Tyk­ky­lu­men ai­heut­ta­mat säh­kö­kat­kot jat­ku­vat – säh­köt­tö­miä uu­den­vuo­den­päi­vän aamuna 700, van­huk­sia siir­ret­ty pois kyl­men­neis­tä asun­nois­ta

Kalevan lukija Eero Kummala kuvasi näyttävästi kärähtävän sähkölinjan Pudasjärven Sarakylällä lauantai-iltana.

Video: Kylänmies

Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa oli maanantaiaamuna arviolta yhteensä 700 asiakasta yhä ilman sähköjä.

Kainuussa sähköttömiä asiakkaita oli aamulla noin 600. Sähkökatkot keskittyvät Ylä-Kainuun alueelle ja erityisesti Hyrynsalmelle.

Kainuun pelastuslaitoksen asemilla on pidetty auttamisvalmiutta yllä vuodenvaihteen ajan. Päivystävä palomestari Janne Tamion mukaan sähkökatkoihin liittyviä tehtäviä ei ole tullut.

– Yksittäisiä vahingontorjuntatehtäviä on tullut sunnuntain aikana sekä yöllä, mutta sähkökatkokuvioon liittyviä pelastustehtäviä ei varsinaisesti ole ollut, Tamio sanoo.

Pelastuslaitoksen mukaan Kainuun alueella on sähkökatkojen lisäksi myös häiriöitä matkapuhelinverkossa.

Kotihoidon piirissä olevia vanhuksia siirretty tilapäismajoitukseen

Sähkökatkojen määrä on Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa vähenemään päin. Sunnuntai-iltana alueilla oli noin 1 200 asiakasta ilman sähköjä. SunnuntainaaAamupäivällä noin 3 500 asiakasta ilman sähköä tykkylumen katkottua linjoja. Aiemmin yön aikana vailla sähköä oli noin 5 000 asiakasta.

– Sähköyhtiöt korjaavat koko ajan linjoja ja tilanne on menossa parempaan suuntaan. Sunnuntain aikana tuskin kuitenkaan saadaan kaikkia vikoja korjattua, kertoi Kainuun pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Raisa Korhonen Kalevalle sunnuntaina aamupäivällä.

Varsinaisia hätätehtäviä ihmisten pelastamiseksi ei sähkön puuttumisen vuoksi ollut tullut.

Korhosen mukaan Kainuun kunnat ovat kartoittaneet katkotilanteen kestäessä muun muassa kotihoidon piirissä olevien vanhusten tilannetta.

– Muutamassa kunnassa on siirretty kylmäksi menneistä taloista asukkaita tilapäisesti toisaalle.

Poikkeuksellisen tilanteen vuoksi pelastuslaitos on myös järjestänyt miehityksen kaikille Kainuun keskusasemilla. Ne ovat valmiudessa auttamaan, jos joku tulee hakemaan apua, Korhonen kertoo.

Puhelintukiasemien varavirran loputtua Kainuussa on ollut joitain alueita, joilta ei ole pystynyt soittamaan edes hätänumeroon, Korhonen kertoo.

Kainuun ohella sähkökatkoista on kärsitty Posiolla ja Taivalkoskella.

Suomussalmi avasi sunnuntaina omistamansa kylpylän ilmaiseksi käyttöön sähköttömyydestä kärsiville.

Tilanne voi jatkua vuodenvaihteen yli

Myös Pohjois-Karjalassa on ollut laajoja katkoja.

Siellä tilanne näytti jo valoisammalta, sillä ilman sähköä oli enää noin 600 asiakasta. PKS Sähkönsiirto arvioi, että lähes kaikki keskijänniteviat saadaan sunnuntain aikana korjattua.

Jos hätänumero 112 ei toimi, asukkaita kehotetaan hätätilanteessa hakeutumaan häiriöalueen ulkopuolelle tai lähimmälle terveys-, palo- tai poliisiasemalle.

Jos hätäpuhelu ei mene läpi, hätänumeroon voi koettaa soittaa ilman sim-korttia. Tällöin puhelin yhdistää mihin tahansa löytämäänsä verkkoon, jos jonkin toisen operaattorin tukiasema on vielä toiminnassa.

PKS Sähkönsiirto on neuvonut asiakkaita varaamaan riittävästi vettä ja muita tarvikkeita kotiin. Varautumisohjeita löytyy osoitteesta http://www.pks.fi.

Johdoille kallistuneita puita ei saa mennä itse poistamaan. Paloasemilla jaetaan puhdasta vettä tarpeen mukaan.

Sähkönkäyttäjä on oikeutettu vakiokorvaukseen, kun sähkökatkos on yhtäjaksoisesti kestänyt yli 12 tuntia. Korvaus maksetaan jälkikäteen automaattisesti, eli sitä ei tarvitse erikseen hakea.

Junat ajavat taas Kainuun ja Oulun välillä

Junaliikenne Sukevan ja Oulun välillä korvattiin tilapäisesti linja-autoilla, kertoi VR sunnuntaina aamulla.

Illalla 21 jälkeen VR tiedotti, että junaliikenne on saatu palautettua normaaliksi.

Pudasjärvellä leimahtaa videolla

Kalevan lukija Eero Kummala kuvasi näyttävästi kärähtävän sähkölinjan Pudasjärven Sarakylällä lauantai-iltana. Runsaan tykkylumen painosta sähkölinjoille painuneet puunoksat ovat aiheuttaneet lukuisia sähkökatkoksia varsinkin Kainuun alueella viime päivinä.

Kummala oli kavereineen palaamassa sählyvuorolta.

– Sieltäkin meni sähköt poikki. Pois tullessa näimme metsässä valon ja pysähdyimme kohdalle.

Miehet ehtivät seurata sähkölinjan rätinää ja kipinöintiä muutamia kymmeniä sekunteja, kunnes linja leimahti kirkkaasti liekkeihin oikosulun vuoksi.

Sähkökatkokset veivät aiemmin lauantaina sähköt muun muassa Ukkohallan hiihtokeskuksen alueelta.

31.12. kello 22.01: Uutista päivitetty kauttaaltaan sunnuntai-illan tuoreilla tiedoilla sekä VR:n ilmoituksella junaliikenteen normalisoitumisesta Sukeva-Oulu -välillä.

Ilmoita asiavirheestä