Tyr­nä­vä­läis­tä vii­na­teh­das­ta Shaman Spi­rit­sia haetaan kon­kurs­siin – Yhtiö haluaa vel­ka­sa­nee­rauk­seen, mutta se vaatii uutta pääomaa

Shaman Spirits perustettiin 1990-luvun lopulla. Arkistokuvassa yhtiön tuotteita vuodelta 2009.
Shaman Spirits perustettiin 1990-luvun lopulla. Arkistokuvassa yhtiön tuotteita vuodelta 2009.
Kuva: Leinonen Jukka

Tyrnäväläistä viinatehdasta Shaman Spiritsia haetaan konkurssiin. Hakijana on Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, jolla on konkurssihakemuksen mukaan saatavina työnantajan eläkevakuutusmaksuja runsaat 36 000 euroa.

– Ensisijaisesti olemme hakemassa yhtiötä velkasaneeraukseen, Shaman Spiritsin toimitusjohtaja Mika Lähteenmäki kertoo tilanteesta.

Jos saneerausohjelma hyväksytään, konkurssihakemus keskeytyy. Lähteenmäki uskoo, että saneeraushakemus saadaan jätettyä heti kesäkuun alussa.

– Liiketoiminnassamme on ollut haasteita Venäjän hyökkäyksen jälkeen, Lähteenmäki taustoittaa yhtiön viimeaikaisia ongelmia.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä