
Kapteeni Atte Ohtamaa, 35, jatkaa Kärpissä vuoden mittaisella sopimuksella. Kokenut puolustaja on saavuttanut ammattilaisurallaan olympiakullan, kaksi MM-kultaa ja kolme MM-hopeaa. Lisäksi hän on voittanut kaksi Suomen mestaruutta, kaksi SM-hopeaa sekä KHL:n mestaruuden.
Viime kaudella kapteenina operoinut Ohtamaa kirjasi tililleen tehopisteet 4+12=16.
– Atte on kokenut kansainvälisen tason puolustaja ja erittäin tärkeä pelaaja. Hienoa, että hän halusi jatkaa meillä ja olla mukana tekemässä seuraavaa kautta. Hän on iso palanen joukkueessa, kehitysjohtaja Lasse Kukkonen toteaa seuran tiedotteessa.
Kärpät tiedotti keskiviikkona solmineensa myös kahden vuoden sopimuksen tshekkiläispuolustaja Martin Jandusin kanssa. Jandus edusti kuluneella kaudella kasvattiseuraansa HC Sparta Prahaa, missä hän tehtaili pisteet 4+15=19. Pääsarjatason debyyttinsä 25-vuotias puolustaja teki kaudella 2016–2017.
– Jandus on pelannut loistavan kauden Tshekissä. Olemme iloisia, että pelaaja, joka on tulossa huippuikään ja selkeästi menossa urallaan eteenpäin, halusi tulla Ouluun kehittymään. Hän on hyvän luistelutaidon omaava, hyvin paineen alta peliä avaava puolustaja, joka vastaa loistavasti nykypäiväisen pelin vaatimuksiin, Kukkonen kertoo.