Oulussa ei ole esiintynyt yli kymmeneen vuoteen toistuviin väkivallantekoihin syyllistyneitä nuorisoporukoita.
Rikosylikonstaapeli Irmeli Korhonen Oulun poliisilaitoksen nuorisorikosryhmästä muistelee viimeisimmän tapauksen olevan vuodelta 2002.
”Silloin oli alaikäisten tuiralaisten nuorten porukka, suomalaisia tyttöjä ja poikia, joiden väkivallantekoja meillä oli aika paljon tutkinnassa.”
Selkeää syytä Tuiran porukan tekemisiin ja käyttäytymiseen ei saatu koskaan selville.
”Heidän tekonsa saattoi kohdistua ihan keneen tahansa. He liikkuivat aktiivisesti keskustan alueella, teatterilla ja yleensäkin siellä, missä nuoret liikkuvat. Kun joku tuli vastaan, niin joku porukasta saattoi kysyä että hakataanko tuo, ja sitten hakattiin”, Korhonen sanoo.
Loppukesän ja alkusyksyn aikana laaja nuorisoporukka on syyllistynyt Helsingissä noin 70 väkivallantekoon ja ryöstöön. Tekijät ovat 13–18-vuotiaita ja heidän uhrinsa ovat olleet sattumanvaraisesti valikoituja nuoria.
Nuorisotutkimusverkoston tutkijatohtori Elina Pekkarinen sanoo tietynlaisen sakkiutumisen ja jengiytymisen kuuluvan, ja kautta aikain kuuluneen nuorisoikään. Tilanteen kärjistyminen väkivallaksi on hänen mielestään seurausta ainakin turhautumisesta, eriarvoisuudesta ja syrjäytymisestä.