OYS:ssa ja kaupunginsairaalassa sairaalapappina työskentelevällä Juha Tahkokorvella ei ole askelmittaria, mutta työpäivän jälkeen hän tietää kyllä kävelleensä. Toisina päivinä enemmän, toisina vähemmän.
– Tyypillistä työpäivää ei ole. Tyypillistä tälle työlle on ainoastaan se, että asiat eivät mene niin kuin on suunnitellut.
Sairaalapappeus oli Tahkokorvelle pitkäaikainen ammatillinen haave, joka kypsyi työuran aikana. Hän työskenteli lähes 13 vuotta seurakuntapappina ennen kuin sielunhoidon koulutuksen yhteydessä ovet avautuivat OYS:iin.
– Huomasin, että se oli se suunta, jota kohti halusin kulkea.
Nyt Tahkokorpi on ollut OYS:ssa sairaalapappina reilut kaksi vuotta ja virassa viime marraskuusta lähtien.
Viran saatuaan hän on sitoutunut suorittamaan työn ohessa kirkon järjestämän noin kolmivuotisen erikoistumiskoulutuksen, jossa paneudutaan vielä erityisesti sairaalatyöhön ja muun muassa psykoterapiaan.
Lasten sairaudet koskettavat
Työ on henkisesti kuormittavaa. Sairaalapappi näkee työssään paljon kuolemaa, surun murtamia omaisia ja tarvittaessa sairaalapappi antaa myös hoitohenkilökunnalle keskusteluapua.
– Työ on välillä raskasta. Ei aina ja jatkuvasti, mutta usein se on kuormittavaa. Toisaalta työ tuntuu myös hirveän merkitykselliseltä, ja siitä saan voimaa. Jos voi olla apuna ja tukena kriittisissä tilanteissa, se tuntuu tärkeältä.
Erityisesti lapsiin liittyvät kohtaamiset tuntuvat Tahkokorvesta usein raskailta.
Oulussa työskentelee kaikkiaan viisi sairaalapappia, jotka ovat jakaneet toimialueita. Yksi Tahkokorven osastoista on lasten ja nuorten syöpätautien osasto.
– Kyllä se koskettaa, kun pieni lapsi on vakavasti sairas. Minulla on itsellänikin pieniä lapsia.
Tahkokorpi korostaa kuitenkin, että vaikka mielikuvissa sairaalapappi liitetään usein kuolemaan, sen ei tarvitse olla niin.
– Yhteyttä voi ottaa muunlaisissakin tilanteissa. Kaikki kirkon palvelut ovat käytettävissä myös sairaalassa.
Isot korvat, pieni suu
Sairaalapapit yrittävät olla helposti tavoitettavissa. Heille tulee pyyntöjä tulla keskustelemaan joko potilaalta suoraan, omaisten kautta tai hoitohenkilökunnalta.
Sairaalapapit tekevät myös etsivää työtä: liikkuvat osastoilla ja kysyvät hoitajilta, olisiko potilaita, joiden luona olisi syytä käydä.
– Sairaalassa pyritään siihen, että hoitoajat olisivat lyhyitä. Hoitohenkilökunta on työllistettyä omassa työssään, eikä heillä ole aikaa istua potilaiden luona, vaikka halua olisi. Sairaalapapilla on aikaa.
Pääsääntöisesti ihmiset suhtautuvat sairaalapapin läsnäoloon myönteisesti. Sairaalapapit pitävät tiiviisti yhteyttä myös muiden uskontokuntien edustajiin. Tarvittaessa paikalle saa esimerkiksi imaamin tai ortodoksipapin.
– Ihminen itse määrittelee, puhutaanko hengellisistä asioista. Olemme kaikkien käytettävissä tasapuolisesti.
Sairaalapapin työssä vaaditaan Tahkokorven mukaan rauhallisuutta, isot korvat ja pieni suu.
– Täytyy pystyä rauhallisesti menemään tiukkoihin tilanteisiin ja asettumaan ihmisten rinnalle. Tämä on sellaista kuulolla olemista tuntosarvet ojossa.
Työn vastapainona on tärkeää, että sairaalapapilla on muutakin elämää. Tahkokorpi irrottautuu parhaiten työstään kotona lasten kanssa puuhaillessa.
– Tänne voi humpsahtaa. Joka hetki löytyisi varmasti ihminen, joka haluaisi keskustella.