Urheilullinen lehti Pirjo Murasen elämässä kääntyi syksyllä 2006, kun hän muutti Rovaniemeltä Sotkamoon eli aviomiehensä Ville Murasen kotikuntaan. Toinenkin hyöty muutosta oli: valmentaja Reijo Jylhä asuu samalla paikkakunnalla.
Nämä kaksi asiaa Pirjo Muranen nosti esiin, kun hän mietiskeli tärkeimpiä vaikuttajia paluuseensa henkilökohtaisen sprintin mitalipallille kahdeksan vuoden jälkeen.
"Vuoden 2001 sprintin maailmanmestaruden jälkeen tapahtui paljon asioita. Yksi tärkeimmistä oli valmentajan vaihtuminen Torinon kisojen jälkeen vuonna 2006, kun Reijo tuli valmentajakseni -- metodit menivät uusiksi. Ja on ollut todella suuri etu, että valmentaja asuu samalla paikkakunnalla ja on usein mukana katsomassa harjoituksia", Muranen myönsi.
Melkoisen tasapaksu finaaliesitys
Pirjo Muranen kelasi sprinttifinaalia mielessään ja harmitteli hieman.
"Olisi siinä hopeasaumatkin olleet. Hiihtoni oli aika tasapaksu esitys. Päätin, etten lähde vetämään letkaa ja kuluttamaan voimiani siihen, kun tunsin, ettei terävyyttä enää ollut samalla lailla kuin alkuerissä. Johonkin ne voimat vain startti startilta aina tahtovat kadota."
"Tämä oli työrata. Piti koko ajan runtata menemään. Muu rata ajettiin aika-ajojen jälkeen, mutta loppusuoraa ei. Siksi se oli niin pehmyt. Mutta suksella en hävinnyt kellekään, oli huippuluisto."
Vauhti oli niin kova, että hiihtolasitkin lensivät pois päästä?
"Ei, kyllä minä heitin ne itse. Juuri ennen starttia puski kauhean sumun, enkä nähnyt mitään."
Pronssimitalisti arvottaa tämän saavutuksen korkealle.
"Henkilökohtainen kulta on aina tietysti ykkönen, mutta kyllä tämä heti perään tulee. Tämä pronssi tuntuu todella kirkkaalta monen vuoden jälkeen."
Vielä Lahdessa 2001 finaalissa hiihti neljä kilpailijaa, nyt kuusi.
"Helpompaa olisi aina hiihtää pienemmässä joukossa, nyt tulee väkisinkin tönimistä. Ja mieluiten hiihtäisin 0,8--1,2 kilometrin sprinttirataa, nykyään radat ovat pitenemään päin. Kohta lähestytään normaalimatkojen pituuksia", Muranen arvosteli sääntöjä.
Kaiken tekemisen tavoitteena Vancouver
Vaikka Pirjo Muranen arvostaa tuoreinta MM-mitaliaan, mielessä siintävät silti jo Vancouverin olympialadut.
"Vancouveria kohti tässä jo mennään hyvää vauhtia. Olympiakisat ovat kuitenkin se isoin juttu. Täytyy myöntää, että olen nyt elämäni parhaassa kunnossa: voitto Rybinskin maailmancupissa ja Valdidentron kakkossija antoivat minulle kovasti uskoa, että saattaisin täälläkin menestyä. Uskalsin lähteä hakemaan täältä mitalia", Muranen tunnusti.
Keskiviikon parisprinttiä Muranen ei hiihdä vaan keskittyy jo torstain viestiin.
"No jos saisin valita, hiihtäisin viestissä aloittajana tai ankkurina, mutta enhän sitä minä päätä", Muranen naureskeli.
Lauantaina on edessä vielä kolmekymppinen.
"Sellaisessa yhteislähtökisassa voi tapahtua ihan mitä tahansa. Minä en lähde siitä tavoittelemaan rentoa ja hyvää suoritusta", Muranen pohjusti.
Miksi ihmeessä Pirjo Murasesta tuli hiihtäjä? Mikä hiihdossa niin viehättää?
"Tässä saa rääkätä itseään. Hiihdosta on tullut elämäntapa, jossa saa olla lähellä luontoa. Siinä kai ne suurimmat selitykset", Muranen naurahti.