Julkinen työnvälitys alkaa olla tiensä päässä. Pitkään aikaan se ei ole kyennyt vastaamaan sen paremmin työvoimaa tarvitsevan teollisuuden ja liike-elämän kuin työtä hakevien kansalaistenkaan tarpeisiin.
Työnvälitystä on myllätty useaan otteeseen uuteen muotoon mutta huonoin tuloksin. Tämä on johtanut siihen, että yhä harvempi työnhakija saa työpaikan sen kautta. Jos työhallinnon juoksu ei parane, työnvälitys joutaa ulkoistaa kunhan vain huolehditaan myös kaikista vaikeimmin työllistettävistä.
Työnvälitys on yksi paljon moitituista julkisista palveluista. Eikä syyttä. Siinä kansalainen kohtaa suomalaisen byrokratian kaikessa karuudessaan.
Kuinka usein työtä hakeva ihminen on kokenutkaan tulleensa nöyryytetyksi? Kysymys ei ole työnvälitystä hoitavien virkailijoiden yleisestä pahansuopaisuudesta, vaikka sitäkin saattaa esiintyä jossain määrin, vaan järjestelmän monimutkaisuudesta ja byrokraattisuudesta. Siinä suhteessa ongelma ei ole edes uusi, vaan se on jatkunut liki samanlaisena vuosikymmenet.
Työvoimahallinto on niin vahvasti oman byrokratiansa vanki, ettei se kykene kohtaamaan ihmistä ihmisenä. Irtisanotut ja pitkään työttömänä olleet kokevat liian usein olevansa vain pelinappuloita, joita voi pompotella miten sattuu. Onneksi poikkeuksiakin on, mutta liian usein viesti työnvälityksestä kertoo kaikesta muusta kuin halusta palvella työtöntä asiakkaana.
Taloudellisesti vaikeina aikoina työnvälityksen rooli korostuu. Yhä useampi joutuu turvautumaan sen palveluihin pelkästään taloudellisen tuen saamiseksi työttömyyden ajalle.
On kohtuutonta, että joillakin alueilla Suomea joutuu jonottamaan kuukausikaupalla työvoimavirkailijan puheille pääsyä. Jos työtä ei ole tarjota, pitäisi turvata edes se, että työnhakija voisi kartoittaa omia työllistymis- tai kouluttautumismahdollisuuksiaan virkailijan kanssa.
Työelämään vasta tulevat nuoret saattavat hyvinkin herkästi luopua yrityksestä heti alkumetreillä.
Työvoimahallinnon musertava byrokratia vaatii melkoista tahdonvoimaa taistella sitä vastaan. Sen kanssa pärjäävät vain ne, jotka ovat riittävän vahvoja ajamaan omia etujaan ja oikeuksiaan. Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että osa nuorista syrjäytyy.
Työ- ja elinkeinoministeriö kaavailee siirtävänsä osan työnvälityksestä yksityisille yrityksille. Tätä kokeillaan parhaillaan Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Tulokset ovat olleet varovaisen myönteisiä.
Ulkoistamisessa kohtaavat työnvälityksen tarve löytää työtä työttömälle ja välitysfirman halu tehdä bisnestä. Jos firma onnistuu työn hankkimisessa, se palkitaan. Yrityksen intressissä on saada työpaikka mahdollisimman monelle.
Työnvälityksen ulkoistaminen olisi käänteentekevä rakenteellinen uudistus. Se ei kuitenkaan saa tarjota välitysfirmoille helppoa nakkia nyppiä vain rusinat pullasta. Myös vaikeimmin työllistettävillä täytyy olla oikeus inhimilliseen palveluun.