
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n mukaan tykkylumi on aiheuttamassa merkittäviä tuhoja kolmessa maakunnassa. MTK Pohjois-Suomen kenttäpäällikkö Heikki Rahko kertoo, että yksistään Kainuussa tykky on murjonut kymmeniä tuhansia kuutioita puita.
- Tilanne on Kainuussakin vakiintunut, tykky ei kasva eikä vähene, mutta kaatuneita puita ja katkenneita latvuksia on hyvin laajalla alueella Kainuussa. Kuulostaa, että tykkytuhoja on myös Pohjois-Karjalassa sekä todennäköisesti tuhot jatkuvat Koillismaalla.
Jos kaikki kolme maakuntaa pistetään yhteen, voidaan puhua todella isosta määrästä. Määrät selviät tarkemmin, kun joku tohtii mennä metsään katselemaan, mitä siellä on tapahtunut.
- Teiden ja sähkölinjojen varsilta tulleiden viestien perusteella puita on kaatunut paljon.
Koska puut ovat hajallaan, ne saattavat Rahkon mukaan jäädä suurelta osin keräämättä.
- Jos puut yhteen kasaan kerättäisiin, siitä tulisi iso kasa, mutta ne ovat niin hajallaan, että kannattaako niitä edes kerätä. Muutamaa runkoa ei kannata lähteä keräämään, Rahko sanoo.
- Jo nyt on sellaisia alueita, joissa kasvatettava puusto on mennyt niin vähäiseksi, että kannattaa hakata ne harvat pystyyn jääneet puut, ja laittaa uusi metsä kasvamaan tilalle.
Korjuukoneita on sähkölinjojen varsilla ollut lukuisa määrä. Rahko nyt myös miettii sitä, millainen selvittely tulee sähkölinjoilta kaadettujen puiden osalta.
- Puut on kerättävä pois. Pitäisi vielä tietää, kenen puut ovat ja maksaa niistä.
Metsiin ei nyt vielä ole kiirettä. Rahkon mukaan kannattaa odottaa, että kaikki tippumassa olevat latvat varisevat.
- Kovan lämpöaaltohan nyt tarvittaisiin, mutta niitä harvoin tulee. Vaaroissakin pitäisi lämpötilan nousta puoleenkymmeneen lämpöasteeseen.
Tykkytuhoja on joka talvi, mutta nyt alue on poikkeuksellisen laaja. Kainuussa tuhot keskittyvät Ylä-Kainuun alueelle, korkeampien vaarojen rinteille.
- Vaarojen päällysmetsissä latvoja joka vuosi jonkin verran putoaa, mutta nyt ne isot eivät siellä ole, vaan alhaisemmilla alueilla, jotka aiemmin ovat säästyneet tykkytuhoilta.
Hyvässä kunnossa olleet metsät ovat tuhoilta säästyneet ja kestävät tällaista stressiä paremmin.
- Jos kysymyksessä on tiheikkö ja varsinkin vasta hakattu oikein tiheä metsä, sellaisiin näitä tuhoja on nyt tullut.