Kehl, Saksa Vietin kolme viikkoa kesälomastani eteläsaksalaisessa pikkukaupungissa Kehlissä Lions Clubin nuorisovaihdossa. Asuin ajan isäntäperheessä, ja tavallisesta turistista poiketen kävin muun muassa paikallista lukiota, työskentelin perheen isän toimistossa sihteerin juoksupojan apulaisena ja poimin mansikoita paikallisella mansikkatilalta.
Isäntäperheeseeni kuuluivat saksalainen Peter-isä, ranskalainen Monique-äiti ja lapset, 18-vuotias Dominik ja 20-vuotias Dorothée. Perheessä oli ollut aikaisemminkin ulkomaalaisia vaihto-oppilaita, mutta minä olin suomalaisista ensimmäinen. Koska Lions Clubin vaihto on kaksisuuntainen, tulee Dorothéekin tänä kesänä kolmeksi viikoksi Suomeen Kauhavalle.
Elämänrytmi perheessämme oli aika hektinen. Aamut ja iltapäivät oltiin töissä ja koulussa, illalla mentiin yleensä uintitreeneihin, ja päivällisen jälkeen olin jo hyvinkin kypsä unten maille. Aktiivisen perheemme äiti oli töissä Euroopan Neuvostossa tulkkina, ja käänsi niin ranskaa, saksaa kuin englantiakin, ja isällä oli lakitoimisto. Dominikin vapaa-aika täyttyi erinäisistä urheiluharrastuksista, rumpujen soitosta ja koulun vapaaehtoistoiminnasta. Olemattoman vapaa-ajan takia perheessämme kävi siivoojan lisäksi taloudenhoitaja Inge, joka loihti meille joka arkipäivä todellisen gourmet-lounaan.
Ranska kävely-
matkan päässä
Ranskan puolella oleva Strasbourg sijaitsi vain kuuden kilometrin päässä talostamme. Host-äiti kävi siellä töissä ja otti joskus minutkin mukaansa tutustumaan tähän helsinginkokoiseen Eurooppa-kaupunkiin. Alennusmyyntien lisäksi sain kokea myös jotain erikoisempaa: tutustuin Euroopan Parlamenttiin, Euroopan Neuvostoon ja Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen.
Neuvostossa host-äitini esitteli minulle työnsä simultaanitulkkina. Tulkit istuivat pienessä tulkintakopissa, ja käänsivät puheita eri kielille ollen vain lauseen tai puoli puhujaa jäljessä. Parlamentissa pääsin yllättäen ihanan kotoisan tuntuisen suomen kanssa kosketuksiin törmättyäni oululaiseen euroedustajaan Piia-Noora Kauppiin, ja toisaalta istuntosalissa nappia painamalla sain kuulla suomenkielisen tulkkauksen. Tunsin itseni suomalaisena hyvin eurooppalaiseksi.
Isäntäperheeni oli jaksanut järjestää minulle myös paljon vapaa-ajan ohjelmaa niin Ranskassa kuin Saksassa. Hakupapereissani olin kertonut ykkösharrastuksekseni musiikin, joten minua käytettiin parin kuorokonsertin lisäksi Ranskan puolella Savernessa Don Giovanni -oopperassa. Ainutlaatuisen oopperaelämyksen takasi miljöö, koska näyttämö sijaitsi keskiaikaisen Rohanin aatelissuvun linnan pihalla.
Viikonloppuohjelmaani kuuluivat myös valtavankokoinen kylpylä Baden-Badenissa, Freiburgin kaupunki ja Schwarzvaldin erämaat. Fyysisesti sain hurjimmat kokemukseni Euroopan suurimmasta huvipuistosta Europarkista. Kovan menon takasi muun muassa Silverstar-vuoristorata, jossa mentiin 70 metriä lähes kohtisuoraa alaspäin 135 kilometrin tuntinopeudella. Välittöminä vaikutuksina tästä kyydistä sain kyyneleet silmiini, hiukset pystyyn ja uskomattoman rennon olon. Toisaalta pää oli vähän kipeä vielä pari päivää moisen hurjastelun jälkeen.
Koulua
liikaa kesällä
Vierailin Strasbourgissa arkipäivinä, mikä oli pois kouluajastani. Ehdin kyllä viettää ihan tarpeeksi kesäloma-aikaani koulua käyden, sillä koulu alkoi joka aamu kello 7.40 ja suurin osa tunneista oli melkoisen tylsiä. Kerrottuani olevani Suomesta kaikilla opettajilla tuli ensimmäisenä mieleen Saksassa suurta kohua aiheuttanut PISA-tutkimus, jossa suomalaiset olivat kärjessä, kun taas saksalaisten oppimistulokset olivat tutkimuksen mukaan keskitasoa alhaisemmat. Kysymykseen "Mitä teette toisin siellä Suomessa?" vastasin, että käykää koulua vuotta vähemmän ja pitäkää pidemmät kesälomat, Saksassa kun kesälomaakin saa kuukauden Suomea vähemmän.
Koulun ilmapiiri oli tuhannesta oppilaastaan huolimatta varsin lämmin ja välitön. Syntymäpäivänä tuotiin kakkua kouluun, ja itse syntymäpäiväjuhliin kutsuttiin tavallisesti parikymmentä koulukaveria. Myös opettajat kutsuivat viimeisen vuoden opiskelijoita koteihinsa syömään.
Tämä oli yksi elämäni parhaimmista kolmeviikkoisjaksoistani. Ainoa ikävä asia tässä on se, että Kehl uusine mukavine tuttavuuksineen sijaitsee aivan liian kaukana täältä Pohjois-Suomesta. Isäntäperheessä asuminen ja paikallisiin nuoriin tutustuminen saivat tuon eteläsaksalaisen pikkukaupungin tuntumaan toiselta kodilta, jonne voi aina palata - toivottavasti jo ensi kesänä.