Yhden teollisuusjohtajan nimestä on tullut uusi kirosana saksalaisille. Hän on Volkswagenin henkilöstöpäällikkö Peter Hartz, jonka nimisissä kulkee hallituksen yritys uudistaa työttömyysturva. Kun saksalaisissa kaupungissa on menneenä kesänä marssittu sosiaaliturvan leikkauksia vastaan, on mielenosoittajien julisteissa usein lukenut termi Hartz IV. Se tarkoittaa uudistuspaketin neljättä ja tärkeintä osaa.
Itä-Saksan jättimielenosoitukset tulivat Saksan poliittiselle eliitille yllätyksenä. Kaiken piti olla pedattu valmiiksi. Työttömyysturvauudistuksesta sovittiin Hartzin johtamassa komissiossa kaikkien keskeisten puolueiden siunauksella. Hartz-komission kolme ensimmäistä ehdotusta eivät aiheuttaneet kummempaa kuohuntaa mutta neljännen kohdalla räjähti.
Hartz IV:n on määrä astua voimaan ensi vuoden alusta. Silloin työttömyyskorvaukset ja sosiaaliapu yhdistetään yhdeksi ainoaksi tukimuodoksi. Tämä merkitsee - siirtymäajan jälkeen - työttömyysturvan jyrkkää pudotusta niille, joille on maksettu ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. Se on Saksassa ollut maksimissaan 67 prosenttia palkasta ja sitä on voinut saada enimmillään 32 kuukautta.
Vuodenvaihteessa ansiosidonnaisen maksimipituus putoaa puoleentoista vuoteen, minkä jälkeen joutuu uuden työttömyysturvan piiriin. Pudotus voi olla pahimmillaan 5 150 eurosta 345 euroon kuukaudessa.
Uudistuksen tarpeen myöntävät useimmat. Koko Saksan työttömyysprosentti lähestyy kymmentä ja vanhan DDR:n alueella se on lähes 20. Työttömyyden hoitokulut ovat Saksassa omassa luokassaan Euroopassa. Kaiken lisäksi järjestelmä on ollut hyvin byrokraattinen ja joustamaton työpaikkojen etsimisessä.
Työttömyysturvauudistus myytiin suurelle yleisölle erittäin taitamattomasti. Monenlaisia väärinkäsityksiä liikkuu ilmassa. Itäsaksalaiset esimerkiksi pelkäävät, että he joutuvat muuttamaan mukavista uusista asunnoistaan vanhoihin saneeraamattomiin tornitaloihin jotta saisivat pitää asumistuen. Tai että he joutuvat myymään säästöhenkivakuutuksensa, koska se lasketaan omaisuudeksi kuten myös itäsaksalaisten pienet kesähuvilat ja puutarhapalstat. Tai että viranomaiset tarkastavat työttömien lasten pankkitilit, ettei sinne vain ole siirretty vanhempien omaisuutta. Viimeksimainittu tosin kuului alkuperäiseen suunnitelmaan mutta pyyhittiin yli lopullisesta versiosta.
Hartz IV on herättänyt pelkoa ja suuttumusta vanhan muurin molemmin puolin, mutta kaduille se on saanut ihmiset lähinnä Itä-Saksan puolella. Siellä on keskikesästä asti kokoonnuttu maanantaimielenosoituksiin samaan tapaan kuin syksyllä 1989, jolloin kansanjoukkojen paine kaatoi kommunistisen järjestelmän ja Saksat yhdistyivät.
Nyt ei olla kaatamassa poliittista järjestelmää. Pikemminkin on kyse itäsaksalaisten turhautumisesta siihen, että länsisaksalaisten poliitikkojen lupaama "kukoistava maisema" on osoittautunut työttömyyden ja näköalattomuuden suoksi. Avustuksia on leikattu, työtä on tarjolla vain lyhytaikaisissa työllisyystöissä ja samapalkkaisuus on toteutumassa ei länsisaksalaisten, vaan puolalaisten kanssa.
Länsisaksalaisten kohdalla Hartz IV:ää kohtaan tunnettu viha liittyy pelkoon koko hyvinvointivaltion alasajosta.
Talouden pitkä alamäki on tehnyt pahinta jälkeä ihmisten mielialoissa. Työttömyysturvauudistus tuskin olisi voinut tulla huonompaan aikaan.