Uuden Musiikin Kilpailun voitti lauantaina Sandhja kappaleella Sing It Away. Sandhjan riemu repesi jo suorassa finaalilähetyksessä, kun hän kirkaisi kesken voittoesityksen:
– Mä en pysty tähän!
Laulu jatkui riemunkiljahduksen jälkeen, ja katsojat saivat vielä kerran pureskella, millaisen edustajan Suomi sai Euroviisuihin Tukholmaan.
Nauravaisen ja energiaa pulppuavan Sandhjan tavaramerkiksi muodostuneet käsivarsihapsut viuhuivat ilmassa eri ilmansuuntiin naisen esiintyessä rennon itsevarmasti finaalissa. Siviilissä sairaanhoitajana työskentelevä espoolainen silminnähden nautti show'sta ja teki lavalla selväksi hänen ja taustalaulajiensa välisen yhteisöllisyyden ja hyvän meiningin.
Voittaja halusi antaa musiikkinsa puhua kilpailussa puolestaan. Sandhja kertoi ennen ratkaisevaa esiintymistä, että hänen kappaleensa sanoma auttaa nujertamaan esiintymisjännityksen.
– Kun pelko yrittää nujertaa sinut, niin sitten vaan laulat sen pois, Sandhja ohjeisti. Sandhja voitti Uuden Musiikin Kilpailun 2016 kappaleellaan Sing It Away.
Aalto jäi taas toiselle sijalle
Oululaislähtöinen Saara Aalto tuli kilpailussa toiselle sijalle kappaleella No Fear.
UMK-finaali oli historiallisen tiukka, sillä edellisvuosista poiketen selvää ennakkosuosikkia oli hyvin vaikea arvioida. Lopulta voittaja valittiin yleisöäänien ja UMK-raatien yhteisäänien perusteella, joista kunkin osuus lopputuloksesta oli puolet.
Kymmeneen eri raatiin kuuluivat muun muassa sateenkaariväki, lapsiraati ja viisuasiantuntijat.
Yhteispisteissä voittajaksi kipusi Sandhja, toiseksi Aalto ja kolmanneksi Mikael Saari.
Saara Aallon kohtalo ikuisena kakkosena jäi siis edelleen voimaan. Panostus kultaiseen teemaväriin esiintymisasussa ja muissa koristeluissa ei lahjakkaan Saaran epäonneksi tänäänkään kääntänyt hänen epäonneaan laulukilpailuissa.
Vuosi 2016 on Suomen viisutaipaleessa historiallinen, sillä maa osallistuu kilpailuun nyt 50. kertaa. Viisut lauletaan toukokuussa Tukholmassa.