Mistä on pienet tytöt tehty? No, ainakin haaveilusta, unelmista, glamourista ja tahdonvoimasta. Näistä aineksista koostui myös alle kymmenvuotias Maarit Hurmerinta. Hän unelmoi jo varhain laulajanurasta. "Kaikki leikit perustuivat musiikkiin, eli en ollut kovin suosittu kaveripiireissä."
Maarit ei nimittäin innostunut kotileikeistä. "Halusin aina esittää ihme releisiin pukeutunutta laulajaa ja valmistella esityksiä."
Kulmakarvansa hän värjäsi Pantteri-karkeilla ja maalasi huulensa punaisella purkalla. "Sitten esitin biisejä leikkimökin katolla ja ympärille kerääntyi naapureita kuuntelemaan, kun lauloin kaikilla maailman kielillä." Siitä hetkestä alkoi matka kohti unelmaa.
Musiikista tuli pakotie
Koulussa Maarit jatkoi esiintymistä, mutta juhlasalin lavalle nouseminen ei ollutkaan enää yhtä vaivatonta. ""Joulujuhlassa jouduin laulamaan isolle yleisölle ja silloin ujostelin tosi paljon, en tuntenut oloani turvalliseksi."
Kolmannella luokalla, Simonkylän Kansakoulussa, Maarit sai opettajikseen kaksi oikeata muusikkoa. "Olin lopulta mukana koulun bändeissä, kuoroissa, nokkahuilu- ja näytelmäkerhossa. Varsinkin bändikuvio oli kiinnostava ja innostava. Soitin siinä pianoa, nokkahuilua ja selloa." Tyylilajina oli tuolloin klassinen musiikki.
Aktiivisesta ja lahjakkaasta lapsesta tuli pian opettajien suosikki ja koulukaverit kiusasivat siitä syystä. "Lapset ovat loppujen lopuksi aika julmia. Heidän rakentamansa hierarkia on niin kova."
Mutta Maarit ei välittänyt. "Olen nauranut jälkeenpäin sitä, kuinka terve itsetunto minulla oli. Kun koulussa haukuttiin isoista jäniksenhampaista, menin peilin eteen toteamaan, kuinka hienot hampaat minulla onkaan." Maarit pakeni todellisuutta ajoittain musiikin avulla. Yhtenä Maaritin inspiraationlähteenä, elämäsä ensimmäisen kuuden vuoden aikana, oli rakas italialainen isoisä, Michele Orlando.
"Voimakkain muistikuva lapsuudesta on isoisän vieressä istuminen, kun hän harjoitteli soittamista. Silloin taisin saada herätyksen klassiseen musiikkiin."
Klassisesta rokkiin
Maaritin kotona neidin siirtoihin oli totuttu. "Ei siellä hätkähdetty mistään, olin kuitenkin aika erikoinen. Olin sellainen yleinen naurunaihe."
Unelma musiikin tekemisestä muuttui radikaalisti teini-iässä. "Päämäärän hakeminen ja haaveilut prinsessamaisesta iskelmälaulajasta muuttuivat, kun kuulin ystäväni Helenan huoneessa poppia." Ja niin Maarit solmi ensimmäisen kontaktinsa Beatlesiin ja Rolling Stonesiin. "Suuret nimet auttoivat hahmottamaan kuvaa siitä, mitä haluan lähteä tekemään ja minusta tuli rokkari."
Maarit hakeutuikin kaltaistensa, aloittelevien muusikoiden seuraan. "Pääsin laulajaksi Tikkurilassa treenaavaan bändiin. Kerran sinne tuli jazz-pianisti Curre Boucht, joka innostui äänestäni. Bändin kanssa nauhoitettiin pari laulua C-kasetille ja vietiin se Love Recordsin Atte Blomille. Sitä kautta pääsin levyttämään ja se oli sitten siinä. En ollut miettinyt mitään muuta ammattia vakavasti. Minulla oli yksi ainut tähtäin."
Usko syntyi nuoruuden itsevarmuudesta ja hulluudesta. "Ei ollut olemassa muita vaihtoehtoja, koska musiikki on niin kokonaisvaltaista."
Tähteys ahdistaisi
Siivet saan - biisi tehtiin 70-luvun lopulla myös englanniksi. "Lontoolainen levy-yhtiö kiinnostui siitä ja levyntekosuunnitelmat olivat itse asiassa aika pitkällä, kun yhtiössä tehtiin henkilöstövaihdoksia ja hanke kuivui kasaan."
Maarit ei ole koskaan tuntenut tarvetta olla maailmantähti. "Tilanne oli vähän hassu ja minua lähinnä huvitti."
Hän ei ollut myöskään valmistautunut mitenkään mahdolliseen ulkomaille muuttamiseen. "En ollut täpinöissäni, eikä me Saminkaan kanssa puhuttu koko asiasta. Siis olenhan minä vähän blondi, mutta kun se on ihan sama, missä teen musiikkia. Päämäärän saavuttaminen vaatii kuitenkin valtavasti ponnisteluja ja kaikista tärkeintä on tehdä, mitä sydän sanoo."
Ja matka jatkuu kohti uutta unelmaa.