Kolumni

Uhka yksilön vaientamisesta on todellinen ja siihen tulee puuttua

Sananvapauteen kuuluu kaksi puolta: yhtäältä oikeus vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä, ja toisaalta oikeus levittää niitä.

Sananvapauteen kuuluu kaksi puolta: yhtäältä oikeus vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä, ja toisaalta oikeus levittää niitä. Internetin ja sosiaalisen median myötä kansalaisille on avautunut uudenlainen mahdollisuus ilmaista itseään nopeasti ja maailmanlaajuisesti. Valitettavasti sitä käytetään hyväksi myös tavalla, jonka seuraukset voivat olla vakavat.

Päivi Korpisaari on viestintäoikeuden professori Helsingin yliopistossa.
Päivi Korpisaari on viestintäoikeuden professori Helsingin yliopistossa.

Hyödyllisen ja viihteellisen toiminnan lisäksi sosiaalinen media toimii myös kiusaamisen, painostamisen, uhkailun ja solvaamisen välineenä. Internetissä väärä tieto ja loukkaukset ovat haitallisempia kuin suusanalliset tai painetut ilmaisut, koska ne leviävät laajemmalle ja ovat saatavilla helpommin ja pidemmän aikaa. Vihapuheen kohde häpäistään suuren yleisön edessä ja hänen toimintansa kyseenalaistetaan. Väärien tietojen oikaiseminen voi olla mahdotonta, eikä kommentointi ole aina mahdollista. Anonyymin ilmaisun vuoksi varsinaista tekijää ei useinkaan ole mahdollista selvittää. Tällaisessa tapauksessa voi olla jo kyse muita perusoikeuksia loukkaavasta, rangaistavasta puheesta, jota ei voi sananvapauden turvin sallia.

Vihapuheelle ei ole virallista määritelmää. Vihapuhe-termiä on viime aikoina käytetty varsinaisena viharikoksena pidetyn suvaitsemattomuus- tai syrjintäelementin sisältävän puheen lisäksi myös sellaisesta vihaisesta (useimmiten rangaistavasta) puheesta, joka kohdistetaan uhriin muusta kuin hänen taustaansa liittyvästä syystä, kuten esimerkiksi hänen työ- tai luottamustehtäviensä tai mielipiteidensä vuoksi. Kysymyksessä voi olla yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen, kunnianloukkaus, tietosuojarikos, identiteettivarkaus, vainoaminen, laiton uhkaus tai virkamiehen väkivaltainen vastustaminen. Muita rangaistavan vihapuheen ilmauksia ovat julkinen kehottaminen rikokseen, kiihottaminen kansanryhmää vastaan sekä uskonrauhan rikkominen.

Yksittäisten loukkausten lisäksi nettiviha ilmenee myös pitkäkestoisena ja järjestelmällisenä maalittamisena, jolla pyritään vaientamaan ihmisiä tai vaikuttamaan heidän toimintaansa. Esimerkiksi poliisit, syyttäjät ja tuomarit ovat virkatoimiensa vuoksi joutuneet rangaistavan vihapuheen kohteiksi. Kuntapäättäjistä peräti kolmasosaan on kohdistettu vihapuhetta. Henkilöön meneviä solvauksia ja uhkauksia ovat kokeneet myös akateemiset tutkijat.

Vaarana on, että internetin myötä laajentunut sananvapaus kääntyy itseään vastaan, kun julkiseen keskusteluun tai politiikkaan ei haluta osallistua vihaviestien pelon vuoksi. Näin erilaisten tietojen, mielipiteiden ja näkökulmien kirjo vähenee. Kun vihapuhe vaikuttaa sananvapauden ja poliittisen aktiviteetin käyttämiseen, se samalla murentaa demokraattisen yhteiskunnan perustaa.

Vihapuhe vaikuttaa myös uhrien itsetuntoon, onnellisuuteen ja toisia ihmisiä kohtaan tunnettavaan luottamukseen. Vihapuheesta saattaa seurata taloudellista vahinkoa työtulojen tai luottamustoimen menettämisen vuoksi. Pahimmillaan vihapuhe voi johtaa väkivaltaan.

Vihapuhe voi olla työturvallisuusuhka, johon työnantajan on puututtava. Tällainen tilanne on uusi, koska kyse on työpaikan ulkopuolelta tulevasta psyykkisen kuormituksen työturvallisuusriskistä. Työyönantajan on ryhdyttävä toimenpiteisiin vaaratekijän poistamiseksi, tai jos tämä ei ole mahdollista, sen vaikutusten minimoimiseksi. Aiheesta tarvitaan lisää tutkimusta, ja työnantajien on kehitettävä selkeät toimintatavat häirintätilanteen hoitamiseksi ja työntekijän auttamiseksi.

Eri hallinnonaloilla on ollut käynnissä vihapuheen ja sen vaikutusten vähentämistä koskevia hankkeita, kuten oikeusministeriön Against hate -hanke sekä niin kutsuttu vihapuhetyöryhmä. Vihapuheen kitkeminen on kirjattu myös hallitusohjelmaan.

Tulee kuitenkin huomata, että jo olemassa olevassa lainsäädännössä on useita vihapuheeseen soveltuvia kriminalisointeja, joita voitaisiin käyttää tehokkaammin sen sijaan, että merkittävä osa esitutkinnoista keskeytetään rikosten vähäisyyden tai niiden selvittämisestä aiheutuvien kustannusten vuoksi. Esimerkiksi kunnianloukkausjutuissa vain kymmenisen prosenttia poliisille ilmoitetuista tapauksista johtaa lopulta tuomioon, vaikka syytteiden hylkäysprosentti on pieni.

Poliisin tutkintaresursseja onkin lisättävä, jotta tapaukset saataisiin etenemään uhrin oikeusturvan edellyttämällä tavalla. Myös erilaisten verkkoalustojen ylläpitäjät voisivat valvoa sisältöjä aktiivisemmin ja puuttua ilmoitettuihin ja ilmeisiin lainvastaisuuksiin nopeammin.

Henkisellä väkivallalla voi olla pitkäkestoisemmat seuraukset kuin fyysisellä väkivallalla, sillä toiminta on voinut olla huomattavan pitkittynyttä ja se voi pahimmillaan vaarantaa väkivallan kohteen mielenterveyden taikka virka- tai työuran. Siksi rangaistavan vihapuheen kitkemiseen on käytettävä olemassa olevia oikeudellisia ja muitakin, kuten mediakasvatukseen liittyviä, keinoja.

Päivi Korpisaari on viestintäoikeuden professori Helsingin yliopistossa.