Tasavallan presidentin tehtävien karsinta ei saa olla itsetarkoitus. Armahdusoikeuden säilyttäminen presidentillä on yhä perusteltua. Tuomio ja armahdus ovat eri asioita.
Elinkautisvankien armahtamisvaltaa kaavaillaan siirrettäväksi presidentiltä tuomioistuimille. Oikeusministeriössä on jatkettu asian käsittelyä vankeusrangaistuskomitean viime vuonna jättämän mietinnön hengessä. Vaikka eräät oikeusoppineet kannattavat muutosta, näkemys ei ole yksimielinen. Esimerkiksi korkeimman oikeuden presidentti Leif Sevón muistuttaa, että koko armahdusmenettely on aivan muuta kuin oikeuden käyttöä. Hän ei halua armahdusoikeutta korkeimmalle oikeudelle.
Sevónin kanta on järkevä. Tuomiot annetaan lakipykälien mukaan, mutta armahtamisessa ei voi olla yksiselitteisiä sääntöjä. Ei ole liioin johdonmukaista, että tuomion antava oikeuslaitos toimisi myös armahtajana.
Komitean näkemysten perusteella vapautuksen sääntely kirjoitettaisiin rikoslakiin. Kaavailun mukaan elinkautisvangit vapautettaisiin pääsääntöisesti 12 vuoden vankeusrangaistuksen jälkeen. Korkein oikeus harkitsisi jokaisen vapauttamisen.
Viime aikoina ei merkittävää kiistelyä ole esiintynytkään. Presidentti Tarja Halonen on myöntänyt armahduksia niukemmin kuin kaksi edeltäjäänsä, mutta myös myös anomusten määrät ovat hieman laskeneet.
Nykykäytännön mukaan presidentti voi armahtaa mistä tahansa rikoksesta tuomitun. Hän voi muuttaa vankeusrangaistuksen ehdolliseksi ja alentaa tai poistaa sakkorangaistuksen kokonaan. Hänen armahdusoikeutensa on kirjattu perustuslakiin. Presidentin valtaoikeuksien karsiminen on yleensä ollut perusteltua, demokratian virtaviivaistamista. Itsetarkoituksellisesti sillä tiellä ei kuitenkaan voi edetä.
Lain mukaan elinkautinen vankeusrangaistus tarkoittaa loppuelämää. Siihen tuomitaan murhasta. Elinkautiseen tuomitut istuvat keskimäärin 13-14 vuotta. Nykyisellään he voivat vapautua vain tasavallan presidentin armahtamina. Jokainen armahdus valmistellaan oikeusministeriössä. Anomuksiin liittyy monesti omaisten vetoomuksia ja lääkärin lausunto. Usein valmistelussa pyydetään lausuntoja korkeimmalta oikeudelta, Rikosseuraamusvirastosta ja vankilasta tai kaikilta niiltä. Presidentti käyttää harkinta-aikaa viikkoja tai kuukausia.
Erityisen vaarallisiksi luokiteltuja rikoksenuusijoita ei vapauteta. He kärsivät tuomionsa eristyksissä loppuun saakka.
Oikeusministeriössä katsotaan, että pääsääntöinen 12 vuoden jälkeen eteen tuleva elinkautisvangin vapautus antaisi mahdollisuuksia valmistella heidän paluutaan yhteiskuntaan nykyistä paremmin. Se on varmasti totta. On kuitenkin muistettava, että juuri elinkautisissa rangaistuksissa ei vankeudelle ole säädetty vuosimääriä, vaan armahdus tulee tapauksesta ja olosuhteista riippuen aikanaan tai jää tulematta. Kuten korkeimman oikeuden presidentti sanoo, armahdusasioissa ei voi olla etukäteen asetettuja sääntöjä, kuten on rankaisussa.
On ilahduttavia esimerkkejä siitä, kuinka nuorena elinkautiseen tuomittu henkilö on armahduksensa jälkeen elänyt pitkän ja nuhteettoman elämän. Mutta on myös erittäin ikäviä kokemuksia hyvinkin alkaneen vapauden jälkeen kaidalta tieltä lipeämisistä. Parasta on, että jokainen tapaus harkitaan edelleen yksilöllisesti myös aiemmat kokemukset huomioon ottaen.
Vankeinhoitolaitoksella täytyy olla niin paljon ammattitaitoa, että siellä osataan aloittaa yhteiskuntaan sopeutus yksilöllisesti oikeaan aikaan.