Saksa ja Ranska ovat jättäneet Euroopan tulevaisuutta pohtivalle konventille ehdotuksen, joka toteutuessaan synnyttäisi unionin unionin sisälle, varsinaisen EU:n kovan ytimen.
Saksan ja Ranskan yhteisaloite synnyttäisi Eurooppaan puolustusliiton, jonka varsinaiseen toimintaan osallistuisi vain osa unionin jäsenmaista - ne, jotka ovat siihen halukkaita. Monia asioita ratkottaisiin enemmistöpäätöksellä.
Tämä puolustusliitto olisi paljon enemmän kuin tähän asti puheena ollut yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Mukaan kytkettäisiin jopa turvatakuita ja avunantovelvollisuutta, ja tässä yhteydessä ehdotuksessa viitataan muuten lähes unohdetun Länsi-Euroopan unionin (WEU) perussopimuksiin ja niiden velvoitteisiin.
Yhteistä eurooppalaista varustelutasoa ja sotilaallista valmiutta pitäisi tuntuvasti nostaa, ja tavoitteena olisivat koko Euroopan mittakaavassa toimivat asevarustelumarkkinat. Kaikki tämä tukisi EU:n omia, globaaleja tavoitteita.
Jos Saksa ja Ranska saisivat tahtonsa läpi, EU:n konventissa hahmoteltava perustuslakiluonnos söisi aimo annoksen kansallista itsemääräämisoikeutta nimenomaan sotilaallisissa kysymyksissä. Se vaikuttaisi myös väistämättä EU:n ja Naton suhteisiin.
Juuri tämä saattaa olla etenkin ranskalaisten tavoite. Maan uusi puolustuspoliittinen ohjelma puhuu häpeilemättä Ranskan noususta johtavaan rooliin Euroopassa. Mutta jos EU:n puolustusliitosta tulisi todellisuutta, mikä rooli silloin olisi Ranskan ydinaseilla? Olisiko kyseessä Ranskan vai Euroopan unionin pelote?
Tämäntapaisiin kysymyksiin ehdotus ei anna vastausta, eikä vielä voida muutenkaan tietää, missä muodossa koko asia lopulta tulee esiin konventista.
Saksa ja Ranska eivät kuitenkaan ole mitään unionin rivijäseniä, vaan ne muodostavat EU:n ehkä tärkeimmän akselin. Nyt maat ovat jälleen löytämässä toisiaan, ja niillä on muita vahvemmat keinot ajaa tavoitteitaan. Vähäpätöinen ei ole sekään seikka, että konventtia johtaa Ranskan entinen presidentti Valery Giscard d'Estaing. Jo tähän asti on nähty, että hänen tekemänsä luonnokset eivät välttämättä ole vastanneet sitä, mistä konventin jäsenet ovat kuvitelleet olleensa puhumassa.
Unionin tulevaisuuden kannalta tämäntapaiset kysymykset ovat hyvin ratkaisevia. Periaatteessa Saksa ja Ranska ovat ehdottamassa EU:n jakoa kahteen, sisäpiiriin ja ulkojäseniin, kun tähän asti yhdenvertaisuus on ollut pyhä periaate. Sisäpiiri olisi samalla Euroopan sotilaallinen nyrkki.
Yhdysvaltoihin kallellaan oleva Britannia putoaisi suoraan tämän kuvion ulkopuolelle. Puolueettomille maille taas on varattu mahdollisuus jättäytyä uuden yhteistyön ulkopuolelle. Sama mahdollisuus ilmeisesti myös koskisi suurta osaa uusista jäsenmaista, jotka samalla ovat innokkaita Naton uusia jäseniä.
Suomen hallitus ei eteensä paljon kiusallisempaa ehdotusta voisi saada. Periaatteessa kyse on vasta konventin alustavasta työstä, mikä ei sellaisenaan edes pakota ottamaan kantaa. Paavo Lipposen nykyinen hallitus on jo historiaa, kun asia pullahtaa konventista hallitusten pöydälle, ja aina voidaan vedota, että silloin tehtäviin päätöksiin tarvitaan EU:ssa yksimielisyys.
Mutta asia ei vaikenemalla katoa. Mikä on Suomen asema, jos EU:n ytimestä muodostetaan puolustusliittoa? Samalla Nato-keskustelukin saa omia, vaikeasti tulkittavia sivujuonteita. Mihin liittyä, jos valittavia läntisiä vaihtoehtoja onkin yhden sijasta kaksi: toiseen niistä, molempiin vai ei kumpaankaan?