Aino Suhola: Riitta Uosukainen - Punainen vaate. Otava 2002.
Helsinki
Presidentinvaalikampanjassa kokoomuslaiset imagonrakentajat yrittivät murskata eduskunnan puhemiehen Riitta Uosukaisen (kok.) persoonan täysin. Näin muistelee kokoomuksen presidenttiehdokas vuodelta 2000 maanantaina julkistetussa teoksessa Riitta Uosukainen, Punainen vaate. (Otava).
"Riitan piti panna sivistys ja persoonansa valovoimaisuus sivuun, jotta tilalle olisi tullut tutumpi ja samaistumiskohteena helpompi pyhä tavallisuus", toimittaja Aino Suhola kirjoittaa Uosukaisen haastatteluihin pohjautuvassa teoksessa.
Keskustan entinen kansanedustaja Suhola myöntää kirjoittaneensa subjektiivisen henkilökuvan hyvästä ystävästään ja entisestä työtoveristaan. Hän luonnehtii Uosukaista tulisieluksi, joka ei taivu rooliin.
Kirjan yksi luku on otsikoitu Petos. Siinä Suhola ruotii presidentinvaalitaistelua. Uosukaisen kehnon vaalituloksen syntipukiksi nimetään kokoomuksen kampanjatoimisto ja puolueen silloinen puheenjohtaja, Sauli Niinistö.
Avoimuuteen
vastaan julmuudella
"Hän pelastaa puolueensa ryhtymällä ehdokkaaksi, asettumalla alttiiksi. Kiitokseksi puoluejohto ei häntä tosissaan tue. Ollaan olevinaan, kun ei tahdota olla. Avoimuuteen vastataan julmuudella", Suhola kirjoittaa. Hänen mukaansa Uosukainen ei huomannut aluksi, että puheenjohtaja ei ollut täysillä mukana.
Aluksi Uosukainen taipuu kampanjatoimiston toivomaan rooliin. "Uskottava valtiomies ei ole värikäs. Kampanjatoimisto toteutti rajoittuneen mielikuvituksen periaatetta näkemättä ehdokkaansa ainutlaatuista lahjaa", Suhola kuvailee ja kauhistelee, että "television katsojat katsoivat outoa ilmiötä: kalpeaa ja vakavaa Riittaa."
Tahdottiinko
hänen menestyvän?
Suhola epäilee, tahdottiinko Uosukaisen edes menestyvän vaaleissa.
Oman puolueensa neuvonantajat kahlitsivat ensimmäisenä Uosukaisen kielen. "Syöttivät vastauksia oletettuihin kysymyksiin omalla kielellään. Saivat hänet epävarmaksi vahvimmalla alueellaan. Hetkeksi vain, mutta se riitti. Se näkyi televisiossa, ja kun se yhdistettiin ulkopolitiikkaan, jossa häntä eniten epäiltiin, epäily vahvistui."
Presidenttiä haettiin Suholan mielestä vanhoilla valtaoikeuksilla sekä mediassa että imagonrakennuskamarissa. "Televisiotenteissä pyöritettiin yksityiskohtaisia sisäpolitiikan, ulkopolitiikan ja EU-politiikan kysymyksiä, joissa presidentti ei ole päättäjä."
Puskaradio ei toimi,
omat jättävät
Nopeimmat ajoivat Suholan mukaan itseään asemiin todennäköisen toisen kierroksen ehdokkaan joukkoihin. "Kansakin pelaa kaksaria, äänestää ensimmäisellä sitä, jonka uskoo olevan toisella kierroksella."
Puskaradio ei Suholan mukaan pitänyt Uosukaista tilanteesta tietoisena. "Jotakin vaistosin, mutta että se oli menossa niin huonosti... Viimeisenä iltana Häkämiehen Kari oli vaisu, eikä ihme, koska hän oli jo ollut yhteydessä Ahon joukkoihin", Uosukainen muistelee.
Sinivalkoinen
ärsyttäjä
Uosukainen myönsi kirjan tiedotustilaisuudessa, että hänessäkin oli vikaa presidentinvaalinkampanjan aikana. Hän kokee viakseen heikkouden sillä hetkellä, että antoi vaikuttaa itseensä.
Uosukaisen mielestä vaalin tulos ensimmäisellä kierroksella oli kohtuuttoman huono. Hän sai 12,8 prosenttia äänistä. "Että minä jäin omien takia. Ja että vasta jälkeenpäin tajusin."
Uosukainen ei usko olevansa kirjan jälkeen punainen vaate kokoomukselle. Kirjan nimi tuli siitä, että hän ärsyttää ympäri Suomea ja eri puolueita, vaikka onkin sinivalkoinen.
Napsahtaa kiinni
kuin käsilaukku
Uosukainen toivoo, että kirjasta luetaan muutkin osat eikä takerruta vain yhteen kulmaan.
Kirjassa kuvaillaan laveasti Riitta Uosukaisen suhdetta mieheensä Topi Uosukaiseen. "He ovat onnellisia, koska ovat saaneet juopua samoista syistä ja siksi, että täydentävät toisiaan. Kun Riitta irtoaa, Topi pitää jalat maassa. Topi hoitaa talouden, mutta ei niin tiukasti, että Riitan pitäisi häneltä sukkarahoja pyytää."
Suholan mukaan joskus Uosukainen napsahtaa kiinni kuin isoäidin käsilaukku. "Kaunis, etäinen, pelottava ja kiehtova. - - - Eteerinen eikä mikään renessanssi-ihminen, joka ei mahdu vakavikkojen maan nuivanharmaisiin raameihin."
"Mutta ei siitä mitään tule. Eikä hän sitä oikeasti tahdo", Suhola kirjoittaa.
Teoksen Suhola teki "kokonaisen ihmisyyden korkeamman veisun tähden."