Kirjoittajat ovat lyseon lukion oppilaita
ja osallistuvat kaivauksiin.
Taivaalta tihkuu lähes jäänsekaista vettä. Varpaiden kohmeisuudesta päätellen lämpötila hipoo nollaa. "Eipä täällä paljon palele", nauraa kaupunkiarkeologin tehtäviä harjoitteleva Satu Huotari kaivauskuopan pohjalta. "Kunhan ei kaatosade tule."
Satu on yksi seitsemästä lukiolaisesta, jotka pääsevät lyseon pihalle tutkimaan 1600-ja 1700-lukujen kulttuurimaakerroksia. Edessä on siis parin viikon rupeama maan pinnan alla. Kaivinkone on kuopinut alun, ja loppu on nyt harjoittelija-arkeologien sekä yliopistosta valmistuneiden ammattilaisten käsissä.
Satu vaikuttaa kuitenkin tehtävästänsä innostuneelta: "Onhan tämä ainutlaatuinen tilaisuus."
Kaupunkiarkeologian kurssi on lyseon ja Museoviraston yhteistyöprojekti. "Koska kaivauksissa on löydetty kulttuurimaakerroksia, ne todennäköisesti jatkuvat koekaivausten jälkeenkin", lupaa kaivausjohtaja Titta Kallio. Kulttuurimaakerrokset ovat syntyneet ihmisen toiminnan myötä, ja kertovat siten ajastaan. Erilaisia kerroksia ovat vaikkapa lattia-, katu-, palo- tai tunkiokerrokset.
Pokkitörmän alueella on asunut rikasta porvarisväkeä, joiden elämästä oletetaan säilyneen paljon esineistöä ja jäännöksiä. Näin kaivaukset ovat myös pelastuskaivauksia, jotka järjestetään ennen lyseon piharemonttia.
"Olisihan se sääli, jos vaikkapa alueella majailleen raatimies Hindrich Cauhaisen (Henrik Kauhanen) kirjeensinetit myllättäisiin unohduksiin", kurssilaiset nauravat.
Satu rappaa mustaksi palanutta maata kakkulapion näköisellä vempeleellä. "Tämä on kaivajan lasta", Satu esittelee. Muita kaivajan työvälineitä ovat kihveli, ämpäri, istuinalusta polvien alle sekä tietysti löytöpussi.
Löytöpusseista aarteet lähetetään pestäviksi ja luetteloitaviksi. Metalli- ja nahkaesineet konservoidaan eli käsitellään siten, että ne säilyvät.
"Urani alkuaikoina pistin veitsen suoraan löytöpussiin, eikä siitä jäänyt jäljelle muuta kuin ruoste", tunnustaa tutkija Risto Nurmi kurssilaisille luentoa pitäessään.
Valtavat maakasat reunustavat kolmea, nyt jo puolitoista metriä syvää koeojaa. Siellä täällä lojuu ämpäreitä ja mittavälineet on tarkasti aseteltu paikoilleen. Koeojien pohjat on ruudutettu koordinaatistoiksi, jotta löydöt voitaisiin sijoittaa oikeille paikoilleen.
"Olen selvittänyt kuoppien syvyyksiä vaaituskoneella, valokuvannut sekä tietysti kaivanut", Satu kertoo.
Löytöjäkin on kolmanteen kaivauspäivään mennessä kertynyt useita: hammas, puunrunko, luunpaloja, kaksi liitupiipun kopan palasta ja nauloja, lukuisten keramiikanpalasten ohessa.
Satu osoittaa perimmäistä kolmesta koe-ojasta kaihoisan oloisena: "Tuota kutsumme aarrekuopaksi. Sieltä on löytynyt kolikoita ja helmi." Helmestä ei tiedetä vielä mitään muuta, kun että se on 1600-luvulta ja kuulunut porvaristolle. Helmen ikä ja mahdollinen käyttötarkoitus selvinnevät vasta myöhemmissä tutkimuksissa.
Kurssin kaivajien kesken onkin järjestetty Pönötys-kilpailu, jossa löydöt pisteytetään, ja eniten pisteitä saanutta ilahdutetaan pienellä palkinnolla. Ilmapiiri kaivauksilla vaikuttaa leppoisalta, ja kaivajista välittyy ihana kiireettömyys.
Useat kaupunkiarkeologiakurssin opiskelijat uskovat, että kurssista on hyötyä tulevaisuudessa. "Vaikka en juuri arkeologiksi haluakaan, olen kiinnostunut historiasta ja yhteiskuntaopista. Kurssi antaa niihin syvempää näkökulmaa", Satu toteaa.
Lukion kurssille osallistuu myös kuusi PR-arkeologin tehtäviä harjoittelevaa henkilöä, jotka tutustuvat tiedottamiseen. Heidät voi tavata kaivausten aikana ensi viikon keskiviikkoon asti lyseon pihalla kello 14-15, missä he päivystävät kuopan reunalla uteliaita ohikulkijoita opastaen.