Etta nousi takamatkalta voittoon Loimusta, ykköstähti Jan Heleniuksen nilkkavamma säikäytti

Markku Lappalainen ja Janne Marttila kantoivat nilkkansa loukanneen Jan Heleniuksen kentältä. KUVA: Jarmo Kontiainen
Urheilu 9.2.2020 19:57
Sami Korkala

Yksi jos toinenkin sydän jätti lyönnin väliin Oulun urheilutalon lehtereillä, kun Lentopalloseura Ettan tärkein pelaaja Jan Helenius väänsi sunnuntain liigaottelussa Loimua vastaan nilkkansa ja kannettiin pukukoppiin kuin haavoittunut enkeli.

Raision Loimu oli juuri ryöstänyt sunnuntaina ensimmäisen erän vaisusti aloittaneelta Ettalta. Siinä tilanteessa olisi ollut todella helppoa olla pahoillaan omasta puolestaan ja lyödä peli läskiksi.

– Ei kuulu meidän tyyliin. Kaikki reagoivat siinä tilanteessa niin kuin pitikin. Aloimme pelata entistä kovemmin, Ettan yleispelaaja Janne Marttila sanoi.

Ottelun lopuksi Etta juhli tärkeää 3–1-voittoa (18–25, 26–24, 25–16, 25–22) ja nousi taas pudotuspeliviivan paremmalle puolelle.

Tammikuun liigapelaajaksi valitun Heleniuksen loukkaannuttua Marttilalle iski tajuntaan, että yleispelaajan vastuu kasvoi hänen kohdallaan entistä suuremmaksi.

– Heti tuli mieleen, että nyt on alettava pelaamaan.

Kontiolla kelpo pelipäivä

Etta selvisi toisessa erässä Loimun kahdesta eräpallosta ja vei kaksi seuraavaa. Heleniuksen tontin ottanut Juuso Kontio pelasi kauden pisimmän pätkänsä kentällä ja oli yksi voiton kulmakivistä 16 pisteellään.

– Juusolla oli vaikea lähtö peliin. Monella olisi tullut siinä tilanteessa parin virheen jälkeen löysät housuun. Hän pääsi kuitenkin nauttimaan pelaamisesta – hienoa, että joukkueesta löytyy näköjään syvyyttä, Ettan valmentaja Olli Kuoksa iloitsi.

Hänellä oli huojentavia ensi käden tietoja Heleniuksen tilanteesta.

– Jan pystyy varmaankin pelaamaan vielä tällä kaudella, Kuoksa kertoi.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Pitkästä aikaa kansallista lentopalloliigaa seuraamassa. Pelin taso kertoi sen ettei tartte ihmeitä odotella maajoukkueelta, pitkiin pitkiin aikoihin. Tai ainakaan Ettasta siellä ei saa olla yhtään pyristelijää. Ihmetyttää vaan se mihin pelimiehet katoaa, tai niitten alut. Tämän iltaisessa pelissä ei ollut ensimmäistäkään pelaajaa jota vois kuvitella kansainvälisiin kekkereihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

1.4.
Oulun kaupunki myy Hietasaaren huvilat huutokaupalla – viiden myynnissä olevan huvilan kunto vaihtelee täysin remontoidusta romahdusvaarassa olevaan Tilaajille
1.4.
Yle: Sairaalat saivat varmuusvarastoista jopa kahdeksan vuotta sitten vanhentuneita hengityssuojaimia
1.4.
Uefa siirsi kaikki kesäkuun jalkapallomaaottelut – tanskalaistiedon mukaan naisten EM-kisat lykätty vuodella
1.4.
Oululainen Tinja-Riikka Korpela on päässyt Evertonin maalivahtina aistimaan englantilaisten intohimoa jalkapalloa kohtaan: "Se on henki ja elämä" Tilaajille
1.4.
Toukokuun tornien taisto peruttiin koronavirusepidemian vuoksi
1.4.
Vientikiellot iskevät omaan nilkkaan viennistä riippuvissa maissa – "Rajoituksia voi jäädä päälle, kun kriisi on ohi"
1.4.
Korona työllistää myös tulkkeja, kun hallituksen tiedotustilaisuudet tulkataan suorana viittomakielle – intensiivinen simultaanitulkkaus vaatii kokemusta: "Työ on kuormittavaa ja tilaisuudet sisältävät tärkeitä asioita" Tilaajille

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on aamulla huono Satakunnan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Etelä-Savon maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi iltayöllä Satakunnan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

En ymmärrä yrittäjien "ahdinkoa"

277 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Tietämättömien piensijoittajien osakehölmöilyt

HEP \o/ Täällä yksi ymmärtämätön. Minä en oikeasti tiedä, mitä salkkuni yrityksille tapahtuu tulevaisuudessa. En edes ... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

2.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image