jääkiekossa. Kannattaa käydä lukemassa suosittua Futisforum2 - sivustoa, nämähän ovat hädin tuskin lapsen tasolla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kirjoittaja tais katsoa sinivalkoisin lasein peliä. Ei paljoa itseluottamus paistanut pelissä. Epävarma peli lähes koko 60min. Tyhmiä jäähyjä ja selviytymistaistelua.

Onneksi kiekko pomppi meille ja maalivahti pelasti loput. Tulos ratkaisee ja nyt juhlitaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisikohan otsikko lievästi liioitteleva urheilujuttujen alituiseen tyyliin? Muutama urheiluhullu saattaa rapakon takana olla hetken hieman alamaissa, jos on sattunut lajia jostain syystä seuraamaan. Joukkue ansaitsee onnittelut, mutta se siitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei nämä lasten/nuorten pelit niin kiinnosta, pelaisivat aikuiset miehet voittoon niin olisi onnittelun paikka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä nämä pelit kiinnostaa nimenomaan , Kanadassa ja USAssa näitä pelejä arvostetaan enemmän kuin miesten pelejä.
Miesten pelejä ei juuri siellä seurata ollenkaan , koska NHL on siellä tärkein.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se täälläkin NHL tärkein. Kaikkien pikkujunnujen tavoite on päästä pelaamaan "änäriin". Ja vanhemmat maksaa maltaita päiväunelmista...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Stanley Cupin jälkeen vuoden seuratuin jääkiekkotapahtuma. Suomalaiset ovat ainoat, jotka jotain jokakeväisiä mm-kisoja seuraavat, jossa b/c-luokan pelaajat. Harvassa ovat mm-kisapelaajat, jotka pelaisivat World Cupissa tai Olympialaisissa Nhl:n salliessa siellä pelata.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuo on totta, että suomalaiset ovat ainoat, jotka innostuvat jääkiekkoväen kevättapahtumasta , "MM-kisoista".
Kun Ruotsin Göteborgissa pelattiin noita kisoja, alkamassa ollut jalkapallon Ruotsin mestaruussarja Allsvenskan keräsi huomiota ja katsojia jääkiekkokisojen alkusarjoja enemmän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hieno Mestaruus. Kanada ja USA nurin, eipä jäänyt seliteltävää. Paras joukkue.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä teki Kaapo Kakko
maalin, tietenkin!
Juhlia, nyt on jo pakko
tääl juhlat aloitin!
No mitä teki, Jesse tää
maalin, tietenkin!
Juhlimaan, jo pojat jää
tääl juhlat aloitin!
Kiitän, hurjaa Latvalaa
kultaa, poijjat toi!
Kuohuvaa, nyt avatkaa
USA:n verkko soi.!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Upeasti pojat pelasivat joten Onnea koko Suomen joukkueelle...ja erityisesti Kärppien Heponiemelle ja Kuparille :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On nämä nykynuoret vaan toista maata näissä peleissä, olleet jo useissa kisoissa. Tiukoista paikoista huolimatta näkevät vain mahdollisuuksia eivätkä uhkia. Miesten kisoissa vuosikymmenten varrella nähdyt jäätymiset ja täysin lukkoon menemiset ovat vain kaukainen muisto. Tästä uudesta sukupolvesta voisivat monet vanhat pessimistijäärät ottaa oppia kaukalonkin ulkopuolella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nämä nykynuoret ei käy kouluja. Pelaavat vain pleikkaa ja jääkiekkoa vanhempiensa tai seurojen rahoilla. Mikäpä siinä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22:00
Oulussa voi taas hakea erikoisluokille – Myllytullin kuvataideluokalla pääsee mukaan isoihin projekteihin ja kokeilemaan uusia tekniikoita
21:53
Tyrnävä täydentää Murron alueen kaavaa
21:52
Oulun kaupunki esittää viisivuotiaiden varhaiskasvatuskokeiluun reilut miljoona euroa lisämäärärahaa
21:17
Tyrnävä kokeilee palkattomia vapaita
20:51
Mayn vaihtoehto kaatuneelle brexit-sopimukselle oli pelkkää hienosäätöä – brittipääministeri ei halua pidentää neuvotteluaikaa eikä toista kansanäänestystä
19:37
Kaupunginhallitus myönsi merikylpylä Allas Sea Poolille tonttivarauksen Kiikelistä – seuraavaksi neuvotellaan vuokrasopimuksesta
19:00
Täydellinen kuunpimennys herätti keskustelua Kuun vaikutuksesta ihmiseen – unettomuudesta ja kuuhulluudesta puhutaan, mutta tutkittua tietoa on vain vähän Tilaajille
201
Työttömyys maksaa yhteiskunnalle vuosittain useita miljardeja euroja – Ministeri Lindström: "Suomella ei ole varaa näin suureen kuluerään"
31
Pohjois-Suomeen annettu talven ensimmäinen pakkasvaroitus: pakkanen voi kiristyä yli 30 asteeseen – katso miten kiehuva vesi kiteytyy kylmässä
29
Oulun yliopistossa on kehitetty ennätysluja ekobetoni – valmistetaan kuivista raaka-aineista ja vedestä
28
Pakkasjakso jatkuu Oulussa ensi viikolla – alkuviikosta kylmyys hellittää hiukan
27
Oulu10:stä remontoidaan tukikohta palvelu-uudistukselle, joka toimii yhden luukun periaatteella – ajattelutapa palvelukonseptissa uusiksi
26
Kaupunginhallitus myönsi merikylpylä Allas Sea Poolille tonttivarauksen Kiikelistä – seuraavaksi neuvotellaan vuokrasopimuksesta
22
Intercityjunan mystisestä pamauksesta jäi jäljet junan pohjaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pakkasvaroitus: Maan pohjoisosassa sekä Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa esiintyy lähivuorokauden aikana kireää pakkasta.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

171 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kuka on juoppo

Omasta vankasta juopon kokemuksestani sanon, että juoppo on henkilö joka löytää syyn alkoholin hankkimiseen ja juomiseen... Lue lisää...
juoppo evp.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image