Kevät on kuvaajan parasta aikaa. Eloon heräävä luonto kasveineen ja lintuineen ovat saaneet monet kaivamaan kamerat ja puhelimet esille. Sosiaalinen media tuo kaikki nämä kuvat vain parin klikkauksen päähän. Ja en valita, hienoja kuvia siellä onkin tullut vastaan, esimerkiksi sitruunavästäräkistä ja mandariinisorsasta. Näin huonosti lintuja tuntevana on ilo seurata harrastajakaverien kuvia ja oppia aina lisää. Minä en ainakaan tiennyt noin koreita lintuja tulevan edes Suomeen saati Oulun seudulle!
Kuvaamista harrastavana liikun myös itse mielelläni kameran kanssa. Kuva tallentaa ne elämän pienet hetket, jotka muuten saattaisivat unohtua. Vielä kun nämä kuvahetket jakaa sosiaaliseen mediaan, jaksaa esimerkiksi Facebook muistuttaa minua esimerkiksi vuosi sitten kuvatusta amiraaliperhosesta tai koirani hassusta ilmeestä.
Mutta kun maailmaa seuraa linssin läpi, samalla myös eristäytyy ympäröivästä elämästä. Kuvassa kun ei aisti ympäristöä. Huomion vie sain se yksi hetki.
Matkoilla täydellisen kuvan saaminen ei pitäisi olla itseisarvo. Itse olen yrittänyt vähentää turhan kuvaamisen ja keskittyä niihin oikeasti merkityksellisiin asioihin. Kun nautin Barcelonan La Boqueria -kauppahallin tai Lontoon Hyde parkin tunnelmasta, yritän keskittyä kuvaamisen sijasta seuraan ja yhdessä kokemiseen. Kyllä asiat tapahtuvat myös ilman kuvatodisteita.
Ruoka ei muutu sen mauttomammaksi tai reissu tapahtumattomaksi ilman satoja lomakuvia.
Määrän sijaan haluaisin nähdä laatua. Yksi kuva kyllä kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta tuhat kuvaa samasta asiasta alkavat vain puuduttaa.
Mitä jos seuraavalla reissulla keskittyisit tunnelmaan ja seuraan kuvien sijaan? Tai jättäisit kävelyltä sen puhelimen kotiin ja nauttisit luonnosta sellaisenaan, moniaistillisena kokemuksena. Välillä on hyvä vain keskittyä kokemaan ja tuntemaan pelkän kuvaamisen sijaan.