Uinnin MM-fi­na­lis­tin Veera Ki­vi­rin­nan pää­mat­ka mukaan olym­pia­oh­jel­maan – Nyt ou­lu­lai­nen toivoo, että mi­nis­te­riö ottaa hänet heti apu­ra­ha­ur­hei­li­joi­den piiriin

Kivirinta kertoo miettivänsä päivittäin urheilu-uran lopettamista. KOK:n tuore päätös tuo pohdintaan uuden käänteen.

Veera Kivirinta toivoo oman uintiuransa kannalta, että hän pääsisi heti opetus- ja kulttuuriministeriön apurahaurheilijoiden piiriin.
Veera Kivirinta toivoo oman uintiuransa kannalta, että hän pääsisi heti opetus- ja kulttuuriministeriön apurahaurheilijoiden piiriin.
Kuva: Iiro Kerkelä

Kansainvälinen olympiakomitea kertoi keskiviikkona merkittävästä uintiurheiluratkaisusta koskien Los Angelesin vuoden 2028 olympialaisia.

KOK:n päätöksen myötä myös muiden kuin vapaauinnin pikamatkat tulevat olympiaohjelmaan, eli Los Angelesissa jaetaan mitalit myös 50 metrin selkä-, perhos- ja rintauinnissa.

Sen myötä uinnin mitalitapahtumien määrä kasvaa 41:een, kun niitä oli Pariisissa 35.

Päätöksen otti erityisellä ilolla vastaan rintauimari Veera Kivirinta.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä