Tuuli repi tummat sadepilvet hajalle, sadetta oli jatkunut ja jatkunut, mutta vihdoin taivas oli vuotanut kuiviin. Viimeiset pisarat tippuivat peltikatolle, valuivat sitä myöten ränneihin, jotka olivat jo ennestään ääriään myöten täynnä sadevettä. Ränni vuoti, tiputti vettä ikkunalle. Pisara valui lasia pitkin, sormi seurasi sen matkaa toisella puolen kunnes se katosi näkyvistä.
Nyt se on sitten varmaan loppu, vihdoin. Jos ei olisi, olisimme pian päässeet lähtemään sille purjehdukselle suoraan omasta pihasta.
Mutta miksei se oikeastaan voisi tapahtua nyt kesällä? Paikka olisi vain eri. Ajattele Karibian kuumaa hiekkarantaa tai kirkasta vettä.
"Joo, malariasääskiä ja moskiittoja. Taitaa jäädä unelmaksi tuo Karibia, ainakin siihen asti, että saadaan alle jotain vähän järeämpää kun optimistijolla."
Ajatukseni ovat viime päivinä kiertäneet loistavan idean ympärillä. Miten olisi, jos lähtisimme yhdessä kiertämään maailmaa? Tahtoisin kovasti nähdä Skotlannin tuuliset nummet! Ja sinäkin viihtyisit New Yorkin yöelämässä.
"Eli juuttuisimme johonkin New Yorkin monista museoista katselemaan abstraktia sormiväreillä tehtyä maalausta. Eikä Skotlannissa ikä riitä edes siihen kuuluisaan viskiin."
"Et vaikuta olevan tyytyväinen mihinkään ehdotukseeni. Sano sinä, mikä on päämääräsi tässä pikku kylässä. Minä tahdon nähdä ja kokea suurta maailmaa. Tahdon tuntea sen hymyn, kun saan toivottaa hyvää huomenta pariisilaisrouvalle."
"Päämäärä? Miksi pitäisi olla joku päämäärä? Unelmoin paljon pienemmistä asioista kuten siitä, että voisit joskus edes näytellä ymmärtäväsi minua etkä aina kyselisi tyhmiä. Tottakai minulla on päämäärä, se ei vaan ole tuolla jossain meren takana vaan täällä. Päämääräni on päästä kunnialla läpi koulusta ja olla sen jälkeen onnellinen, elää normaalia hyvää elämää eikä luuhata pitkin maailmaa kokemassa hymyjä."
"Niin no, ehkä meitä onkin moneen junaan...tai siis laivaan."
Oravanpyörässä
Ihmisillä pitäisi olla unelmia ainakin yksi elämässään, varmasti useampiakin. Unelmat antavat toivoa ja niiden kautta ihminen elää. Mutta entä sitten, kun unelmat on toteutettu? Tarkoittaako se sitä, että ihmisestä tulee passiivinen tallaaja? Ei nyt sentään.
Hyvä uutinen on se, että unelmat eivät kuole sukupuuttoon tai katoa muutenkaan maailmasta. Ei ole mitään kirjoittamatonta sääntöä määrästä, jonka verran jokainen saisi unelmia omistaa. Mutta tästä pääsemme itse kysymykseen: voiko ihminen kärsiä unelmaholismista?
Tärkeän ja suuren, pitkäaikaisen unelman toteuduttua tulee helposti tyhjä, vähän omituinen olo ja on pakko saada lisää. Se jo kertoo unelmien riippuvuutta aiheuttavasta ominaisuudesta. Kun yksi on toteutunut, täytyy saada toinen, usein vielä suurempi unelma ja toteuttaa se. Mutta mitä sitten, kun sekin on toteutunut? Täytyykö taas saada uusi? Onko siis parempi vain unelmoida toteuttamatta unelmiaan koskaan ja siten välttää joutuminen unelmien oravanpyörään?